Hyppää sisältöön

Tapper ja Tenkanen avasivat vahvasti olympiavesillä – Petäjä-Sirén joutui lujille kevyissä tuulissa

Purjehduksen avauspäivän jälkeen Kaarle Tapper purjehti laser-luokassa toiseksi ja Tuula Tenkanen neljänneksi laser radialissa. Tuuli Petäjä-Sirén kamppaili haastavien olosuhteiden kanssa.

Tuuli Petäjä-Sirén olympialaisissa 25.7.2021
Tuuli Petäjä-Sirén oli vaikeuksissa avauspäivän raskaissa olosuhteissa. Kuva: Lehtikuva
Juuso Koskinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kaiken Tokion olympialaisista löydät Yle Urheilun kisaoppaasta täältä. Suomalaispurjehtijoiden kilpailut jatkuvat maanantaiaamuna Suomen aikaa. Katso maanantain kisaohjelma ja lähetykset täältä.

Suomalaispurjehtija Kaarle Tapper nappasi toisen sijan Tokion olympialaisten miesten laser-luokan ensimmäisessä lähdössä sunnuntaina.

– Ihan hyvä se oli, vähän otin huonon startin ja kesti hetken aikaa löytää vapaat linjat. Sen jälkeen vene kyllä kulki ja vauhti oli sekä vasta- että myötätuuleen todella hyvä, Tapper sanoi Yle Urheilun haastattelussa.

Tasaista työtä tehnyt Tapper jäi lähdön ranskalaisvoittaja Jean Baptiste Bernazista 12 sekuntia. Norjan Hermann Tomasgaard oli lähdön kolmas.

– Lähdin hakemaan voittoa viimeisellä myötätuuliosuudella, mutta en sitten päässyt enää ranskalaisesta ohi, Tapper harmitteli.

Tapper on kokonaiskilpailussa toisena, kun laser-luokan toinen lähtö keskeytettiin ison tuulenkääntymän vuoksi.

Tapper on kesän aikana useaan otteeseen sanonut, että hän tavoittelee Tokion olympiapurjehduksista mitalia. Juniorina menestynyt 25-vuotias Tapper ei ole aiemmin yltänyt aikuisten arvokisoissa kolmen parhaan kärkeen, mutta vuoden 2018 MM-kisojen 12. sija nostatti toiveita aikuistenkin arvokisoihin.

Tasaisuuden pitäminen Enoshiman purjehduksissa vaatii kuitenkin onnistuneita taktisia valintoja ja erityisesti hyviä lähtöjä koko kilpailun ajan.

Kaarle Tapper olympialaisissa 25.7.2021
Kaarle Tapper purjehti sunnuntaina toiseksi huonosta lähdöstään huolimatta. Kuva: Lehtikuva

Tenkanen pettyi avotuuliin

Tuula Tenkanen avasi mainiosti olympiaregatassa ja ilmoittautui vahvasti mukaan mitalitaistoon laser radial -luokassa. Tenkanen saavutti 9. ja 6. sijan, ja on kahden lähdön jälkeen kokonaiskilpailussa neljäntenä. Kolmanteen sijaan on matkaa kaksi pistettä.

– Olen pääsääntöisesti aamupäivään tyytyväinen. Tavoite oli purjehtia kaksi tasaista lähtöä ja se onnistui. Avotuuliin en ollut tänään tyytyväinen, siitä jää parannettavaa huomiselle, Tenkanen kertoi Enoshiman rannalla Ylelle.

Tenkanen taisteli avauslähdön yhdeksänneksi 35 asteen helteessä. Ensimmäisen lähdön loppupuolella olosuhteet muuttuivat epätasaiseksi, kun maalta suuntautunut tuuli tyyntyi pahasti.

– Siinä tärkeintä on olla oikeassa paikassa, kun tuuli on puuskikasta ja kääntyilevää. Toisessa lähdössä tuuli kääntyi merelle ja syntyi enemmän aallokkoa, Tenkanen analysoi.

Tuula Tenkanen olympialaisissa 25.7.2021
Tuula Tenkasen suorituksen aikana Enoshiman lämpötila kohosi 35 asteeseen. Kuva: Lehtikuva

Tulen tyynnyttyä purjehtijat joutuivat odottamaan lähes puolitoista tuntia merellä toista lähtöään.

– Nyt on vaan keskityttävä jokaiseen lähtöön yksitellen ja pyrkiä saamaan mahdollisimman hyvät tulokset jokaisesta. Tämä oli eka päivä ja monta vielä edessä, Tenkanen painotti.

Viimeisissä olympialaisissaan kisaavalla 30-vuotiaalla Tenkasella on kahdesta lähdöstä yhteensä 15 pistettä. Kisaa johtaa Saksan Svenja Weger, joka oli ensimmäisessä lähdössä viides ja voitti toisen. Toisena olevalla Tanskan Anne-Marie Rindomilla on 11 pistettä ja Kroatian Elena Vorobevalla 13.

Kilpailu jatkuu maanantaina kahdella lähdöllä. Enoshimaan odotetaan kuitenkin alkuviikoksi epävakaata säätä, joka voi vaikuttaa kisojen aikatauluihin.

Petäjä-Sirén joutui kevyissä tuulissa lujille

Purjehduksen avauspäivän haastavat olosuhteet yllättivät Tuuli Petäjä-Sirénin muut naisten RS:X-luokan purjelautailijat. Aallokko oli raskas, kun tuulta ei meinannut riittää ja naiset joutuivat pumppaamaan purjeillaan lautaan lisää vauhtia.

– Päivä lähti hyvin käyntiin, ekassa kisassa oli hyvä startti ja taktiset reittivalinnat onnistuivat. Raskas aallokon vuoksi ekassa lähdössä tuli lopussa paljon takkiin. Tuntui, ettei kunto vain riittänyt siinä, Petäjä-Sirén sanoi.

– Joissakin paikoissa tällaisissa olosuhteissa järjestäjät keskeyttävät kisoja, joten oli aika erikoista, että kisa vietiin maaliin. Minä olin siinä väärässä paikassa ja siihen ei voi olla tyytyväinen.

Petäjä-Sirén, 37, purjehti sunnuntaina lähtösijat 11, 14 ja 18, jotka tuottivat kokonaiskilpailussa 14. sijan 27 purjelautailijan joukossa. Naisen neljännet olympialaiset saivat kuitenkin avauspäivän tuloksista huolimatta hymyn purjehtijan huulille.

– Todella ihanaa olla täällä. Vaikkei ensimmäisen päivän tuloksilla pääse juhlimaan, niin olen äärettömän iloinen, että kaikesta huolimatta tänne on päästy kisaamaan maailman huippujen kanssa, Petäjä-Sirén hehkutti.

Purjehtijoiden urakka jatkuu huomenna. Petäjä-Sirénin mukaan ensimmäisen päivän esityksistä ei voi vetää vielä johtopäätöksiä.

– Siellä on ihan huippunimiä vielä kaukana takanakin. Tuloslista tulee menemään vielä moneen kertaan ylös, alas ja ympäri. Tämä oli vasta ensimmäinen päivä, loppusijoituksia ei ole vielä jaettu, Petäjä-Sirén painotti.

Viimeistä kertaa olympialaisissa kilpailtavaa RS:X-luokkaa johtaa hallitseva olympiavoittaja, Ranskan Charline Picon. Hän aloitti lähtösijoilla 1, 6 ja 2.

Suomalaiset ovat menestyneet olympiapurjehduksissa perinteisesti hyvin. Petäjä-Sirén sijoittui hopealle Lontoon vuoden 2012 kisoissa. Tenkanen oli viides Rion olympialaisissa 2016.

Lue myös:

Katso Tokion maanantain kisaohjelma ja lähetykset

Tässä lajissa Suomella on mahdollisuus yllätysmitaleihin Tokiossa – "Purjehtijan kannalta paljon hankalampia olosuhteita ei voi kuvitella"

Kosteus, kuumuus ja taifuuniriski tekevät Tokion olympiapurjehduksesta arvaamattoman – "Sekoittaa koko sääsysteemin hetkeksi"

Suosittelemme sinulle