Kultaisetnoutajat Lizi ja Sissi polskahtavat veteen mielellään. Kuumana kesäpäivänä uinti viilentää ja samalla kuluu energiaa.
Koirien omistaja, Lakeuden noutajakoirayhdistyksen puheenjohtaja Timo Koskiahde on tuonut kaksikon uimaan Varpulan tekojärvelle Etelä-Pohjanmaalla. Paikka on tuttu ja lupa koirien uittamiseen on.
– Tämä on parasta puuhaa, mitä kuumina päivinä voi tehdä, Koskiahde sanoo.
Tavallisesti Lizin ja Sissin kanssa käydään pyörälenkillä. Nyt uinti korvaa sen kuntoilumuotona. Koskiahde soutaa ja koirat uivat veneen tuntumassa.
– Soudellaan tässä rannan läheisyydessä muutama sata metriä ja, jos ne väsähtävät, saavat mennä rannalle ja levähtää. Tämä on aika tehokasta liikuntaa koirille.
Harkiten ja turvallisesti
Etelä-Pohjanmaan Kennelpiirin tiedottaja Erja Pekkala suosittelee uittamaan koiria kesäkuumalla.
Laki kieltää koirien viemisen yleisille uimarannoille, mutta jos koirien uittamiseen tarkoitettuja rantoja ei ole tai uiminen ei ole oman koiran juttu, voi lemmikin oloa viilentää vaikka isolla pyyhkeellä.
– Mahanalus, korvat ja pää on hyvä pyyhkiä märällä pyyhkeellä ja pyyhkeen voi laittaa koiralle selkään. Koira on vedenkestävä, mutta pakolla niitä ei pitäisi viedä tai esimerkiksi heittää veteen, Pekkala sanoo.
Suomen Kennelliiton ohjeet koirien kiinnipitämisestä löytyvät täältä.
Koiran uittamisessa on tärkeää harkita, millaisia matkoja ja missä syvyyksissä uidaan.
Pekkala suosittelee käyttämään uintiretkellä hihnaa tai flexiä. Lisäksi lemmikin uimataitoa ja jaksamista voi auttaa pelastusliiveillä.
– Pelastusliivi kannattelee, ja sen avulla koira voi keskittyä uimiseen eikä pinnalla pysymiseen, Pekkala sanoo.
– Lisäksi, liivissä on kahvat, joista saat itse tarvittaessa kiinni ja autettua koiran pois vedestä.
Vaikka periaatteessa jokainen koira osaa uida, ei se tarkoita, että jokainen yksilö nauttisi siitä. Esimerkiksi metsästyskoira menee aivan varmasti veteen riistan perässä, mutta ei se silti välttämättä ui uimisen ilosta, Pekkala tietää.
– Uiminen käy kaikille roduille ja jos koira siitä tykkää, sitä voi käyttää virkistyksenä ja kuntoilumuotona.
Lue seuraavaksi: