Kaiken Tokion olympialaisista löydät Yle Urheilun kisaoppaasta täältä.
Koronavirus, hätätila, kalliit puitteet ja vuoden ylimääräinen odotus.
Jos nyt olympiakisat käynnistyvät kaksijaksoisissa tunnelmissa, vuonna 1964 japanilaiset odottivat malttamattomina mahdollisuuttaan päästä uuteen näyteikkunaan.
Silloin olympialaiset olivat tilaisuus näyttää maan kulttuurin, teollisuuden ja kehityksen valoisat puolet. Tavoitteena oli esitellä maailmalle uusi, hyvinvoiva Japani.
Japanin oli ollut tarkoitus isännöidä olympialaisia jo vuonna 1940. Maan ajautuminen sotaan Kiinan kanssa johti kuitenkin kisaisännyydestä luopumiseen. Vuoden 1940 isännyys siirtyi Helsingille, joka tosin joutui odottamaan vuoroaan vielä toistakymmentä vuotta toisen maailmansodan peruttua koko tapahtuman.
Sotavuosien jälkeen olympialaiset olivat Japanille harvinaisen tärkeät. Niiden avulla se halusi kääntää huomion tuhoisasta lähihistoriastaan kohti tulevaisuutta. Kallis kisahanke näytti, että Japani voi taloudellisesti hyvin.
Isäntäkaupunki Tokion infrastruktuuri ja maisema otti monta harppausta kohti modernia jättikaupunkia ja oli jo kisojen aikaan väkiluvultaan maailman suurin. Pula-ajat olivat ohi ja Japani oli nyt nopean kasvun tiellä. Niin nopean, että kirsikaksi kakun päälle ensimmäinen luotijuna, yksi nykypäivän Japanin tunnusmerkeistä, avattiin yhdeksän päivää ennen olympialaisten avajaisia viiden vuoden ripeätahtisen rakennusprosessin päätteeksi.
Tuhannet kansainväliset urheilijat ja median edustajat saapuivat Japaniin piirtämään kuvaa vierailijansa avosylin vastaanottavasta kansasta. Veriset vuodet haluttiin unohtaa ja korvata muistikuvissa vanhemmilla japanilaisilla perinteillä, jotka yhdistyivät länsimaiden ihailemiin yhteiskunnallisiin puitteisiin.
Suomalaiseen urheiluhistoriaan vahvemmin on kirjattu kisojen neljäs kilpailupäivä. Kultamitaleista kamppailtiin muun muassa painissa, painonnostossa, ammunnassa ja uima-altaissa, mutta samainen keskiviikko käynnisti myös yleisurheilutapahtumat.
Neljä vuotta aiemmin miesten keihäänheittoon vain yhden edustajan lähettänyt Suomi sai nyt tuplaedustuksen, kun Jorma Kinnunen ja Pauli Nevala tavoittelivat loppukilpailupaikkaa osana 25 urheilijan karsintaa. Kinnunen jäi puolentoista metrin päähän karsintarajasta, Nevalan kohdalla 77 metrin raja oli vielä kauempana. Karsintarajan ylitti kuitenkin vain yksi urheilija, joten molemmat suomalaisetkin etenivät finaaliin.
Molemmat myös paransivat karsintasuorituksestaan. Kinnunen heitti metrin pidemmälle jo toisella heitollaan ennen kuin kirjasi parhaan tuloksensa neljännellä kierroksella keihään lentäessä karvan verran alle 77 metriin.
Nevala sen sijaan oli finaalin suuri yllättäjä. Ensimmäinen heitto oli kaksi metriä karsintatulosta pidempi, toisella ylittyi jo 78 metrin rajakin. Kyydissä pysyivät ainoastaan Neuvostoliiton Janis Lusis ja Unkarin Gergely Kulcsar. Molemmat ylittivät 80 metriä ja neljännellä kierroksella Kulcsar kiskaisi yli 82 metrin kaaren.
Nevalan kilpailukautta oli sotkenut erityisesti raju autokolari, joka pakotti hänet sivuun Kalevan kisoistakin. Olympialaisissa kunto ja tekniikka olivat kuitenkin kohdillaan ja suomalainen tempaisi neljännellä yrittämällään kultaheiton. Keihäs kantoi tulokseen 82,66 ja Nevala saavutti Suomen ensimmäisen yleisurheilun olympiamitalin 16 vuoteen.
Tokiossa Nevalan mitali oli Suomen ensimmäinen viidestä. Kultamitaleja tuli kolme, pronssia suomalaiset saavuttivat kahdesti.
Kaksi Suomen muuta kultasankaria saavuttivat mitalinsa Japanin puolustusvoimien tukikohdassa Camp Asakassa, joka isännöi ammuntatapahtumia. Samoissa maisemissa kamppaillaan ammunnan olympiamitaleista myös tänä kesänä.
Väinö Markkasen suoritusta vapaapistoolikisassa on kuvailtu maltillisen varmaksi. Rajavartija otti aikansa ennen liipaisimisen puristamista ja hyödynsi muutamaa minuuttia vaille koko kolmen ja puolen tunnin ammunta-ajan. Tuloksena ei ollut ainoastaan kultamitali, vaan myös olympiaennätys. Markkanen oli tuolloin 35-vuotias ja saanut ensimmäisen aseensa vain kymmenen vuotta aiemmin.
