Kansallisen liigan viime kauden maalikuningatar Gentjana Rochi on jatkanut tällä kaudella viime kauttakin vakuuttavammassa vireessä. Rochi on viimeistellyt peräti 15 maalia 10 otteluun. Viime kaudella Rochi oli maalipörssin ykkönen tehden 16 maalia 17 otteluun.
– Me hyökkääjät sanomme välillä, että ei joka ottelussa tarvitse tehdä maaleja. Mutta jos voin tehdä maalin, miksi en tekisi auttaakseni joukkuetta. Onhan se hyvä tunne, että maaleja on tullut jo viisitoista, Rochi kuvailee.
Lauantaina Helsingin Palloseuraa vastaan Rochi aloitti penkiltä pienen vamman takia, mutta sekään ei estänyt maalintekoa. Rochi tuli kentälle 59. minuutilla ja viimeisteli lisäajalla voittolukemat 4–1.
– Olen todella ylpeä joukkueestamme. He auttavat minua tekemään maaleja. Ilman heitä en voi onnistua siinä, Rochi kuvaili.
26-vuotias makedonialaistaituri on kulkenut pitkän tien Kuopion Palloseuraan. Hän käväisi aikanaan 16-vuotiaana FC Barcelonassa harjoittelemassa. Rochin mukaan katalonialaisseura olisi halunnut myös pitää hänet, mutta oli sääntöjen mukaan liian nuori ulkomaalaispelaaja jäämään Barcelonaan.
Tie on sen jälkeen vienyt muun muassa Saksaan ja Sveitsiin. Suomeen Rochi saapui vuonna 2017 Jyväskylän Pallokerhon riveihin. Alkuun Rochi oli vielä yllättynyt agentin ehdotuksesta ja ihmetellyt, pelataanko Suomessa Naisten liigaa. Nyt Suomi on hänelle jo ikään kuin toinen kotimaa.
– Ihmiset kyselevät minulta, miksi en siirry Suomesta pois. Sanon heille, että Suomi on nyt kotini. Tykkään olla täällä. Haluan myös menestyä Suomessa. Miksi ei myös Mestarien liigaan? Rochi heittää.
Tällä kaudella Suomea edustaa Mestarien liigassa viime vuoden Suomen mestari Åland United. KuPS johtaa sarjaa neljän pisteen erolla vantaalaiseeen Tikkurilan Palloseuraan. KuPS ei ole hävinnyt peliäkään. Ainoa tasapeli tuli sarjassa kolmatena olevan Åland Unitedin vieraana.
TiPS kaatoi lauantaina omassa pelissään helsinkiläisen PK-35:n maalein 4–1. Hallitseva mestari Åland United pysyy myös yhä iskuetäisyydellä kärkikaksikkoon, kun ahvenanmaalaiset voittivat omassa pelissään PK-35 Vantaan 3–1.
Illan muissa kamppailussa sarjan pohjapään Ilves otti kauden avausvoiton jatkeeksi tasapelipisteen pelaamalla FC Hongan kanssa tasan 1–1. Sarjanelonen HJK haki vierasvoiton Jyväskylästä kukistamalla JyPK:n 2–1.
Lue lisää:
KuPSin kone ei yski Kansallisessa liigassa – muutkin kärkijoukkueet voittoihin
Rochin maalivainu toimi jälleen tehokkaasti – KuPS nousi sarjakärkeen HJK:n rinnalle