Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Gianluigi Buffon tarttuu Giorgio Chielliniä hartioista kiinni ja lyö otsansa Chiellinin nenää vasten. Kaksikko huutaa toisilleen senttien päästä täynnä riemunsekaista raivoa.
Molempien ilmeestä näkee, kuinka tärkeä hetki on kyseessä. Tämän täytyy olla jotain suurta.
Kyllä, Chiellini on taas blokannut laukauksen Juventuksen ja Tottenhamin välisessä Mestarien liigan neljännesvälierässä Wembleyllä vuonna 2018. Samankaltaisia juhlia on nähty myös EM-kisojen aikana useita kertoja, kun puolustajat ovat onnistuneet työssään.
– On se sitten taklaamista, blokkaamista, syöttämistä tai maalien tekemistä, sitä juhlitaan samalla tavalla. Se on aina ollut italialaisessa futiksessa tuollaista, yli 300 ottelua Serie A:ssa pelannut Perparim Hetemaj sanoo.
Italian kapteeni ja Juventuksessa 16 vuoden aikana yli 500 ottelua pelannut Chiellini on jälleen turnauksen kuluessa muistuttanut, mikä puolustajan tärkein tehtävä jalkapallossa on: estää vastustajan maalinteko ja puolustaa kaikella tarmolla viimeiseen hikipisaraan saakka.
Vaikka nykypäivän vaatimuksissa topparin täytyy pystyä kuljettamaan palloa tyhjiin tiloihin ja tarjoamaan linjoja puhkovia syöttöjä niin maassa kuin ilmassakin, vanhempi liittokaan ei ole vielä täysin kuollut ja kuopattu.
– Hänestä on joskus pelillisesti sanottu, että hän on viimeisiä puhtaita peruspuolustajia. Hän on tehnyt puolustamisesta taidetta, ja häntä pidetään vähän kärjistetysti viimeisenä mohikaanina. Moni nuorempi puolustaja voi olla hyvä monin tavoin, mutta suurimmat puutteet ovat juuri puolustamisessa, italialaisen jalkapallon läpikotaisin tunteva toimittaja Mitri Pakkanen luonnehtii.
– Chiellini pelaa kovaa ja erikoistilanteissa vähän sellaista pikkusikaakin. En yhtään ihmettelisi, vaikka se olisi verbaalistakin. Kentällä tapahtuu paljon sellaista, mitä emme voi tietää ja mitä television välityksellä ei esimerkiksi näe.
Lukuisia kertoja urallaan vastustajan paidassa pelannut Hetemaj arvostaa Chiellinin puolustajana korkealle. Vaikka rintansa rummuttamisesta ja rosoisesta pelityylistään lempinimen "King Kong" saanut Chiellini ei ole sulavin, nopein tai taitavin jalkapalloilija, hänen vahvuutensa ovat kiistattomia.
– Hän on vaikea vastustaja, taktisesti tosi hyvä ja hyvin oman pelaajansa merkkaava pelaaja. Kun menet kovaa iholle, itseäsi sattuu samalla. Hän tulee vahvasti tilanteisiin, mutta on kuitenkin rehti pelaaja. Hän on selvästi nauttinut pelaamisesta kisoissa, Hetemaj sanoo.
– Kaikki ovat Italiassa samaa mieltä siitä, että hän on hyvä puolustaja. Teknisellä puolella hänellä on haasteita, mutta hän on kompensoinut puutteensa hyvin. Hän näyttää kulmikkaalta, eikä pelaaminen sen takia ole niin kaunista katseltavaa.
Pakkanen korostaa myös Chiellinin kykyä piilottaa pelilliset puutteensa. Pallollinen peli on kehittynyt uran aikana paljon, ja hän on kyennyt kliseisesti pelaamaan vahvuuksillaan.
Ensi kuussa 37 vuotta täyttävä Chiellini on itse todennut työmoraalin olleen hänen tärkein aseensa.
– En ollut koskaan ikäluokkani paras. Olin kuin Ruma ankanpoikanen, sillä minua ei ole kovin kiva katsella. Kehityin kuitenkin aina ja otin onkeeni. Se on tärkein taitoni.
