Tokion olympialaiset pyörähtivät yöllä Suomen aikaa todenteolla liikkeelle. Yöllä pelattiin muun muassa käsipalloa, lentopalloa ja pöytätennistä. Ensimmäinen kultamitali ratkaistiin naisten 10 metrin ilmakiväärissä.
Kaikki tulokset löydät Tokion olympialaisten tulospalvelusta.
Ensimmäinen kulta Kiinaan
Kesäolympialaisten ensimmäinen kultamitali on ratkaistu Soulin vuoden 1988 kisoista lähtien naisten 10 metrin ilmakiväärissä. Tokiossa ei poikettu perinteistä.
Kisojen ensimmäiseksi olympiavoittajaksi kruunattiin Kiinan Yang Qian. Hän kukisti finaalissa venäläisen Anastasia Galashinan. Pronssia tähtäsi Sveitsin Nina Christen.
Brasilian maalivahti heitti kaksi maalia
Miesten käsipalloturnaus oli alkaa jättiyllätyksellä, kun Brasilia piinasi mitalisuosikki Norjaa A-lohkon avausottelussa. Brasilian maalivahti Leonardo Vial Tercariol hyödynsi Norjan hyökkäysinnon kahdesti.
Katso maalit alla olevalta videolta.
Maalivahdin oivallukset eivät kuitenkaan lopulta auttaneet Brasiliaa yllätysvoittoon, vaan Norja nappasi täyden pistepotin numeroin 27–24.
A-lohkon muut joukkueet ovat Argentiina, Espanja, Ranska ja Saksa.
Kisojen nuorin urheilija hävisi
Olympialaisten nuorin urheilija on vasta 12-vuotias pöytätennispelaaja Hend Zaza. Syyrialainen hävisi naisten pöytätennisturnauksen avausottelunsa ja putosi turnauksesta. Zazan itävaltalaisvastustaja Liu Jia, 39, oli parempi erin 4–0.
Pelkästään Zasan selviytyminen olympialaisiin on huima saavutus, sillä nuori urheilija on valmentajansa mukaan voinut pelata vain muutaman kilpailullisen ottelun vuodessa johtuen konfliktien runteleman Syyrian tilanteesta.
– Henkisesti valmistautuminen olympialaisiin oli todella raskas. Selvisin kuitenkin siitä ja pelasin niin hyvin kuin osasin. Tulevaisuudessa haluan selvitä olympialaisissa vielä pidemmälle, Zaza kertoi toimittajille uutistoimisto Reutersin mukaan.
Zazasta tuli olympialaisten nuorin urheilija sitten vuoden 1992, jolloin Espanjaa edusti vasta 11-vuotias soutaja Carlos Front.
Katso Zazan suoritus jutun pääkuvaa klikkaamalla
Kanada oli lähellä jättiyllätystä
Miesten lentopalloturnaus oli alkaa suurella yllätyksellä. Kanada johti nimittäin Italiaa vastaan ottelua jo 2–0. Italia nousi kuitenkin takaa ohi voittoon erin 3–2.
Kanada sai kuitenkin venymisestään palkinnoksi yhden pisteen. Saavutus on hyvä, sillä Italia on lajin mahtimaa. Rion olympialaisissa vuonna 2016 Italia nappasi hopeaa.
Katso kohokohdat ottelusta alla olevasta videosta.
A-lohkon muut joukkueet ovat Iran, Japani, Puola ja Venezuela.
Lue myös: