Hyppää sisältöön

Piina on viimein ohi: 44 autoa romuttanut Pentti Korpi sai Valtiokonttorilta suurimman yksittäisen korvauksen – "Voi sanoa, että istun omassa autossa"

Uuden hybridi-Volvon ratin takana istuvalla nippuromuttajalla on syytä hymyyn, sillä 77 000 euron korvaussumma maksettiin täysimääräisenä. Hakemuksista käsittelemättä on enää kolmannes. Korvauksia on toistaiseksi maksettu vajaa 1,5 miljoonaa euroa.

Alahärmäläinen Pentti Korpi sai korvaukset romutetuista autoistaan
Mirva Ekman,
Sarianne Tekoniemi
Avaa Yle-sovelluksessa

Pentti Korven ja monen muun vuodenvaihteessa useita autoja romuttaneen suomalaisen ahdinko on päättynyt.

Etelä-Pohjanmaalla Alahärmässä asuva Korpi romutti vuodenvaihteessa 44 autoa romutuspalkkiokampanjan innoittamana.

Lue lisää Korven vaiheista täältä: Pentti Korpi romutti 44 autoaan ja odottelee yhä, saako niistä romutuspalkkioita luvatusti – nippuromuttajille on maksettu jo 650 000 euroa vahingonkorvauksia

Kampanja alkoi joulukuussa. Siinä valtio sitoutui maksamaan tuhannesta kahteentuhanteen euroa, kun suuripäästöinen auto romutetaan ja vaihdetaan ympäristöystävälliseen menopeliin.

Tarkoitus oli, että vain yhden palkkion voi käyttää uuden vähäpäästöisen auton hankintaan. Muun muassa Traficomin virheellisen neuvonnan vuoksi sadat ehtivät romuttaa useita autoja ja hakea yhtä monta romutuspalkkiota yhtä vähäpäästöistä autoa kohden.

Niin sanotut selvät nippuromutustapaukset siirettiin jatkokäsittelyyn Valtiokonttoriin. Heinäkuun alkupäiviin mennessä Valtiokonttori on ratkaissut 105 korvaushakemusta ja maksanut palkkion hakijoille yhteensä lähes 1,5 miljoonaa euroa.

Suurin yksittäinen korvaus, 76 765,25 euroa maksettiin Korvelle.

– Päätös tuli täysimääräisenä, silmin nähden helpottunut Korpi riemuitsi torstaina.

Lue lisää: Useita autoja Traficomin virheen takia turhaan romuttaneiden kohtalo yhä auki – Romutuspalkkio saanut autokierrätyksen ennätysvauhtiin

Valtiokonttorin lähettämä päätöskirje Pentti Korven rintataskussa.
Päätös taskussa! Alahärmäläinen Pentti Korpi ehti kesän aikana jo hoputtamaan Valtiokonttoria päätöksen teossa. Toiveena oli viedä vaimo juhannuksena hääpäiväajelulle uudessa autossa. Kuva: Mirva Ekman / Yle

Uuden hybridin avaimet viimein käteen

Nippuromuttaja Pentti Korpi taputtelee tyytyväisenä uudenkarhean hybridi-Volvon kojelautaa seinäjokelaisessa autoliikkeessä. Korven nimiin rekisteröity, tehtaalta tuotettu auto on saanut odotella omistajaansa hyvän tovin.

– Nyt tämän auton saa ajaa pois. Voi sanoa, että mä istun omassa autossa.

Kun Ylen toimitus toukokuun lopulla tapasi Korven, tämä kertoi tekevänsä sekä Valtiokonttorille että Traficomille vaadittavat paperit. Korpi toivoi saavansa asian päätökseen juhannukseen mennessä, jotta voisi viedä vaimon ajelulle.

– Olisi saanut antaa emännälle 37-vuotishääpäiväkyydin. Täytyy antaa pidempi kyyti nyt sitten, Korpi naureskelee.

Alahärmäläinen Pentti Korpi tutkailee uutta hybridiautoaan.
Pentti Korpi kertoo ajaneensa parran, sillä Ylen kesäkuun alussa julkaisema juttu hänen romutuspalkkiotaistelustaan sai "hihasta nyppijät" liikkeelle. Kuva: Mirva Ekman / Yle

Ratkaisematta vielä 40 tapausta

Vielä moni nippuromutuspalkkioihin liittyvä korvaushakemus odottaa ratkaisua. Heinäkuun alussa ratkaisematta oli Valtiokonttorissa vielä noin 40 korvaushakemusta.

Traficom on jo aiemmin maksanut kyseisissä tapauksissa yhden romutuspalkkion kullekin romuttajalle.

Romutuspalkkioiden määrärahat, kahdeksan miljoonaa euroa, varattiin loppuun jo huhtikuussa. Suurin osa hakemuksista tehtiin sähköpyörien hankintaan.

Lue seuraavaksi:

Moottoripyöräkauppa käy kiivaana, mutta romutuspalkkion piiriin menopeli ei kelpaa sitkeästä lobbauksesta huolimatta

Sähköautojen ja hybridien rekisteröinnissä huima nousu

Henkilöautoja kierrätetty enemmän kuin koskaan – romutuspalkkio vaikuttaa vaihtointoon

Traficom: Romutuspalkkion väärästä neuvonnasta voi saada korvausta

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta lauantaihin 10.7. kello 23 saakka.

Suosittelemme sinulle