Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Koskenkorva tuplasi voittoputkensa kiteeläisten kustannuksella – Manse PP nousi naisissa sarjaneloseksi

Koskenkorvan Urheilijoiden itärajan kiertue miesten Superpesiksessä supistui yhteen peliin sunnuntain Imatran vierailun kaaduttua isäntien koronakaranteeniin.

Tommi Koivisto (vas) ja Tahkon Petteri Alanen miesten Superpesiksen ottelussa Hyvinkään Tahko vs. Kempeleen Kiri
Tommi Koivisto (vas) ja Tahkon Petteri Alanen miesten Superpesiksen ottelussa Hyvinkään Tahko vs. Kempeleen Kiri Kuva: Lehtikuva
STT–Yle,
Timo Uusitalo
Avaa Yle-sovelluksessa

Kovin suruissaan ilmajokiset tuskin kotiin palasivat, kun Kiteen Pallo tarjosi Rantakentällään lauantaina kaikki sarjapisteet viemisiksi tappiolukemilla 0–2 (4-5, 4-9).

Neljännen peräkkäisvoiton saalistanut KoU voitti KiPan kahdesti neljän vuorokauden aikana. Molemmissa otteluissa viuhkaa heilutti sairastunutta Mikko Vainionpäätä tuurannut KoU-legenda ja seuran puheenjohtaja Jukka Latvala. KoU ei ole jäänyt Kiteellä pisteettä yli kahdeksaan vuoteen.

– Olimme sisäpelissä todella sitkeitä ja pelasimme koko joukkueella sovitusti. Vaikka KiPalla oli 19 kolmostilannetta, homma oli koko ajan hallinnassamme. Mulla oli varastohommista vain viikon kesäloma, ja se on nyt vietetty, joten Mikko ottaa viuhkan takaisin, Latvala naurahti.

Vieraiden jokeri Petteri Kortelaisen kaksi takakentän kotiutuslyöntiä ja Juuso Vuorenmäen kakkosjatkeen kunnari-isku (1+2) takasivat avausjaksolla riittävän etumatkan. KiPa tosin tuli viimeisen vuoroparin tasoittavalla juoksun päähän, kun Sami Mikkolanaho iski ajolähdöstä kahdella lyönnillä 1+3 juoksua. Vuorenmäki, 23, on lyönyt pääsarjauransa viidestä kunniajuoksusta kolme KiPaa vastaan tällä viikolla.

Toisella jaksolla KoU rummutti molempiin kahteen ensimmäiseen sisävuoroonsa neljä juoksua vain yhden palon rasittamana. Kortelainen nosti ottelun kotiutusmääränsä viiteen, mutta kaksi juoksua KoU sai myös lukkari Jesse Eskelisen lahjoittamina vapaataipaleina.

KiPan palkitut olivat koronakaranteenista muutaman tunnin etuajassa vapautunut ja toisella jaksolla 1+3 juoksua lyönyt Hannes Pekkinen (12 kärkilyöntiä/15 yritystä) ja jokeri Mikkolanaho (5/12). KiPan kakkospelinjohtajana debytoi Haminan Palloilijoiden jumbojoukkueesta keskiviikkona potkut saanut Juho Kaikko.

Ilmajokisten tehomiehet olivat kahdeksasta kotiutuspaikasta viisi juoksuaan yksitellen paukutellut Kortelainen (5/12) ja lukkari Juho Hakomäki (6/10).

Tahkolta pikakuitti Kempeleen Kirille

Hyvinkään Tahko maksoi pisteettömän keskiviikkoisen Kempeleen vierailun velat Kempeleen Kirille ottamalla pikauusinnassa kotivoiton 2–0 (5-2, 1-0).

Tahko livahti avausjaksolla jo viiden juoksun johtoon. Juoksuista kaksi ensimmäistä toi Jere Vikström, Riku Hokkasen kotiuttamana ja Kirin lukkari Jani Lassilan lautasväärällä tarjoilemalla vapaataipaleella.

Kotivoitto oli jo ratkennut toisella jaksolla, kunnes bonuspisteen Tahkolle varmisti viimeisen vuoroparin tasoittavalla jokeri Juha Korhonen kotiutettuaan Teemu Nurmion palottomassa ajolähdössä.

Vain yhden kotiottelun hävinneen Tahkon sankarit olivat 1+1 juoksua lyönyt Santtu Patova (6/10) ja lukkari Petteri Alanen (0/0).

Kiristä erottuivat sieppari Antti Korhonen (3/7) ja lukkari Lassila (2/6).

Manse PP oli kovilla Siilinjärvellä

Naisten Superpesiksessä neljänneksi noussut Manse PP otti 2–0 (3-2,1-0) -vierasvoiton sarjan hännillä majailevasta Siilinjärven Pesiksestä, jolla on ainoana joukkueena vielä voittotili avaamatta. Tasaisessa ottelussa kolmostilanteet merkittiin tamperelaisille 8-6.

Ensimmäisellä jaksolla SiiPe porhalsi heti 2–0-johtoon, mutta kaksikko Anna Ala-Kauhaluoma - Henna Peltokangas johdatti Mansen 3-2-voittoon, kun kolmannen ja neljännen vuoroparin tasoittavalla Ala-Kauhaluoma löi juoksut ja Peltokangas ehti kaksi kertaa kotipesään juoksun merkiksi. Toisella jaksolla Mansen ulkopeli oli rautaa ja sille riitti neljännen aloittavalla tehty yksi juoksu, jonka iski Henna Suominen ja toi Ella Reiman.

Keskikastin joukkueiden välisessä mittelössä Kempeleen Kiri oli molemmilla jaksoilla niukasti Roihuttaria parempi ja kahmi 2–0 (7-6,1-0) -kotivoiton. Avausjaksolla helsinkiläiset siirtyivät kolmannen tasoittavalla jo 6-3-johtoon Oona Rantomaan ja Tilda Palolan kunnareilla, mutta sekään ei riittänyt, kun KeKi nousi neljännen aloittavalla 7-6:een. Toisen jakson ratkaisu nähtiin 3. tasoittavalla, kun Nea Lotvonen löi Ria Ojalan kotipesään. Kolmostilanteissa KeKi oli etevämpi luvuin 16-13.

Joensuun Maila kaatoi sarjataulukossa edellä olevan Mynämäen Vesan 2–0 (4-2,5-2). Mirka Rintamäki (1+2/1) teki voittajille avausjaksolla kunnarin, ja Marianne Sivonen (1+2/1) puolestaan toisella jaksolla. Mynämen Vesa vei kolmostilanteet 18-13, mutta oli kotiutuksissa varsin ponneton.

Miesten sarjataulukko
Naisten sarjataulukko

Suosittelemme