Latvialainen jääkiekkomaalivahti Matīss Kivlenieks on kuollut 24-vuotiaana. Vuodesta 2017 Columbus Blue Jacketsin seuraorganisaatioon kuulunut Kivlenieks pelasi NHL:ssä kahdeksan ottelua.
Latvian jääkiekkoliitto tiedotti maalivahdin kuolemasta maanantaina 5. heinäkuuta Facebookissa. Columbus Blue Jackets tiedotti myöhemmin Kivlenieksin kaatuneen ja lyöneen päänsä. Kansainvälinen jääkiekkoliitto kertoi verkkosivuillaan, että Kivlenieks oli kaatunut, kun hän oli viettämässä Yhdysvaltojen kansallispäivää ja juossut porealtaalta pakoon virheellisesti toiminutta ilotuliterakettia.
Urheilumedia The Athleticin mukaan Kivlenieks kuoli maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa Novin kaupungissa Michiganissa. Ruumiinavauksessa paljastui, että Kivlenieks kuoli rintaan tulleen vamman takia, jonka aiheutti ilotulite.
Hoitohenkilökunta ei pystynyt pelastamaan maalivahtia.
Kivlenieks pelasi vuoden 2021 jääkiekon MM-kisoissa Latvian maalilla neljässä ottelussa seitsemästä. Hän sai parhaan pelaajan palkinnon Kanadaa vastaan pelatusta ottelusta.
Kivlenieks muutti 16-vuotiaana Latviasta NHL-unelman perässä Yhdysvaltoihin. Hän pelasi neljä kautta alemmilla sarjatasoilla edustaen neljää eri seurassa.
Kauden 2016–17 päätteeksi Kivlinieks valittiin Yhdysvaltain juniorijääkiekon pääsarjan (USHL) tähdistöjoukkueeseen sekä parhaaksi maalivahdiksi että pelaajaksi. Onnistuneen kauden jälkeen hän allekirjoitti kolmevuotisen sopimuksen Columbuksen kanssa.
Päivitys 16:35: Lisätty tieto Kivlenieksin kuolinsyystä.
Päivitys 19.26: Lisätty IIHF:n tieto tapahtuneesta.
Päivitys 21.53: Päivitetty tieto Kivlenieksin ruumiinavauksesta, kuolinsyytä ja muokattu otsikkoa.
Lue myös:
Kommentti: NHL-kausi on huipentumassa antikliimaksiin – harva osasi odottaa tällaista ylikävelyä