Harvalla urheilijalla on kaksi niin erilaista puolta kuin Chiellinillä. Kentällä hän on punaista korttia usein katsellut luunkova ja häikäilemätön puolustaja, jonka nenä on murtunut lukuisia kertoja. Chiellini on valmis antamaan ja ottamaan kolhuja sekä tekemään harmaallakin alueella aivan kaikkensa joukkueen voiton eteen.
Kentän ulkopuolella hänet tunnetaan lempeänä perheenisänä ja futisälykkönä, joka on lahjoittanut osan palkastaan pois hyväntekeväisyyteen ja joka valmistui pelaajauransa ohella Torinon yliopistosta taloustieteiden maisteriksi 2017.
Kanditutkielmansa Chiellini teki tutkimalla Juventuksen tilinpäätöksiä, ja maisterivaiheessa hän keskittyi seuran kansainvälisen bisnesmallin hiomiseen. Hän olisi halunnut opiskella lääkäriksi, mutta opintojen yhdistäminen ammattilaisuran kanssa oli liian hankalaa.
Pakkanen korostaa Chiellinissä juuri ristiriitaisuutta hyvässä mielessä.
– Hän on ollut aina kovanaama, joka on pitkälti fysiikkansa ja loistavan puolustustaitonsa ansiosta pärjännyt urallaan noin hyvin. Hän on osoitus, etteivät yleiset mielikuvat aina vastaa totuutta. Kun hän valmistui, se noteerattiin tosi laajalti ja kirjoituksissa viitattiin juuri mielikuvien ja todellisuuden väliseen ristiriitaan.
Chiellini itse on sanonut osaavansa erottaa kaksi asiaa hyvin toisistaan.
– Se on aina ollut ominaista luonteelleni. Kentällä olen todella temperamenttinen, mutta kentän ulkopuolella tyynempi. Kun pelaat maajoukkueessa yli sata ja Juventuksessa yli 500 ottelua, se tuo varmuutta ja rauhaa.
Pisassa syntynyt ja Livornossa kasvanut Chiellini aloitti urheilu-uransa koripallon parissa, mutta siirtyi kuusivuotiaana jalkapallon puolelle. Rakkaus koripalloa kohtaan on säilynyt, ja hän on tunnustautunut Los Angeles Lakersin ja edesmenneen Kobe Bryantin suureksi faniksi.
– Vihaan Interiä, kuten Michael Jordan vihasi Detroit Pistonsia. On mahdotonta olla vihaamatta heitä, ja urheilullinen viha kuuluu olennaisena osana jalkapalloon, Chiellini on kuvaillut suhdettaan milanolaisjättiläiseen.
Chiellini syntyi nelilapsiseen toscanalaisperheeseen Claudion kaksoisveljeksi. Isä Fabio oli ortopedi ja äiti Lucia merenkulkualan yrityksen varapresidentti, joten koska tulot olivat hyvät, Giorgio ja perheen muut lapset saivat harrastaa, mitä halusivat. Koulu sujui, arvosanat hipoivat täydellisyyttä ja urheilun ohella nuori Giorgio innostui lukemisesta etenkin ranskalaisen Antoine de Saint-Exupéryn klassikon Pikku prinssin avulla.
Claudiosta tuli jalkapalloagentti, joka hoitaa edelleen veljensä asioita ja joka oli muun muassa auttamassa Hetemaj’n veljesten siirroissa Italiaan.
Vaikka Chiellinin asiat olivat lapsuudessa hyvin, hän on nähnyt niitä, jotka eivät ole samassa asemassa. Halu auttaa kumpuaa sydämestä, ja hän tietää olevansa onnekas.
– Olen nähnyt liikaa lapsia, joiden elämästä on päätetty jo sillä hetkellä, kun he syntyvät. Haluan antaa heille voimaa päättää itse elämästään. Meidän roolimme lasten idoleina on todella tärkeä, Chiellini on kuvaillut ajatusmaailmaansa.
– En tiedä, voinko muuttaa asioita, mutta haluan vain nähdä hymyjä lasten kasvoilla. En osaa sanoin kuvailla, miten hyvältä se tuntuu.