Suoritus toimi inspiraationa Pentti Linnosvuolle, joka jatkoi upeaa suomalaismenestystä heti seuraavana päivänä 25 metrin olympiapistoolissa. Markkasen tapaan Linnosvuo ampui uuden olympiaennätyksen kirkastaessaan neljä vuotta aiemmin saavuttamansa hopean kultamitaliksi.
Kultaakin hän oli voittanut jo Melbournessa 1956, silloin tosin lajina oli 50 metrin vapaapistooli.
– Lähtökohta oli erinomainen, olihan oman lajin mies jo pedannut tietä. Siitä se lähti käyntiin ikään kuin kotona, tosin täällä valtavan yleisön edessä, Linnosvuo sanoi voittonsa jälkeen Yleisradion haastattelussa.
Suomen koripallomaajoukkue matkusti heinäkuussa Tokioon pelaamaan neljän maan kutsuturnauksen muun muassa kisaisäntä Japanin kanssa.
Olympiaparketilla Susijengiä ei nähdä, mutta reilun parin viikon takainen kohtaaminen Japanin kanssa oli silti historiallinen. Edellisen kerran maat olivat pelanneet toisiaan vastaan nimenomaan vuoden 1964 olympiakisoissa. Turnaus on edelleen ainoa, johon Suomen koripallomiehet ovat selviytyneet.
Joukkue joutui Suomessa taistelemaan ylipäätään pääsystä karsintaturnaukseen Sveitsin Geneveen. Olympiakomitea kuittaisi reissun kulut, mutta sopimus oli ehdollinen: joukkueen olisi saavutettava kisapaikka. Siinä se myös onnistui ja pääsi Kalevi Tuomisen johdolla lopputurnaukseen.
Itse kisoissakin joukkue esiintyi kunniakkaasti, vaikka ei edennytkään kahdeksan joukkueen lohkosta jatkoon. Seitsemästä ottelustaan Suomi otti kolme voittoa kärsien tappiot muiden muassa Yhdysvalloille ja Brasilialle, turnauksen kulta- ja pronssimitalistille.
Sijoitusottelu Japania vastaan päättyi tappioon pistein 45–54, mutta yhden pisteen voitto Meksikosta sinetöi Suomelle 11. tilan. Onnistuminen oli omiaan ruokkimaan koripallon suosiota, joka sai yhdenlaisen huipentumansa kolme vuotta myöhemmin EM-kotikisoissa.
Kaksi viimeistä mitalia Suomeen saatiin kisojen viimeisellä viikolla.
Hannu Rantakari oli vakuuttanut suomalaiset voimistelussa pelkästään selviytymällä hypyn finaaliin. Se ei vielä riittänyt tamperelaiselle, joka kalahypyllään jätti kaksi japanilaiskisaajaa niukasti mitalisijojen ulkopuolelle tullessaan kolmanneksi.
Kahta päivää aiemmin Pertti Purhonen oli saavuttanut Suomelle pronssimitalin nyrkkeilyssä. Purhonen otteli Tokiossa 22-vuotiaana ja ehti aiemmin saavuttaa Suomen mestaruuksia, joiden myötä häntä oli alettu houkutella ammattilaiskehiin jo teinipoikana.
Merkittävin hidaste ammattilaisuudelle oli sitkeä olympiahaave, joka oli lähimpänä toteutumistaan juurikin Tokiossa.
Purhonen kaatoi matkan varrella australialaisen avausvastustajansa kaikin tuomariäänin, tshekkoslovakialaisen tuomarin keskeytyksellä ja nigerilaisen puolivälierävastuksensa niukasti 3–2. Välierävaiheessa hän kuitenkin taipui hopeaa saavuttaneelle Neuvostoliiton Ricardas Tamulisille pisteillä.
Se riitti taiteilijasielulle, joka ilmoitti pian olympialaisten jälkeen panostavansa jatkossa uraan musiikissa ja televisiossa.
Suomi lähetti Tokioon 89 urheilijan joukkueen, joista 12 kuului koripallojoukkueeseen. Kuusi urheilijaa osallistui nykyaikaiseen viisiotteluun ja peräti kahdeksan ammuntalajeihin.
Osallistujia löytyi kaikkiaan 13 lajiin, joskin naisia mukana oli vain viisi. Heistä parhaiten menestyi Eila Pyrhönen, joka kauhoi uutta positiivista virtausta suomalaiseen uintiin.
Pyrhönen oli Tokion ensimmäisten kisojen aikana vasta 18-vuotias, mutta ui silti 100 metrin perhoskilpailussa neljänneksi. Alkuerässä ja välierässä saman ajan kellottanut Pyrhönen napsaisi finaalissa ajastaan pois kuusi sekunnin kymmenystä, minkä myötä matkan uudeksi Suomen ennätykseksi kirjattiin 1.07,3.
Kovassa seurassa uinut Pyrhönen oli toinen vain kahdesta kärkiviisikkoon yltäneestä eurooppalaiskilpailijasta. Kultaa uinut Yhdysvaltojen Sharon Stouder kellotti finaalissa uuden maailmanennätyksen. Suomessa seuraavaa naisuimarin yhtä hyvää sijoitusta olympia-altaassa jouduttiin odottamaan 44 vuotta Pekingin kisoihin asti.
Lue myös: