Poliisi epäilee rikosta S-market Pallon tulipalossa Lappeenrannassa.
Ympäri vuorokauden avoinna olevassa kaupassa syttyi tulipalo varhain keskiviikkoaamuna. Pelastuslaitos hälytettiin sammutustöihin noin kello kolme aamuyöllä.
Palon epäillään levinneen kaupassa myynnissä olleista sytytysnestepulloista melko laajalle alueelle.
Paikkatutkinnan perusteella palo on levinnyt räjähdysmäisesti ja aiheuttanut mittavaa tuhoa kaupan sisällä.
Poliisin mukaan on syytä epäillä, että palo sytytettiin tahallisesti. Poliisi tutkii asiaa tuhotyönä.
Poliisilla on melko selkeä käsitys tapahtuman kulusta ja rikoksesta epäillyn henkilöllisyydestä. Poliisi kertoo kuulustelevansa henkilöä mahdollisimman pian.
Kaupasta evakuoitiin alle kymmenen asiakasta ja kolme henkilökunnan jäsentä. Palossa vältyttiin henkilövahingoilta.
Kauppa toistaiseksi kiinni
Vähittäiskaupan toimialajohtaja Petteri Väyrynen Etelä-Karjalan osuuskaupasta kertoo, että S-Market Pallo on toistaiseksi suljettuna.
Kaupassa on palovahinkoja kolmessa hyllyvälissä ja lisäksi merkittäviä savu- ja hajuhaittoja. Väyrysen mukaan tarvittavat korjaustoimenpiteet tarkentuvat lähipäivinä. Hän arvioi, että kauppa pysyy suljettuna ainakin tämän viikon.
– Voidaan kuitenkin olla kiitollisia, että henkilökunta toimi ammattimaisesti, ihmiset saatiin ulos ja pelastustoimi tuli nopeasti paikalle, hän toteaa.
14.7.2021 kello 12.39: Uutista päivitetty kauttaaltaan. Lisäksi täydennetty Väyryseltä saaduilla tiedoilla 12.57 ja 14.51.