Hyppää sisältöön

ME-mies Karsten Warholm on poikkeuksellinen urheilija, joka mullisti lajinsa ajattelutavan – olympialaisissa edessä on kaikkien aikojen kilpailu

Karsten Warholm ei ole maailmanennätyksestä huolimatta tällä kaudella ylivoimainen ja saa juosta olympialaisissa voitosta tosissaan. Rai Benjamin on vain 13 sadasosan päässä Warholmin tuoreesta maailmanennätyksestä.

Karsten Warholmin päähän asetellaan viikinkihattua ME-juoksun jälkeen
Karsten Warholmin tavaramerkiksi on tullut arvokisavoittojen kunniaksi päähän asetettu viikinkihattu, jonka norjalainen sai päähänsä myös ME-juoksunsa jälkeen. Kuva: Getty Images
Henriikka Hiilloskorpi
Avaa Yle-sovelluksessa

Karsten Warholm ei turhia kainostellut, kun hän pyyhälsi kauden ensimmäisessä 400 metrin aitakisassaan maailmanennätyksen. Uusi ME kirjataan 46,70.

Norjalaisurheilijan potentiaali on tiedetty jo pitkään, mutta harva tuskin odotti Kevin Youngin 29 vuotta vanhan ME:n menevän rikki vielä tässä vaiheessa kesää.

Viime kaudella Warholmin meno lähenteli jo ME-aikaa, kun hän kellotti maailman kärkiajaksi 46,87. Osviittaa 25-vuotiaan maailmanmestarin kunnosta tällä kaudella antoi kuukausi sitten tehty harvinaisemman 300 metrin aitamatkan maailmanennätys. Warholmilla on tältä kesältä siis kaksi kisajuoksua ja kaksi maailmanennätystä.

– On huikea suoritus ensimmäisessä kisassa tykittää tuollainen aika. Maailmanennätyksen tekemistä heti avauskisassa ei voi aavistella. Toisaalta Warholm on juossut lähelle ME:tä viime vuonna, joten tiedettiin, että kapasiteettia löytyy, toteaa Yle Urheilun asiantuntija Mikael Ylöstalo.

Poikkeuksellisen vauhdikas alku

Warholm erottautui joukosta ME-juoksussaan, kuten yleensäkin, jo heti lähdöstä.

– Juoksu oli teknisesti puhdas. Hän joutui vähän loikkimaan yhdeksännelle aidalle, kun 13:n aitarytmi kävi pitkäksi ja hän vaihtoi sitten 15:n askeleen rytmiin. Muita ongelmia hänellä ei ollut. Alku näyttää menevän melkein täysillä, Ylöstalo summaa.

Norjalaisen aloitus on poikkeuksellisen vauhdikas. Ylöstalon mukaan Warholm on mullistanut pitkien aitojen ajattelutapaa, joka on perinteisesti ollut "taloudellisuuslaji".

Aidatulla ratakierroksella on 10 aitaa. Ensimmäiselle aidalle on matkaa 45 metriä, aitojen välit ovat 35 metriä ja viimeiseltä aidalta matkaa maaliin on 40 metriä.

Vaikka ME syntyi Warholmille jo kauden ensimmäisessä kilpailussa, Ylöstalo ei usko, että Warholm tällä kaudella suuria aikapudotuksia enää tekee.

– Tuosta on viilattavissa sadasosia, ehkä kymmenys, mutta kyllä tässä mennään ylärajoilla hänen kapasiteetissaan tälle kesälle.

Tokiossa kaikkien aikojen voittokamppailu

Kovista kilpailuista syttyvälle Warholmille tällä kaudella edessä on kuitenkin vielä monta koitosta, jossa täytyy juosta erittäin kovaa.

