Mira Potkonen voitti ensimmäisen kierroksen ottelunsa ranskalaista Maiva Hamadouchea vastaan Tokion olympianyrkkeilyn 60-kiloisten sarjassa.
Potkonen aloitti ottelun terävämmin, mutta Hamadouche pääsi ensimmäisen erän loppupuolella paremmin mukaan kamppailuun. Toisessa erässä Potkonen joutui puolustuskannalle, kun ranskalainen sai perille useita iskuja.
Kolmas erä oli kaiken kaikkiaan melko tasainen, eivätkä iskut enää löytäneet aiempien erien tavoin perille. Tuomaristo julisti lopulta Potkosen voittajaksi hajaäänin 3–1. Hamadouche ei ollut lopputulokseen tyytyväinen, sillä hän levitteli tuloksen ratkettua käsiään turhautuneen näköisenä.
– Se oli taistelua, tahtoa ja voitto. Oli vähän puskeminen päällä. Kaikki palaset ovat kunnossa. Tuomarit olivat mielestäni oikeassa, Potkonen veisteli Yle Urheilulle.
Potkosen valmentaja Maarit Teuronen kertoi, että Potkosen jalat alkoivat puuroutumaan ottelun edetessä.
– Ottelu lähti ihan älyttömän hyvin käyntiin, mutta Mira ei pystynyt pitämään sitä hyvää tekemistä loppuun. Toki vastustajakin puski päälle ihan hulluna, se ei ole kellekään helppoa.
Hamadouche oli Potkoselle tuttu vastustaja, sillä kaksikko kohtasi toisensa EM-finaalissa kaksi vuotta sitten. Silloinkin suomalainen oli vahvempi.
Riossa viisi vuotta sitten pronssille yltäneen Potkosen urakka Tokiossa jatkuu perjantaina. Neljännesvälierässä vastaan asettuu sarjan kakkossijoitettu, Etelä-Korean Oh Yeon-jin.
– Aivan täysin erilainen ottelu. Hän on saman mittainen kuin Mira, mutta älyttömän pitkäkätinen. Roikottaa käsiään, liikkuu ja venkoilee pois. Meidän puolella ovat selkeät osumat, lyöntinopeus ja voima, Teuronen kuvaili.
Juttua päivitetty kello 14.42: lisätty kommentteja.
Lue myös: