Pimeässä huoneessa tapahtuu jotakin erikoista. Valoa hohkaava, tulipunainen robottikäsi tekee harkittuja liikkeitä tietokoneella luotujen, kosmisia visioita sisältävien kuvien edessä. Robotista tulee mieleen jumalhahmo, joka johtaa ja määrittelee taustalla vellovan kuvakavalkadin syntymistä ja kuolemista. Teollinen äänimaailma humisee ja pauhaa mahtipontisesti.
Tällaiselta näyttää ja kuulostaa Emma Fältin ja Roberto Fuscon The chance that makes it what we are -teos, joka on ohjelmoitu luomaan reaaliaikaisesti uutta kuvaa ja ääntä. Teoksessa kulminoituu hyvin Mäntän kuvataideviikkojen tämänvuotinen tematiikka, joka kietoutuu erehtymisen ympärille: To Err Is Human.
– Erehtymistä löytyy ihan kaikkialta. Erehtymisen kautta voimme määritellä itseämme ja päättää, mitä erehtyminen yleensäkin tarkoittaa. Virheitä on mahdollista piilotella tai niitä voi hyödyntää, vaikkapa juuri taiteessa, Mäntän kuvataideviikkojen kuraattori Anna Ruth luettelee.
Vakavia teemoja ja väkivaltaa
Mäntän tämänvuotisille kuvataideviikoille on valittu teoksia lähes 50 taiteilijalta ja taiteilijakollektiivilta, ja silmään pistää tarjonnan monipuolisuus. Mukaan mahtuu huipputeknologiaan pohjautuvaa nykytaidetta, mutta myös uuden tulemisen kokenutta trendikästä keramiikkaa, elävistä elementeistä kudottua ryijyä, suurikokoisia tilateoksia sekä perinteisempää, esittävää maalaustaidetta.
– En näe, että nykytaide olisi pelkästään aikaan tai aikakauteen sijoittuva asia. Tässä ei ole kyse siitä, että lokeroidaan taidetta installaatioiksi tai abstraktiksi taiteeksi, vaan pääosassa on taideteoksen luoma tunnelma, Anna Ruth toteaa.
Tunnelman ohessa Ruth kaipaisi taiteelta rajojen häivyttämistä ja rikkomista.
– Minusta olisi kiva, jos taide ylittäisi rajoja ja auttaisi meitä samalla myös näkemään niitä uudella tavalla. Olisi myös hyvä, jos taiteen kautta pystyttäisiin esittämään suurempia kysymyksiä.
Suuria kysymyksiä Mäntässä käsittelee esimerkiksi Ali Akbar Mehtan lähes kolme metriä leveä, verta ja kärsimystä tihkuva The war that is coming is not the last one, part I -maalaus. Se on osa taiteilijan 256 Million Colours of Violence -projektia, joka tarkastelee identiteetin, väkivallan ja konfliktin käsitteitä.
Vakavien teemojen vastapainoksi Mäntästä löytyy myös hulvattoman hauskaa taidetta. Tiitus Petäjäniemen Koira ja makkara -maalaus lähti jo viime vuonna huimaan lentoon sosiaalisessa mediassa, ja nyt sen voi kokea kuvataideviikoilla ilmielävänä.
Suomen Mona Lisaksikin nimetty taulu kieltämättä sisältää yhtymäkohtia Leonardo da Vincin mestariteokseen: asetelma on samanlainen, ja Petäjäniemen maalauksen pullealla koiralla on vähintään yhtä arvoituksellinen hymy kuin La Giocondan naishahmolla.
– Koira ja makkara -teos vitsailee taiteen ja kulttuurin kustannuksella, ja sen huumori on suomalaisella tavalla nöyrää, Anna Ruth analysoi Tiitus Petäjäniemen maalauksen suosiota.
Tekoäly herättää uskonnollisia ajatuksia
Mäntän kuvataideviikoilla jyllää myös tekoäly. Pikselimuotokuvistaan tunnettu Sami Lukkarinen on tehnyt yhdessä Roope Mokan kanssa Unelma ihmisestä -teoksen, jonka evoluutioon ja kehityskulkuihin myös yleisö voi osallistua. Halukkaat voivat käväistä viereisessä kuvauskopissa, napata siellä selfien ja luovuttaa sen teokselle. Selfietä yhdistelemällä tekoäly ryhtyy muokkaamaan uusia, keinotekoisia ihmiskasvoja.
Anna Ruthin mukaan tekoälyyn suhtaudutaan edelleenkin varsin kahtiajakoisesti.
– Saatetaan ajatella, että tekoäly tulee ja valtaa maailman, mutta toisaalta sitä voidaan myös pitää työkaluna, jonka kanssa tehdään yhteistyötä. Tuntuu toisinaan siltä, että tekoäly herättää jopa uskonnollisia ajatuksia ja ihmisellä on samanlainen suhde tekoälyyn kuin jumalaan. Mielestäni on valtavan kiinnostavaa pohtia tekoälyn paikkaa yhteiskunnassamme.
Kanadalaislähtöinen Anna Ruth on asettunut Suomeen Ranskan kautta, ja nykyisessä kotikaupungissaan Jyväskylässä hän on profiloitunut taiteen moniottelijana. Aiemmin Ruth on toiminut taideinstituutioiden ulkopuolella, joten Mäntän kuvataideviikkojen kuratoiminen on ollut hänelle aivan uudenlainen kokemus.
– Onhan tämä ollut haasteellista, koska kyseessä on suuri näyttely ja instituutio, jolla on omat perinteensä ja visionsa. Olen hyvin kiitollinen tästä kokemuksesta: se on näyttänyt, kuinka voi toimia ja olen myös oppinut tästä paljon.
Tämänvuotisia kuvataideviikkoja leimaa myös se, että mukana on useita taiteilijoita, jotka eivät ole aiemmin olleet kovin tuttuja edes Anna Ruthille.
– Tämä on ollut minulle tärkeää, koska se on tehnyt näyttelystä jännittävän. Jos kaikki olisi ennalta-arvattavaa ja itsestään selvää, jännitystä ei syntyisi.