Chiellini pelasi aluksi keskikentällä, kunnes siirtyi laidalle ja sieltä laitapuolustajaksi. Nuorten maajoukkueissa hän oli vakiokasvo, ja kesällä 2003 hän oli voittamassa alle 19-vuotiaiden EM-kultaa. Seuraavana kesänä Ateenan olympialaisista tuliaisena oli pronssimitali.
AS Roma hankki Livornon edustusjoukkueessa ensiaskeleita ottaneen lupauksen itselleen vuonna 2002, mutta lopulta Chiellini ei pelannut ikuisessa kaupungissa peliäkään.
Roma lainasi ostoksensa takaisin Livornoon, ja Juventus astui kuvioihin kahta vuotta myöhemmin. Ensimmäisen Serie A-kautensa 2004–2005 Chiellini pelasi yhteisomistuksessa Fiorentinassa, ja syksyllä 2004 hän debytoi Marcello Lippin maajoukkueessa Suomea vastaan. Seuraavana vuonna Juventus hankki oikeudet kokonaan itselleen, ja Vanhan rouvan riveissä Chiellini lopulta alkoi pelata myös topparina.
Vuonna 2010 vierelle tuli kolme vuotta nuorempi Leonardo Bonucci, josta on tullut Chiellinin pitkäaikainen ja toimiva aisapari niin maajoukkueessa kuin Juventuksessakin. Kaksikko on tuosta vuodesta lähtien pelannut 60 maaottelua yhdessä, ja Italia on voittanut peleistä 34.
Tappioita on tullut vain yhdeksän, ja omiin on mennyt 11 vuoden aikana 59 palloa. Yhteensä maaotteluita on kertynyt 219 (Chiellini 111, Bonucci 108).
Kolmantena lenkkinä pelasi pitkään niin maajoukkueessa kuin Juventuksessakin vuoden 2006 maailmanmestari Andrea Barzagli. Kolmikko oli avauksessa, kun Italia taipui Espanjalle vuoden 2012 EM-loppuottelussa Kiovassa tylysti 0–4.
Bonuccin ja Chiellinin kausi Juventuksessa oli kaukana uran parhaasta, ja Inter suisti torinolaiset vihdoin valtaistuimelta. Silti EM-kisoissa esitykset ovat olleet jälleen tutun tasapainoisia ja vakuuttavia.
Pakkasen mukaan Bonuccin rooli myös Chiellinin menestyksessä on suuri.
– Heidän yhteistyönsä tuo turvaa alakertaan ja koko puolustuspelaamiseen. Italian linjan toiminta laitapuolustajat mukaan luettuna on viimeisen päälle hiottua ja automatisoitua italialaiseen tyyliin.
Yhden ikimuistoisimmista kaksikkoon liitetyistä kommenteista heitti portugalilaismanageri Jose Mourinho, kun Juventus oli nollannut Manchester Unitedin Mestarien liigan ottelussa kolme vuotta sitten.
– Herra Bonucci ja herra Chiellini voisivat opettaa Harvardin yliopistossa puolustamista.
Chiellini sanoi EM-finaalin alla Uefan haastattelussa, ettei hehkutuksen kerääminen ole kaksikon päätehtävä.
– Totta kai on normaalia, että ihmiset puhuvat, kun pärjäämme. Tärkeintä on kuitenkin se, että menestymme joukkueena. Emme voita minun ja Leon ansiosta, vaan koko ryhmämme joka pelipaikalla on pelannut upean turnauksen.
Uran toisissa, vuoden 2014 MM-kisoissa Brasiliassa tapahtui jotain, joka jätti kirjaimellisesti jälkensä Chielliniin. Italialaispuolustaja pääsi tuttuun tapaansa vastustajan ihon alle alkulohkon päätösottelussa Uruguayta vastaan, ja hammaskalustonsa terävyyttä jo aiemminkin vastustajiin kokeillut Luis Suarez puri raivostuneena Chielliniä olkapäästä.
Viime vuonna julkaistussa omaelämäkerrassaan Io, Giorgio Chiellini kertoi antaneensa anteeksi Suarezille ja jopa arvostavansa tämän toimintaa. Chiellinin näkemyksen mukaan jalkapalloilija ei ole pyhimys eikä paholainen.
