Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kalle Rovanperä katseli suoraa lähetystä ja teki tärkeän havainnon ennen Viron MM-rallin ratkaisua – "Pyrin sen vuoksi ajamaan fiksua ajoa"

Toyotan 20-vuotias kuljettaja sai viimein ison rastin tavoiteruudukkoonsa, kun hän ajoi Virossa MM-rallin voittajaksi. Suomalaiskuski kuvaili hakeneensa viimeisessä erikoiskokeessa "fiksua ajoa" heikkoon kuntoon menneellä pätkällä.

Kalle Rovanperä Viron MM-rallin voiton jälkeen.
Kalle Rovanperä ajoi Viron MM-rallin voittoon. Kuva: All Over Press
Tomi Tuominen,
Samu Saatsi
Avaa Yle-sovelluksessa

Toyotan suomalaiskuljettaja Kalle Rovanperä nappasi Viron MM-rallissa voiton dominoivaan tyyliin. Voitto oli Rovanperälle uran ensimmäinen. Samalla hänestä tuli 20-vuotiaana historian nuorin MM-rallin osakilpailuvoittaja.

– Hyvältähän tämä tuntuu, ei tähän muuta voi edes sanoa. Nyt on yhteen laatikkoon tikattu rasti ja kyllähän tämä helpottaa jatkoa, Rovanperä kuvaili päällimmäisiä tunteitaan Yle Urheilulle Tartossa kilpailun päätyttyä.

– Olin paljon vähemmän hermostunut tämän päivän alkaessa kuin mitä edes odotin. Mikään ei missään vaiheessa tuntunut pahalta päivän aikana.

Rovanperä on ensimmäinen suomalaisvoittaja pitkään aikaan. Viimeksi suomalaiskuljettaja on juhlinut MM-rallivoittoa vuonna 2018, kun nykyisin Toyotan tallipäällikkönä työskentelevä Jari-Matti Latvala tuuletti voittoa Australiassa.

Rovanperä oli koko viikonlopun ajan erinomaisessa vireessä. Rallista odotettiin Rovanperän ja virolaisen Ott Tänakin välistä kaksintaistelua, Hyundai-kuljettajan voittohaaveet murenivat kuitenkin rengasrikkoihin jo perjantaiaamuna. Koko rallin ajan varmasti suorittanut Rovanperä oli lopulta noin minuutin verran toiseksi ajanutta Craig Breeniä parempi.

Kalle Rovanperä ajoi MM-rallihistoriaa Virossa

– Kärkeen ja karkuun, Yle Urheilun ralliasiantuntija Miikka Anttila tiivisti Rovanperän viikonlopun suoritukseksi.

Rovanperä näki, että kisan viimeinen erikoiskoe oli heikossa kunnossa edeltä menneiden autojen jäljiltä.

– Näin suorasta lähetyksestä, että pätkä oli todella huonossa kunnossa. Pyrin sen vuoksi ajamaan fiksua ajoa, eikä siihen hirveästi tarvittu muuta, hän pohti viimeisestä erikoiskokeestaan.

Näin Kalle Rovanperän MM-ralliura on edennyt

Nuori kuski peilasi hieman menneeseen ja pohti minkälaiseksi hänen pienenä poikana aloittamansa ralliura on kehittynyt.

– Se sisältää ainakin hyvin paljon ralliautolla ajoa. Matkalle on mahtunut aika monta hyvää ja myös huonompaakin kisaa. Kokemusta on karttunut jo todella paljon, vaikka olenkin vielä nuori. Ja kyllähän juuri siksi tuntuu hienolta päästä voittamaan juuri nyt, Rovanperä tiivisti.

Rovanperän mukaan voitonjuhlia ei ole käsikirjoitettu ennakkoon.

– En vielä tiedä miten juhlitaan, katsotaan mitä keksitään!

Lue myös:

MM-rallihistoriaa! Kalle Rovanperä ylivoimainen ykkönen Virossa – 20-vuotiaasta tuli kaikkien aikojen nuorin MM-osakilpailun voittaja

Kommentti: Lahjakkuudeksi kasvanut, ei syntynyt — kolme syytä, miksi Kalle Rovanperän voitto oli mestarillinen

Kalle Rovanperä valloitti Viron MM-rallin! Yle seurasi historiallista päivää hetki hetkeltä

Suosittelemme