VR:n kaukojunaliikenteen matkustajamäärät eivät ole vielä elpyneet koronaa edeltäneelle tasolle.
Kesäkuussa kaukojunissa kulki valtakunnallisesti 30 prosenttia vähemmän väkeä kuin kesäkuussa 2019. Itä-Suomen ja Helsingin välisillä reiteillä matkustajia oli jopa 35 prosenttia vähemmän.
Pahimman notkahduksen VR:n kaukoliikenne koki keväällä 2020, jolloin Uudenmaan sulun myötä matkustajamäärät putosivat valtakunnallisesti jopa 90 prosenttia normaalista. VR vähensi tuolloin vuoroja noin puoleen, mutta nyt lomakuukausien myötä VR:llä ollaan toiveikkaita.
VR:n matkustajaliikenteen kaupallinen johtaja Johanna Jäkälä kertoo, että matkustuksen odotetaan nyt piristyvän. Esimerkiksi Kuopion ja Helsingin sekä Joensuun ja Helsingin välillä lähes kaikki junavuorot ovat nyt liikenteessä.
– Kun pandemiatilanne paranee ja tapahtumat saadaan käyntiin ja ihmiset lähtevät terveysturvallisesti liikenteeseen, uskomme että tästä tulee oikein hieno kesä, VR:n matkustajaliikenteen kaupallinen johtaja Johanna Jäkälä arvioi.