Kauniita puutaloja, kallellaan olevia aitoja, lämpimiä värejä. Akseli Gallen-Kallelan kotimuseon Tarvaspään kesänäyttelyssä on esillä maalauksia, jotka esittävät vanhaa Raumaa. Kaukomatkoistaan tunnettu taiteilija teki vuonna 1905 Raumalle kahden viikon lähimatkaturneen.
Vanhan Rauman talot on rakennettu vuonna 1682 tapahtuneen suurpalon jälkeen. Ne olivat Gallen-Kallelan aikaan jo pari sataa vuotta vanhoja.
Gallen-Kallela oli järkyttynyt aikeista purkaa vanhat talot.
– Gallen-Kallela pyrki Raumalla maalaamillaan teoksilla välittämään suomalaisille sen, miten kaunis ja säilyttämisen arvoinen ympäristö vanha Rauma oli. Alue oli 1900-luvun alussa purku-uhan alla, sanoo kokoelmakuraattori Sandra Lindblom.
Nyt vanha Rauma on suomalaisten vaalima Unescon maailmaperintökohde. Puutalojen purkamista suunniteltiin kuitenkin vielä 1970-luvulla.
Harvoin esillä olevat Rauma-aiheiset teokset voi nähdä Espoon Tarvaspäässä osana Aikakoneita ja utopioita -näyttelykokonaisuutta.
Kolmeen taiteilijakotiin, Tarvaspäähän, Järvenpäässä sijaitsevaan Ainolaan ja Valkeakoskelle rakennettuun Visavuoreen, levittäytyvä näyttely yhdistää kokoelmien esineitä ja teoksia sekä nykytaidetta. Se osoittaa, että suomalaisissa taiteilijakodeissa on viljelty ajatuksia ympäristönsuojelusta, asumisen utopioista ja omavaraisesta ruuantuotannosta yli sata vuotta sitten.
Koti-ikävä ja kaipuu metsään iski matkoilla
Tarvaspäässä museokodin näyttelyn alateemana on kaukokaipuu.
Akseli Gallen-Kallela oli tunnettu kaukomatkoistaan aikana, jona vain harvat matkailivat. Taiteilija vietti perheensä kanssa muun muassa puolitoista vuotta Keniassa. (siirryt toiseen palveluun)
Afrikka-töitä ei ole tällä kertaa esillä, mutta sen sijaan näyttelyssä voi nähdä teoksia ja jopa filminpätkän Pohjois-Amerikasta, Santa Fen lähellä sijaitsevasta Taosista. Taosin liepeillä asui pueblo-intiaaneja, joiden elämäntyyli inspiroi suomalaistaiteilijaa.
Kuraattori Lindblom kertoo, että matkoilla Gallen-Kallelaan iski ajoittain kipeä koti-ikävä.
Hän kaipasi kotimaansa metsiä ja erämaita.
– Gallen-Kallela oli erityisen huolissaan erämaiden kohtalosta ja metsien suojelusta ja siitä, miten metsäteollisuus vaikuttaa erämaiden tilanteeseen.
– Tämä näkyy hänen kirjoituksissaan, ja hän on myös kuvannut paljon metsänäkymiä.
Nykytaide laajentaa näyttelyn teemaa
Nykytaiteilijat katsovat maailmaa ja matkantekoa tämän päivän ristiriitaisesta näkökulmasta.
Tarvaspään näyttelyssä taiteilija Markus Tuormaa on päättänyt luottaa hitaaseen etenemiseen. Hän on valmistanut vanhoilla perinneohjeilla Gallen-Kallelan Aino-kuvastosta tutut tuohivirsut. Näillä Tuormaa on talsinut kalevalaisissa maisemissa ja testannut jalkineiden toimivuutta. (siirryt toiseen palveluun)
Toiset Tuormaan valmistamat perinnekengät ovat rättitöppöset. Ne valmistetaan vanhoista kankaanpaloista. Tuormaa teki omat pakkaskenkänsä vanhojen villasukkien päälle.
Elokuussa Tarvaspäässä voi kuulla kansainvälisen taiteilijaryhmän tekemän balladin Ballad of the Lost Utopian Meadow - a finnish food archive.