– Ihailen hänen koiruuksiaan, sillä jos Suarezilta ottaa ne pois, jäljelle jää vain keskiverto pelaaja. Sinä päivänä ei tapahtunut mitään erityistä, Chiellini muisteli.
– Olemme samanlaisia ja nautin kohdatessani hänenlaisiaan hyökkääjiä. Soitin hänelle muutama päivä tapahtuman jälkeen, mutta hänellä ei ollut tarvetta pyytää anteeksi. Olen myös p*skiainen kentällä ja olen ylpeä siitä. Pieni ilkeys kuuluu asiaan, ja täytyy olla älykäs, jotta kukistat vastustajasi.
Kirja herätti muutenkin huomiota, sillä Chiellini sivalsi entisiä joukkuetovereitaan armotta. Kohuissa ryvettynyt ex-maajoukkuehyökkääjä Mario Balotelli ja Juventuksessa samaan aikaan pelannut brasilialainen Felipe Melo saivat muun muassa kuulla kunniansa.
Chiellini haukkui Balotellia negatiiviseksi ihmiseksi, joka ei kunnioita joukkuetta. Vuoden 2013 Confederations Cupissa Brasiliassa tuittupää oli Chiellinin mukaan ansainnut "läimäisyn naamaansa". Meloa hän taas kuvaili "mädäksi omenaksi, jonka kanssa syntyi koko ajan tappeluita".
Kirjan tuotot Chiellini on lahjoittanut koronaviruspandemiasta kärsineelle järjestölle, joka mahdollistaa vammaisten lasten jalkapalloharrastuksen Italiassa.
Chiellinille joukkueen menestys tulee aina ensimmäisenä, ja ylimielinen sekä itsekeskeinen käytös aiheuttaa allergisia reaktioita. EM-kisojen aikana italialaisten kyvystä tehdä kaikki mahdollinen voiton eteen on saatu jälleen konkreettisia esimerkkejä, ja joukkueen ajanpeluu sekä rikkeiden korostaminen ovat nousseet esiin.
Ennen EM-välierän rangaistuspotkukilpailua Chiellini kävi hämmentämässä Espanjan kapteenia Jordi Albaa teikkauksessa, ja Mitri Pakkasen mukaan Chiellini on prototyyppi italialaisten palavasta halusta voittaa.
– On puhuttu filmaamisesta ja likaisten keinojen käytöstä. En tiedä, voiko niitä tehdä tyylikkäästi, mutta ne ovat itsestäänselvä osa peliä. On kyse siitä, miten voi auttaa omaa joukkuetta pärjäämään.
Chiellini ilmoitti lopettavansa maajoukkueuransa, kun Italia karsiutui yllättäen kesän 2018 MM-kisoista. Vetovastuun ennen MM-kisoja ottanut Roberto Mancini kutsui hänet kuitenkin mukaan syksyn maaotteluihin, ja “Keyser Giorgionakin” tunnettu Chiellini vastasi huutoon.
– Pidimme Mancinia hulluna, kun hän sanoi pestinsä alussa, että meidän täytyy ajatella Euroopan mestaruuden voittamista. Hän on luonut kolmessa vuodessa joukkueen, joka on nyt lähellä sitä unelmaa. Hän on toistanut joka pelin jälkeen, että etenemme sentti kerrallaan. Nyt jäljellä on enää viimeinen sentti, Chiellini kertoi finaalin alla.
Italian joukkue on nuorentunut, mutta Chiellinin paluu maajoukkueeseen on ollut sekä Hetemaj’n että Pakkasen mukaan merkityksellinen. On se konkarin ansiota tai ei, joukkue on pelannut syksystä 2018 lähtien 33 ottelua putkeen ilman tappiota.
– Puolustaminen on ihan erinäköistä, kun hän on siellä. Mancini on saanut jo kertaalleen lopettaneen pelaajan takaisin ja ymmärtänyt sen, miten paljon hän tuo lisää kokemuksellaan joukkueeseen, Hetemaj näkee.
