Hyppää sisältöön

Tuomas Sammelvuo johdatti venäläiset voittoon olympia-avauksessa – suomalaisvalmentajan pelisilmä toimi jälleen, katso komeat pallorallit

Tuomas Sammelvuon valmentama Venäjän olympiakomitean lentopallomaajoukkue nousi vaikeuksien kautta voittoon Tokion olympiaturnauksen avausottelussa.

Lentopallo: Tuomas Sammelvuon joukkue avasi voitolla
Anu Karttunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Argentiina oli juuri niin vaikea vastus kuin mitä Venäjän olympiakomitean lentopallomaajoukkueen päävalmentaja Tuomas Sammelvuo etukäteen odotti. Oman lohkonsa karsinnoissa voittanut Argentiina piinasi venäläisiä pitkään, mutta taipui lopulta 1–3 (25–21, 23–25, 17–25, 21–25).

Argentiina pystyi heti ottelun alusta pelaamaan vahvuuksillaan, taidolla ja teknisyydellä, ja venäläiset joutuivat takaa-ajoasemaan. Sammelvuo joutui ensimmäisessä erässä turvautumaan kaksi kertaa tappioasemassa aikalisään herätelläkseen joukkuettaan. Sekään ei auttanut, sillä viisi eräpalloa saanut Argentiina päätti erän kolmannella.

Siinä missä ensimmäisessä erässä Dmitri Volkov jäi hyökkäyksessä usein yksin, toisessa erässä joukkueen kokenut Maksim Mihailov ja Jegor Kljuka alkoivat lämmetä ja tulosta tulla. Myös Sammelvuon taktinen silmä toimi jälleen hyvin, sillä Argentiinan parhaimmistoon kuuluneen Ezequiel Palciosin tasoitettua erän 16–16:een, pystyi Sammelvuo katkaisemaan vastustajan hurmoksen aikalisällä.

Venäläiset pääsivät ottelun edetessä käyttämään ulottuvuuttaan sekä fyysisyyttään ja lyömään palloa korkealta ja kovaa yhä enemmän. Argentiina pystyi vastaamaan tähän kahden erän verran, mutta kolmannessa ote lipesi. Neljännen erän alkupuoliskolla paljon hyökkäysvastuuta kantanut Argentiinan Bruno Lima oli venäläisille vaikea pysäytettävä, mutta Sammelvuon joukot käänsivät pelin etenkin tärkeillä torjuntapisteillä.

Venäläisten paras pistemies oli Lontoon kisoissa olympiakultaa voittanut Maksim Mihailov, joka tahkosi peräti 17 pistettä. Dmitri Volkov teki 16 pistettä ja Jegor Kljuka 12 pistettä. Argentiinan joukkueesta eniten pisteitä iski Bruno Lima (18 pistettä). Ezequiel Palacios ja Sebastian Sole tekivät 11 pistettä mieheen.

Lue myös:

Olympialaisten suurin suomalainen mitalisuosikki ei ole Suomen joukkueessa – Tuomas Sammelvuolla on Tokiossa hurjat menestyspaineet niskassaan

Suosittelemme sinulle