Hyppää sisältöön

Oulun kaupunki hakee sijaisvanhempia – perheitä tarvitaan erilaisiin tilanteisiin eri-ikäisille lapsille

Oulussa jopa liki 80 prosenttia huostaanotetuista lapsista sijoitetaan perheisiin. Perhehoidon osuus on isoin Suomen kuuden suurimman kaupungin joukossa.

Lapsi katsoo ikkunasta ulos.
Oulun kaupungissa liki 80 prosenttia huostaan otetuista lapsista sijoitetaan perheeseen. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
Päivi Seeskorpi
Avaa Yle-sovelluksessa

Oulun kaupunki hakee sijaisvanhempia huostaanotetuille lapsille.

Sijaisperheitä tarvitaan koko ajan lisää - eri tilanteisiin ja eri-ikäisille lapsille. Esimerkiksi viime vuonna Oulussa otettiin huostaan hieman yli 90 lasta. Kaikkiaan huostaanotettuna oli viime vuonna viitisensataa lasta.

Korona-ajan uskotaan nostavan huostaanotettavien määrää entisestään.

Huostaanotetuista lapsista liki 80 prosenttia sijoitetaan Oulussa perheisiin. Perhehoidon osuus on Suomen kuuden suurimman kaupungin joukossa isoin.

– Perhe on ensisijainen sijoituspaikka. Perheet antavat lapselle mahdollisuuden kodinomaiseen asumiseen ja läheisiin ihmissuhteisiin, palveluesimies Kristiina Peltola Oulun kaupungin Hyvinvointipalveluista sanoo.

Seuraava perhehoitajien valmennus alkaa syksyllä. Valmennukseen haetaan tavallisia perheitä, jotka voivat tarjota lapselle turvallisen kodin ja kasvuympäristön. Perheen elämäntilanteen täytyy olla sellainen, että se voi sitoutua sijaisvanhemmuuteen pitkäksikin aikaa.

– Osa sijoitetuista lapsista saattaa mennä perheeseen jo vauvana, jopa suoraan laitokseltakin, Peltola huomauttaa.

Ihanteellista hänen mukaansa on, että lapsi pysyy samassa perheessä niin pitkään kuin hänen tilanteensa sitä vaatii, jopa aikuisikään asti.

Perhehoitajien ennakkovalmennus kestää 4-6 kuukautta. Valmennukseen haluavat perheet haastatellaan ennen valmennuksen alkamista. Perhehoitajia tuetaan alkuohjauksella, täydennyskoultuksella, työnohjauksella ja vertaisryhmätoiminnalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Suosittelemme sinulle