Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Vuorenmäen kunnarit sytyttivät ilmajokiset – "Sisäpeli aukesi mukavasti"

Koskenkorvan Urheilijat voitti kolmannen peräkkäisen pelinsä miesten Superpesiksessä. Toisessa ottelussa Kempele voitti Hyvinkään. Naisten Superpesiksessä voittoihin Tampere, Seinäjoki ja Hyvinkää.

Samu-Kalle Varonen
Kiteen Pallon Samu-Kalle Varonen. Arkistokuva. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva
STT Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Koskenkorvan Urheilijat otti kauden neljännen voittonsa miesten Superpesiksessä lyömällä Ilmajoella Kiteen Pallon 2–1 (9–0, 2–3, 5–1). Voitto oli koskenkorvalaisille kolmas peräkkäinen, nostaen kolmen pelin pistemäärän kahdeksaan.

KiPa lienee avausjakson jälkeen ollut hyvin tyytyväinen toisen jakson voitolla saatuun pisteeseen, joka oli joukkueelle kauden ensimmäinen vieraskentiltä.

– Sisäpeli aukesi mukavasti. Muuten tämä oli liiankin tyypillinen peli meille siksi, että toinen jakso oli tukkoisempaa, kuittasi jo ensimmäisessä vuoroparissa kaksi kunnaria iskenyt ja pääsarjauransa kunnarimäärän tuplannut Juuso Vuorenmäki.

Avausjakson voittoon isännille olisi riittänyt jo Vuorenmäen, 23, ykköstilanteen kunnari (1+0) ensimmäisen vuoroparin avaavalla.

KiPa punnersi toisen jakson voittoon kahdella Sami Partasen kotiutuksella ja yhdellä Miika Timosen lyömällä juoksulla.

Supervuoroparin voittojuoksun upotti kolmoskumurana merkittä jokeri Ville-Veikko Olli. Sen jälkeen jokeri Petteri Kortelainen sai kakkosjatkekumuransa uppoamaan maisemiin koppari Lassi Vasaraisen edestä neljän (1+3) juoksun arvoisena.

Ilmajokisten palkitut 444 katsojan edessä olivat 2+2 juoksua lyönyt koppari Vuorenmäki (10 kärkilyöntiä/12 yritystä) ja pelin ainoat kärkilyöntinsä supervuoroparin iskusta kuitannut Kortelainen (4/10).

KiPasta nousivat esiin lukkari Jesse Eskelinen (6/9) ja ykkösvahti Partanen (3/8).

Korhoset kovina Kirin voitossa

Kempeleen Kiri nappasi kahdeksannella yrittämällä pääsarjatasolla ensimmäisen kolmen pisteen voittonsa Hyvinkään Tahkosta. Kirin kauden kolmas täysi kolmen pisteen potti irtosi kotivoitolla 2–0 (6–1, 7–4).

Isännistä löytyi avausjaksolla kolme kotiuttavaa Korhosta, kaksi juoksua iskenyt Jussi sekä yhden mieheen lyöneet veljekset Matti ja Antti. Toisen jakson voittojuoksun sivalsi jo ensimmäisen aloittavalla kunnarin (1+1) kiertänyt Antti Korhonen.

Kirin pääosissa olivat 1+2 juoksua lyönyt sieppari Antti Korhonen (5/7) ja täydellistä työtä mailan varressa tehnyt Onni Määttä (9/9).

Tahkosta erottuivat yhden juoksun lyönyt ja kaksi tuonut Teemu Nurmio (7/8) sekä kertaalleen kotiuttanut kakkosvahti Kalle-Tapio Huusko (4/7).

Naisten Superpesiksessä kolme ottelua

Naisten Superpesiksessä Hyvinkään Tahko voitti kotonaan Lappeenrannan Pesä Ysit 2–0 (7–2, 5–0). Tampereen Manse PP sai vieraakseen Siilijärven Pesiksen ja voitti 2–0 (4–1, 7–3). Kolmannessa ottelussa Seinäjoen Maila-Jussit voitti vieraskentällä Mynämäen Vesan 2–0 (4–1, 7–0).

Lue myös:

JoMa kiusasi Vallikentällä nihkeällä juoksun voitolla

Suosittelemme