Vasemmistoliiton kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen ei ole enää ministeri. Hän luovutti ministerinsalkun seuraajalleen Hanna Sarkkiselle viime viikolla. Nyt Pekonen on kotonaan Riihimäen keskustassa, vanhassa huvikumpumaisessa puutalossa keskellä puistomaista omakotialuetta.
Hän on pian lähdössä tapaamaan Helsingistä kylään tulevia ystäviään, joille on luvannut esitellä kotikaupunkiaan.
Ministerinpestin Pekonen otti vastaan kesäkuussa 2019. Suomi aloitti EU-puheenjohtajamaana heti heinäkuussa. Se toi tuoreelle ministerille lukuisia kokouksia ja joitakin ulkomaanmatkoja. Helmikuussa 2020 hän kävi työmatkalla New Yorkissa, joka jäi viimeiseksi.
Sitten tuli korona
Ensimmäistä kertaa ministerinä ollut Aino-Kaisa Pekonen joutui hyppäämään suoraan syvään päähän, kun koronapandemia rymisteli yli läntisen maailman. Kiinasta Wuhanista tammikuussa 2020 maailmalle levinnyt koronavirus leimasi vahvasti kaksi vuotta kestänyttä kautta sosiaali- ja terveysministerinä.
Keskellä koronaa ei ollut olemassa sellaista kuin "ministerin normaali työpäivä".
– Raskaimpina päivinä lähdin Riihimäeltä aamulla ennen kello viittä Ylen aamutelevision kautta ministeriöön. Tehtiin koko päivä töitä ja työpäivä päättyi illalla yhdeksän jälkeen television suoraan A-studioon.
Kun Pekonen ei ollut ministeriössä, hän puhui puhelimessa ja pohti tilannetta työtovereiden kanssa. Kännykkäviestit lensivät ministereiden välillä aamuvarhaisesta asti.
– Ensin käytiin läpi menneen yön tilanne ja tarkistettiin onko heti aamusta saatavilla uusia tietoja. Koronakriisin alkuvaiheessa ministeriössä elettiin tunti tunnilta, ei edes päivä päivältä.
Tuntematon uhka valvotti öisin
Nukkuminen jäi vähiin. Pitkien työpäivien lisäksi valvotti korona. Mielessä pyöri ajatuksia.
– Oltiin tuntemattoman uhkan kanssa tekemisissä. Tietoa koronaviruksesta ei kauheasti ollut ja välillä vähän öisin mietitytti mitä tuleman pitää.
Aino-Kaisa Pekonen oli näkyvästi mukana koronatiedotustilaisuuksissa kriisin alkuvaiheessa, koska hänen tehtäviinsä koronaviruksen torjunnassa kuului valmistautuminen ja varautuminen. Ihmisten elinkeinoon ja arkeen vaikuttavien isojen päätösten tekeminen oli erityisesti alkuaikoina raskasta.
– Asioita piti katsoa todella monesta näkökulmasta. Kaikilla päätöksillä oli isoja vaikutuksia ihmisten elämään, mutta meillä oli hallituksessa koko ajan yhteinen päämäärä. Halusimme suojella ihmisten terveyttää ja elämää.
Poikkeusolojen julistaminen oli epätodellinen hetki
Monen mielestä dramaattisin rajapyykki oli poikkeusolojen julistaminen maaliskuussa 2020 ja Uudenmaan sulkeminen. Moni suomalainen istui 16. maaliskuuta päivällä epäuskoisena televisioruudun ääressä katsomassa ministereiden rivistöä, kun keskellä seissyt pääministeri Sanna Marin julisti Suomeen poikkeusolot.
Poliitikkona Pekonen on kokenut, mutta hetki oli hänellekin epätodellinen.
– Kyllä se oli pysäyttävä hetki. Tunteet palaavat voimakkaina erityisesti kun nyt jälkeenpäin katsoo kuvia ja sitä tiedotustilaisuutta. Nytkin tulee kylmät väreet, kun siihen palaa muistoissa.
Kaikki oli Pekosen mukaan punnittu moneen kertaan. Koronavirus levisi Uudellamaalla voimakkaasti, mutta muualla Suomessa tilanne oli rauhallisempi.
Hallitus päätti sulkea maakunnan rajan, jotta ihmisten liikkuminen Uudeltamaalta muualle Suomeen vähenisi. Tällä estettäisiin viruksen leviämistä.
Uudenmaan rajat menivät kiinni keskiyöllä 28. maaliskuuta.
Ministeri pysäytettiin heti yöllä rajalle
Päätös konkretisoitui ministerille samana yönä kotimatkalla. Myöhään venyneessä valtioneuvoston istunnossa oli juuri päätetty Uudenmaan rajojen sulkemisesta.
– Lähdin kokouksen jälkeen yön tunneilla Helsingistä kotiin Riihimäelle. Heti Hyvinkään jälkeen Riihimäen rajalla oli tiesulku, jossa pysäytettiin ja kysyttiin kuka olet, missä asut ja onko välttämätöntä liikkua rajan yli. Se hetki oli hyvin konkreettinen.
Se tuntui jopa epätodelliselta.
– Tuli sellainen tunne, että onko tämä totta. Olemmeko todella tehneet tällaisen päätöksen? Samaan aikaan olin ylpeä siitä, että meidän hallitus pystyi tekemään isoja, rohkeita päätöksiä.
Päätöksillä oli Pekosen mielestä iso vaikutus siihen, ettei virus heti levinnyt koko maahan.
Lähihoitajaksi opiskellut Pekonen on työskennellyt terveyskeskuksessa ennen kansanedustajan uraa. Koko kriisin ajan hän on luottanut terveydenhuollon henkilöstön osaamiseen.
