Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Lisää ehdokkaita Pirkanmaalta perussuomalaisten puoluejohtoon

Veikko Vallin asettuu ehdolle perussuomalaisten kolmanneksi varapuheenjohtajaksi. Aiemmin Sakari Puisto on kertonut pyrkivänsä puolueen puheenjohtajaksi.

Sinipaitainen ja harmaapäinen mies hymyilee kameralle.
Kansanedustaja Veikko Vallin kuvattiin kuntavaali-illan jännittävässä tunnelmassa 13. kesäkuuta, Kuva: Antti Palomaa / Yle
Kirsi Matson-Mäkelä
Avaa Yle-sovelluksessa

Pirkanmaalta on ilmoittautunut lisää ehdokkaita perussuomalaisten puoluejohtoon.

Kesäkuussa tamperelainen kansanedustaja Sakari Puisto kertoi pyrkivänsä puolueen puheenjohtajaksi.

Perjantaina toinen tamperelainen kansanedustaja, Veikko Vallin ilmoitti asettuvansa ehdolle kolmanneksi varapuheenjohtajaksi. Vallinin mielestä perussuomalaisten talouspoliittinen linja kaipaa selkeytystä.

Vallin on 59-vuotias ensimmäisen kauden kansanedustaja ja Tampereen kaupunginvaltuuston jäsen.

Valinnat tehdään puoluekokouksessa elokuun puolivälissä Seinäjoella.

Lue myös:

Tamperelainen kansanedustaja Sakari Puisto ilmoittautui mukaan perussuomalaisten puheenjohtajakisaan

Perussuomalaisten Sami Savio Halla-ahon puheenjohtajan pestin jättämisestä: "Halla-aho on ollut hyvin tärkeä voima perussuomalaisille"

Suosittelemme