Hyppää sisältöön

Maastopalot raivoavat helteisessä ja kuivassa Kanadan länsiosassa: Parhaillaan yli 170 paloa

Kanadan armeija on valmiudessa evakuoimaan ihmisiä Brittiläisen Kolumbian paloalueilta. Suurin osa uusimmista paloista on saanut alkunsa salamoinnista. Aluella on erittäin kuivaa ja kuumaa.

Metsäpalot raivoavat Kanadassa ennätyshelteiden jälkeen
Teemu Juhola,
Heikki Heiskanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Pelastustyöntekijät taistelevat laajoja maastopaloja vastaan Kanadan länsiosassa sijaitsevassa Brittiläisessä Kolumbiassa.

Viranomaisten mukaan tällä hetkellä on käynnissä 175 maastopaloa, kertoo Kanadan yleisradioyhtiö CBC.

Suurin osa uusista paloista on saanut alkunsa salamoinnista. Tulipaloista 12 voivat viranomaistan mukaan uhata asutusta. Näistä paloista valtaosa on Kamloopsin alueella.

Kanadan länsiosissa on erittäin kuivaa ennätyksellisen kuumuuden seurauksena. Enimmillään lämpötila nousi Lyttonin kylässä tiistaina lähes 50 celsiusasteeseen. Kylä tuhoutui myöhemmin tulipalossa.

Lyttonin palossa kuoli kaksi ihmistä ja tuhat joutui pakenemaan. Suurin osa kylän rakennuksista tuhoutui.

Kanadan armeija on parhaillaan valmiudessa evakuoimaan ihmisiä paloalueilta. Valmiudessa on noin 350 sotilasta ja armeijan lentokoneita.

Paloalueilla on voimassa evakuointimääräyksiä.

Brittiläisen Kolumbian rannikolla lämpötila on hieman laskenut, mutta sisämaassa lämpö ei ole juurikaan hellittänyt.

Lisää aiheesta:

Kanadan ennätyshellekylä tuhoutui tulipalossa – yli tuhat jättänyt kotinsa, kahden kerrotaan kuolleen

Suosittelemme sinulle