Taiteilijat Vidha Saumya ja Ali Akbar Mehta lupaavat löytävänsä uusia ulottuvuuksia suomalaisesta ruuasta ja ruuantuoannosta. Performanssissa ovat mukana myös Varia Sjöström, Hatz Lambo ja Joss Allen.
Vaan, mitä on suomalainen ruoka? Usein suomalaisen suu vettyy, kun hän ajattelee italialaista pizzaa, kiinalaista kanaa tai intialaista paneer-leipää.
– Kun suomalaiset ajattelevat kotimaansa ruokaa ja se onkin pizzaa ja kebabia, se kertoo paljon ruuan liikkeestä, ihmisten valinnoista ja mieltymyksistä, sanoo taiteilija, tuottaja Vidha Saumya.
Saumyan mukaan ihmiset ovat mukautuvia ja samalla myös uteliaita. Haluamme kokeilla erilaisia makuja. Hiljalleen mauista tulee osa kokemusmaailmaamme. Kestää aikansa, ennen kuin kiinalainen tai pizza muuttuvat suomalaiseksi ruuaksi, mutta pikkuhiljaa niistä ja perinneruuista muodostuu jonkinlainen hybridi, yhdistelmä.
Saumyan mukaan lähiruoka on hyvä asia, mutta puhuminen “omasta” ruokakulttuurista on ongelmallista. Ruokaa on vaikea omistaa, eikä sen kannata antaa johtaa meitä kansallismielisiin ajatuksiin, taiteilija pohtii.
Ilmastonmuutos ja ruuantuotanto ovat tietenkin asioita, jotka liittyvät yhteen. Kokonaiskuvaa on vaikea hahmottaa ja ratkaisujen löytäminen kestävän kehityksen aikaansaamiseksi vielä vaikeampaa, Saumya myöntää.
– Ainoa järkevä vastaus on dialogi. Meidän on löydettävä keskusteluyhteys, jossa viljelijät, karjankasvattajat, ruokateollisuus ja me kuluttajat voimme tuoda kaikki näkemyksemme yhteen. Vain siten syntyy järkeviä ratkaisuja, Saumya sanoo.
Balladin voit kuunnella etukäteen täällä. (siirryt toiseen palveluun)
Aino Sibelius ruokki perhettään kasvimaan antimilla
Ruuan tuotannon pohdintoja nähdään myös Sibeliusten taiteilijakodissa, Ainolassa. Siellä säveltäjä Jean Sibeliuksen vaimo Aino Sibelius vaali kasviksiaan, juureksiaan ja kukkiaan tolstoilaisessa hengessä. Hän pyrki ja melkein pääsikin omavaraisuuteen kasvimaansa antimilla. Tolstoilaisuus on kirjailija Leo Tolsoin nimeen syntynyt aate, jossa uskotaan luonnonläheiseen elämään.
Kuvanveistäjä Emil Wikströmin Visavuoressa Valkeakoskella puolestaan tarkastellaan asumisen utopioita. Wikströmin töistä tunnetuimmat ovat Helsingin rautatieaseman “Kivimiehet” eli Lyhdynkantajat.
Visavuori oli ensimmäinen niin sanoitusta erämaa-ateljeista, jotka rakennettiin maaseudulle suomalaisuusaatteen innoittamana. Wikström rakensi ateljeekotinsa kahteen kertaan, sillä ensimmäinen paloi pahoin. Uusi talo valmistui 1902 ja palovaaran vuoksi erilleen rakennettu ateljee vuotta myöhemmin.
Ateljeekotiin oli mahdutettu melkein kaikki, mistä taiteilija suinkin keksi unelmoida. Siellä oli hänen oma pronssivalimonsa, pimiö valokuvausta varten, talvipuutarha, urkuparvi, jopa oma tähtitorni.
Jokaisella taiteilijakodilla on omat kävijärajoituksensa ja aukioloaikansa.
Aikakoneita ja utopioita -näyttelyllä on monipuolinen, fyysisiä näyttelyistä tukeva verkkosisältö. (siirryt toiseen palveluun) Näyttelyn nettisivuilta löytyy muun muassa teoksia (siirryt toiseen palveluun) ja teemoja avaavia podcasteja (siirryt toiseen palveluun).