– Mancini on nuorentanut joukkuetta aiempaan verrattuna, ja sen kannalta Chiellinin tapainen hahmo on varmasti tärkeä pelaaja- ja elämänkokemuksellaan. Hyvä joukkue ei koostu vain nuorista pelaajista, ja varmasti hän on iso henkinen apu etenkin nuoremmille pelaajille, Pakkanen pohtii.
Chiellini itse uskoo myös kyenneensä tuomaan aimo annoksen kokemusta pukukoppiin. Hän tietää, millaisia tunteita pelaajat käyvät läpi missäkin iässä.
– Joka iässä on omat hyvät puolensa. Ehkä näin 36-vuotiaana alkaa tiedostaa enemmän, miten vaikeaa voittaminen on. Tajuan nyt sen, millaista on olla 20, 25 tai 30. Ymmärrän joukkuekavereiden käytöstä paremmin.
Seuraklikit ovat olleet Italiassa aina vahvoja, mutta maajoukkueeseen ne ovat heijastuneet harvemmin. Kun Il Canto degli Italiani pärähtää tänäkin iltana soimaan, jokainen pelaa Italialle seurajoukkueen nimestä välittämättä.
– Mancinin aikana useammasta lähteestä on tullut sitä viestiä, että tässä joukkueessa on poikkeuksellisen hyvä henki ja parempi kuin pitkään aikaan. Tiimi on onnistunut hyvin tehtävässään, Pakkanen kehuu.
Vuonna 2007 maajoukkuepaikkansa vakiinnuttaneelle Chiellinille tämäniltainen loppuottelu on todennäköisesti viimeinen mahdollisuus voittaa jotain suurta Azzurrin paidassa. Hän ilmoitti ennen EM-kisoja todennäköisesti lopettavansa maajoukkuepelit tähän turnaukseen.
Pakkanen nostaa Chiellinin jo nyt yhdeksi kaikkien aikojen italialaispuolustajista, ja pokaalin kohottaminen ilmaan kapteenina nostaisi arvoa entisestään.
– Se olisi kruunu maajoukkueuralle. Aikakaudet ovat erilaisia keskenään, mutta pitkälti yli sadan maaottelun pelaaminen kertoo pelaajan tasosta sekä merkityksestä joukkueelle useamman eri päävalmentajan alaisuudessa. Hän on ollut aina ensimmäisten valintojen joukossa jo pitkään, ja hän on näyttänyt perineen Gianluigi Buffonilta selkeästi johtajan roolia viime vuosina.
– Jokaisella on oma mielipiteensä, mutta on Chiellini yksi tämän aikakauden parhaista puolustajista. Kun puhutaan legendaarisimmista puolustajista, Paolo Maldinin kanssa on muita vaikeaa laittaa samaan kastiin, Hetemaj pohtii.
Vastassa Italialla on Englanti, jonka nopeat pelaajat Raheem Sterlingin johdolla voivat aiheuttaa ongelmia myös Mancinin organisoimalle puolustukselle. Sentteri Harry Kane liikkuu hyökkäyksessä laajalla säteellä, mutta on myös Chiellinin vartioitavana tänään.
Tottenham-kärkeä aiemmin jopa Lionel Messiin, Cristiano Ronaldoon ja Neymariin verrannut Chiellini paljasti pitäneensä Kanesta aina pelaajana.
– Hän teki minuun vaikutuksen jo 2015, kun kohtasimme Kanen debyytissä. Hän on hyvä pääpelaaja, ja hän osaa viimeistellä niin läheltä kuin kaukaakin. Siitä tulee tosi kova taistelu.
Pakkanen ja Hetemaj eivät usko, että Chiellini päätyy uransa jälkeen valmennustyöhön, mutta jonkinlainen rooli jalkapallon johtotehtävissä on sanavalmiille ja terävälle ihmiselle varmasti tarjolla. Tänään keskittyminen on kuitenkin kentällä ja siinä, miten Italia voisi voittaa Englannin – keinoja kaihtamatta.
– Loppujen lopuksi on kuitenkin parempi olla epämiellyttävä voittaja kuin kiva häviäjä, Chiellini on tiivistänyt.
Italia ja Englanti kohtaavat tänään EM-finaalissa kello 22, ja ottelulähetys alkaa TV2:ssa ja Yle Areenassa kello 20.00.
Lue myös: