Kesäkuinen Ahti-myrsky teki pahoja tuhoja Oulun teatteriin ja vaurioiden korjaaminen tulee viemään vielä kuukausia. Myös remontin hintalappu tulee nousemaan suuriin summiin.
Oulun teatterin toimitusjohtaja Anu-Maarit Moilanen kertoo, että pahimmillaan korjaustöitä voidaan joutua tekemään joululle saakka.
Teatterin kattotorni lähti osittain irti ja suurelle näyttämölle aiheutui mittavat vesivahingot.
Korjaukset käynnistettiin heti, mutta töiden etenemistä hidastaa osittain se, että osa teatterin materiaaleista on vaikeasti saatavilla.
– Teatterin tarvikkeita ei välttämättä pysty kaupasta ostamaan, vaan ne ovat tilaustavaraa, toteaa Moilanen.
Esimerkiksi suuren näyttämön pyörö on osin kastunut. Sen kunto joudutaan tarkistamaan.
Oulun teatterin toiminta on kärsinyt korona-ajan sulkutoimista. Lisäksi teatteri on saanut osansa Oulun kaupungin säästöpaineista. Myrskyn aiheuttamat vahingot vielä lisäävät taloudellista epävarmuutta.
Oulun teatterin suuren näyttämön syyskauden esityskalenteri joudutaan myös miettimään uusiksi.
– Kesälomien jälkeen alkaa mittava esityskalenterin uudelleenorganisointi.
Korjattu 26.7. kello 16.55: Muutettu otsikkoon miljoonavahingot muotoon suuret vahingot sekä korjattu suuren näyttämön pyörö, joka ei ole rikki, vaan on osin kastunut.
Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.