Maailmanennätysmies ei ole nimittäin ylivoimainen. Rai Benjamin juoksi Yhdysvaltain olympiakarsinnoissa ajan 46,83, joka on vain 13 sadasosaa Warholmin ME-ajasta. Tokion olympialaisten 400 metrin aidoista odotetaan siis kaikkien aikojen kilpailua.

Viimeksi, kun nyt 25-vuotias Warholm ja 23-vuotias Benjamin kohtasivat arvokisafinaalissa Dohassa 2019, otti Warholm kultaa ja Benjamin hopeaa. Viime kaudella Benjamin ei kilpaillut 400 metrin aidoissa lainkaan.

Tokiossa finaalin alla ovat alkuerät ja välierät, joilla saattaa olla vaikutusta aikaan. Benjamin juoksi huippuaikansa alkuerien ja välierien päälle, kun Warholm pystyi keskittymään yhteen juoksuun.

Käsittämätön harjoittelija

Warholmia eivät ole alkuerät, välierät tai edes toiset lajit tosin arvokisoissa aiemminkaan hidastaneet. Vuonna 2015 Warholm otti kymmenottelun hopeaa alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa. Mutta ei siinä vielä kaikki: hän juoksi kymmenottelun ohessa samoissa kisoissa alkuerien ja välierien jälkeen 400 metrin aitajuoksun loppukilpailussa toiseksi.

Berliinin EM-kisoissa norjalainen säväytti jo ennen kilpailuita osallistumalla sekä 400 metrin aitoihin että sileälle. Aidoissa hän nappasi odotetun kultamitalin silloisella Euroopan ennätyksellä 47,22.

Sileällä Warholm oli välierien kolmanneksi nopein ajalla, jolla olisi ottanut loppukilpailussa hopeisen mitalin. Finaalissa hän ei ollut parhaimmillaan ja norjalainen sijoittui lopulta kahdeksanneksi.

Karsten Warholm tuulettaa
Karsten Warholmista piti alunperin tulla kymmenottelija, jossa hän ylsi myös nuorten arvokisamitaleille. Kuva: Getty Images

Warholm on kova kisaaja ja hänen harjoitusohjelmansa on monelle lajin urheilijalle päätä huimaava.

– Warholm on ollut alusta asti erittäin kova harjoittelija, joka pystyy tekemään harjoituksia kovilla tehoilla ja palautumaan niistä, Ylöstalo kuvailee.

Pitkien aitojen Suomen ennätysmiehen Oskari Mörön entinen valmentaja Atte Pettinen kuvaili vuonna 2017 Warholmin harjoittelua erittäin kovaksi.

– Sellaisessa harjoittelussa on hirveä riski. Jos Oskari kokeilisi samaa, siitä ei tulisi yhtään mitään. Warholm näyttää kuitenkin kestävän sitä ottelupohjiensa ansiosta. Kaveri on todellakin urheillut elämässään, Pettinen totesi tuolloin monelle hieman yllättäen MM-kultaa Lontoossa ottaneesta norjalaisurheilijasta.

Ennätyksien vuosi

Warholm on yksi monista maailmanennätyksiä rikkoneista urheilijoista tänä vuonna.

ME on tehty sisä- ja ulkoradat mukaan luettuna peräti 11 lajissa. Muun muassa myös naisten 400 metrin aidoissa, kun yhdysvaltain Sydney McLaughlin juoksi Yhdysvaltain olympiakarsintakisoissa ajan 51,90.

Olympialaisista voidaan siis Warholmin ja Benjaminin sekä muiden mitalikamppailuiden lisäksi odottaa tulostasollisesti ennätyksellisen kovaa.

Lue myös:

Karsten Warholm rikkoi 29 vuotta vanhan maailmanennätyksen

Kahdeksan kultamitalia yksissä kisoissa voittaneesta norjalaisesta piti tulla kymmenottelun olympiasankari – yllätysvoitot tekivät hänestä suosikkijuoksijan, josta toivotaan koko yleisurheilun uutta supertähteä

Suosittelemme sinulle