Eniten häntä on huolestuttanut terveydenhuollon työntekijöiden jaksaminen. Hoitovelka on koronan aikana kasvanut korkoa entisen päälle ja kuormitus työntekijöille on ollut valtava.
– Etulinjassa koronan hoitamisessa työskennelleet ihmiset ovat laittaneet itsensä ja lähipiirinsä todella alttiiksi koronavirukselle. Se on ollut raskasta seurattavaa.
Ylen dokumenttisarja Rankka vuosi kertoo poikkeusajasta näiden ihmisten silmin. Se oli aikaa, kun ministeri Pekonenkin tapasi isovanhempiaan vain huutelemalla kuulumisia parvekkeen alta koiralenkillä. Poikkeusolot päättyivät 16. kesäkuuta 2020, mutta koronan kanssa eläminen jatkui.
"Tsemppiä päivään, äiti! Kyllä sä tästäkin selviät"
Ministeriä ei ole missään vaiheessa suoranaisesti pelottanut. Työtahti oli erityisesti koronakriisin alkuaikana niin hektinen, että Aino-Kaisa Pekonen kertoo joutuneensa selviytymismoodiin.
Kiihkeimpinä kuukausina työminä otti vallan ja hän puski eteenpäin tunnista toiseen.
– Tuntui, että ei pystynyt yhtään herpaantumaan roolista. Mielessä oli ehkä ajatus, että jos nyt päästän irti ja lepään hetken, en pääse enää takaisin työmoodiin.
Vanhemmat Erja ja Rauli Hirviniemi olivat huolissaan tyttärensä jaksamisesta.
– Erityisesti äiti soitti usein.
Pahin pyöritys korona-aikana oli paljon hurjempaa kuin politiikan arkiset puhurit, joihin poliittisesti aktiivisessa perheessä oli totuttu. Molemmat vanhemmat ovat istuneet vuosikausia Riihimäen valtuustossa vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettuina, osan vuosista yhtä aikaa tyttärensä kanssa.
Koronakevään 2020 pahimpien mullistusten sekaan osui Pekosen keskimmäisen lapsen ylioppilaskirjoitukset. Äitinä hän koki tuskaa, että ei kaiken keskellä voinut repiä itseään irti töistä tekemään pojalleen eväitä kirjoituksiin. Kannustamaan tätä.
– Sen sijaan poikani oli jättänyt minulle eräänä iltana keittiön pöydälle kirjeen, jossa hän toivotti "tsemppiä päivään, äiti! Kyllä sä tästäkin selviät".
Roolit kääntyivät hetkeksi päinvastoin äidin ja pojan välillä. Tämän ajatteleminen tuo yhä kyyneleet Aino-Kaisa Pekosen silmiin.
– Kyllä siitä selvittiinkin, me molemmat. Poika sai valkolakin. Myöhemmin keväällä sitä juhlittiin yhdessä hänen kanssaan, Teamsin äärellä etänä tietysti, hän hymyilee.
Etulinjasta sivuun hyppääminen on vaikeaa
Haastava, mutta paljon antanut pari vuotta ministerinä on ohi. Aino-Kaisa Pekonen on tavannut ystäviä ja nauttinut kotona olemisesta. Hoitanut kasvihuonetta vanhan puutalon vehreässä pihapiirissä ja miettinyt, onko keväällä tontilla luontoon palautettu siili vielä hengissä, kun sitä ei ole hetkeen näkynyt.
Astuminen sivuun koronan polttopisteestä on ollut huojentavaa.
– Tuntuu kuin tuhat kiloa taakkaa olisi pudonnut harteilta pois.
Mutta menee aikaa ennen kuin osaa päästää irti.
Hän seuraa tilannetta päivittäin tarkasti. Katsoo tartuntaluvut aina heti, kun ne tulevat ja kantaa huolta uusista muunnoksista.
Korona ei ole Pekosen mielestä millään lailla ohitse.
–Uskon, että emme voi hengähtää ennen kuin koko maailman väestö on rokotettu virusta vastaan. Uutisissa kerrotaan uusista varianteista, emmekä tiedä tarvitsemmeko syksyllä kolmannen rokotuksen vai tarvitsemmeko koronarokotuksen joka vuosi.
Kesätöihin koronarokotuksiin
Elokuun lopussa on vasemmistoliiton eduskuntaryhmän kesäkokous, jossa valiokuntapaikat jaetaan uudelleen. Nyt olisi mahdollisuus ottaa rennosti siihen asti.
– Mutta en ole sellainen ihminen, että osaisin heittäytyä useaksi viikoksi kesälomalle.
Siispä hän hoitaa kansanedustajan tehtäviä vastaamalla sähköposteihin.
Kuuntele osa haastattelusta tästä:
Riihimäellä koronarokotukseen tuleva saattaa yllättyä, kun vastassa on entinen ministeri. Pekonen on ilmoittautunut vanhalle työpaikalleen terveyskeskukseen avustamaan kotikaupunkinsa rokotuksissa.
– Rokottajien lisäksi tarvitaan kirjaajia ja ihmisiä, jotka huolehtivat rokotettujen hyvinvoinnista rokotteen jälkeen. Kun vakituinen henkilöstö jää ansaituille kesälomilleen, toivon, että voin tällä tehdä pienen oman osuuteni auttaakseni.
Mutta vielä on aurinkoisia vapaapäiviä. Aino-Kaisa Pekonen kiinnittää pyöräilykypärän, huikkaa heipat ja polkaisee pihasta puistotielle. Ystävät odottavat jo.
