Suomen menestynein naispyöräilijä Lotta Henttala on raskaana, eikä hän lähde Tokion olympialaisiin. Henttala valittiin olympiajoukkueeseen ensimmäisten joukossa vuoden 2019 joulukuussa. Kisamatka Tokioon ei kuitenkaan ole mahdollinen tulossa olevan perheenlisäyksen vuoksi.
– Jää nyt yhdet olympialaiset välistä, mutta en koe sen olevan maailmanloppu. Voin mennä sitten vaikka seuraaviin, jos siltä tuntuu, Lotta Henttala kertoo Yle Urheilulle.
Henttala sai tietää raskaudestaan sen jälkeen, kun hän toukokuussa kilpaili uuden Ceratizit-WNT Pro Cycling -tiiminsä kanssa Espanjassa. Etappikisa oli kiritykille muutenkin rankka vuoden kilpailutauon jälkeen. Huono olo vaivasi kahtena viimeisenä kisapäivänä, mutta Henttala ajatteli sen olevan vain väsymystä.
Yllätys oli melkoinen kun asioiden todellinen laita selvisi.
– Tulin kotiin, mutta paha olo vain jatkui. Joonas ehdotti, että tekisin raskaustestin, joka oli positiivinen. Aluksi se oli pieni shokki, Henttala kertoo ensireaktiostaan.
– Lähdin hakemaan apteekista toista raskaustestiä ajatuksella "ei voi pitää paikkansa", Lotan puoliso Joonas Henttala sanoo.
Nyt raskaus on edennyt niin, että Henttala uskaltaa puhua julkisesti perheenlisäyksestä yhdessä puolisonsa Joonaksen kanssa. Lotta Henttala kertoo olevansa todella onnellinen, kun voi kertoa asiasta julkisesti.
– Sikiö on nyt 13-viikkoinen, joka on yleensä se hetki, kun voidaan sanoa kaiken olevan hyvin. Viime viikot ovat olleet pientä vuoristorataa, kun olen pitänyt tietoa sisälläni. Samalla tämä on iso yksityinen asia, jota ei heti haluaisi kertoa kaikille.
Joonas Henttala ajaa ammattilaisena yhdysvaltalaisessa Novo Nordisk -tallissa.
– Arjessa tulemme varmaan viettämään hieman enemmän aikaa Suomessa. Tuskin reissaamme yhtä paljon Espanjan tukikohtaan. Perhe on nyt tärkein asia ja laitetaan etusijalle. Itse jatkan uraani normaalisti, Joonas Henttala kertoo.
Raskausuutinen otettiin ilolla vastaan – Lotta Henttala ei välttämättä olisi pystynyt saamaan lapsia
Kahden ammattipyöräilijän arki muuttuu toden teolla, kun lapsi syntyy ensi talvena. Lotta Henttala kertoo olleensa huonovointinen viime viikkojen aikana. Hän toivoo, että pystyisi tekemään enemmän asioita, mutta harjoittelu ei ole päällimmäisenä mielessä.
– Loppujen lopuksi pyöräily on kuitenkin vain urheilua. Kyllä perheenlisäys laittaa asiat tärkeysjärjestykseen
Lotta Henttala kertoo, että hänelle on aiemmin sanottu, ettei välttämättä pystyisi saamaan lapsia ilman hedelmöityshoitoja.
– Jos olisimme myöhemmin oikein yrittämällä yrittänyt saada lapsia, emme välttämättä olisi edes voineet onnistua. Otan tämän uutisen avosylin vastaan.
Henttalan urheilu-uran varrelle on mahtunut menestystä, mutta myös vaikeuksia. Vuonna 2016 hän voitti ensimmäisenä suomalaisena MM-pronssia henkilökohtaisessa maantiekisassa. Vuosien varrella Henttala on seissyt kansainvälisissä ammattilaiskisoissa palkintokorokkeella peräti 42 kertaa.
Vuoden 2020 lokakuussa hän kertoi Yle Urheilulle olleensa kahden viime vuoden aikana osan ajasta kilpailutauolla masennukseen liittyvien oireiden vuoksi. Vointi koheni vuoden loppua kohden ja ensimmäiset kisat aikoihin hän ajoi juuri toukokuussa Espanjassa. Sitä ennen pariskunta harjoitteli Gironassa, jossa heillä on asunto.
Rion olympialaisissa ajaneelle Henttalalle Tokion kisat olisivat olleet uran toisen olympialaiset.
– Kyllä tässä on jonkin verran joutunut miettimään, mitä tämä nyt tarkoittaa. Olin kuitenkin ajatellut, että lähden Tokioon, ja päättänyt keskittyä täysin pyöräilijäuraan.
Huippu-urheilijan uran ja perhehaaveiden yhdistäminen ei aina ole yksinkertaista eri lajeissa.
Kilpailuja tulee aina lisää, eikä sopivaa hetkeä tauolle tunnu löytyvän. Aiheesta on puhunut esimerkiksi beach volley -pelaaja Taru Lahti-Liukkonen, joka sai esikoisensa tänä vuonna.
Pyöräilyssä sopimusurheilijoilla on velvoitteita myös työnantajan suuntaan. Esimerkiksi maailmanmestari Elizabeth Deignan on kertonut, että hänen silloinen tiiminsä yllättyi raskausuutisesta. Deignan kertoi myös, ettei hän halunnut lykätä liikaa perheen perustamista. Britti sai esikoisensa vuonna 2018 ja palasi kisoihin seuraavana vuonna uudessa tallissa. Kaudella 2020 hän voitti kolme maailmankiertueen kilpailua.
Lotta Henttala kertoo, että hänen nykyinen tiiminsä otti uutisen vastaan hyvin. Suomalaiskuski oli jo muutenkin sopinut, että hän ajaa kisoja ilman paineita, oman vointinsa ja kuntonsa kehittymisen mukaan.
Tulevaisuutta pyöräilijäpariskunta odottaa innolla
Vaikka raskaus tuli Henttaloille pienoisena shokkina, he odottavat innolla perheenlisäystä.
– Tunteet olivat onnellinen, iloinen ja hämmentynyt. Onnellisuus kuitenkin päällimmäisenä. Elämä tulee varmasti muuttumaan rajusti, mutta olemme kyllä onnellisia ja odotamme tulevaa, Joonas Henttala sanoo.
Nyt suunnitelmiin kuuluu vauvalle sopivan paikan löytyminen uudesta kodista. Lapsen syntymään asti Joonas Henttala jatkaa pyöräilyuraa normaalisti samalla, kun Lotta Henttala keskittyy fysioterapeutin opintoihin.
Tulevaisuuden urasuunnitelmista Lotta Henttala ei osaa sanoa varmasti.
– Pidän ovet vielä avoinna, mutta tilanne on vielä auki. Lähiaikoina minua tullaan näkemään pyörän päällä, vaikka ei kisoissa kylläkään. Pyöräily jatkuu jossakin muodossa varmasti.
Lue myös: