Hyppää sisältöön

Tuleen syttynyt matkailuauto ajettiin Tervolassa autoliikkeen pihaan ja palo levisi vaihtoautoihin – yrittäjä: "Osa autoista paloi ihan palasiksi"

Tervolassa matkailuautosta levinnyt tulipalo vahingoitti useita autoliikkeen vaihtoautoja.

Matkailuauto palaa autoliikkeen pihalla Tervolassa. Tuli on levimässä myös muihin autoihin.
Matkailuauton kuljettaja oli ajanut palavan auton autoliikkeen pihaan autorivistön eteen ja tuli levisi vaihtoautoihin. Kuva: Miika Pallari
Jarno Tiihonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Matkailuauto syttyi tuleen Tervolassa torstaina. Matkailuautosta tuli levisi autoliike Vaihtoykkösten vaihtoautoihin.

– Kuljettaja oli ajanut palavan auton liikkeen pihaan autorivistön eteen ja tuli levisi vaihtoautoihin. Kun tulin paikalle, lieskat olivat viisi metriä korkeat. Hetken päästä matkailuautossa räjähti, kuvaa yrittäjä Miika Pallari.

Pallari arvelee, että vahingon suuruusluokka on kymmeniä tuhansia euroja.

– Osa autoista paloi ihan palasiksi. Kaikkiaan 7–8 autoa kärsi vahinkoja. Muissa autoissa on vesi- ja tuhkahaittoja, hän kertoo.

Palanutta autoa kuljettanut henkilö ei ehkä tehnyt parasta mahdollista ratkaisua, mutta Pallari ymmärtää, että kuljettajalla oli hätä.

– Vahingolle ei voi mitään. Onneksi kukaan ei loukkaantunut. Autoja saa uusia, hän sanoo.

Pelastuslaitos sai palosta hälytyksen ennen puolta päivää. Paloa sammutti Tervolan VPK:n yksiköt ja Kemin yksikkö. Palon syttymissyystä pelastuslaitoksella ei ole tietoa.

Tervolassa autoliikkeen pihaan ajettu palava matkailuauto sytytti myös vaihtoautoja tuleen.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Suosittelemme sinulle