Helsingin poliisi pyytää tunnistusapua ja havaintoja lauantaina Kaivokadulla tapahtuneesta epäillystä tapon yrityksestä.
Hätäkeskus ilmoitti poliisille Kaivokadulla tapahtuneesta puukotuksesta 24. heinäkuuta kello 1.30. Epäillyt tekijät olivat poistuneet ennen poliisin saapumista paikalle. Hengenvaarallisen vammat saanut uhri kuljetettiin sairaalaan.
Poliisin tiedotteen mukaan tilanne alkoi erimielisyydestä kahden porukan välillä ravintolan edessä osoitteessa Yrjönkatu 24. Erimielisyys eteni pieneksi tappeluksi.
Uhri ystävineen jatkoi matkaa kohti Mannerheimintiellä sijaitsevaa ruokakauppaa. Osapuolet kohtasivat kuitenkin uudestaan Kaivokadulla.
Silloin kaksi miestä kävi yhden kimppuun ja toinen heistä puukotti uhria.
– Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja tapahtumista sekä pyytää tunnistusapua epäillyistä tekijöistä. Kaikki tiedot ja silminnäkijähavainnot ovat arvokkaita, mutta poliisia kiinnostavat erityisesti havainnot epäillystä tekijöistä, kertoo tutkinnanjohtaja, komisario Tuomas Lindholm poliisin tiedotteessa.
Poliisin mukaan puukotuksesta epäilty on alle 180 senttiä pitkä, noin 20-vuotias mies, jolla on lyhyet tummat hiukset. Päällään hänellä oli tummat vaatteet ja olkalaukku, jonka hihna on violetti. Toinen pahoinpitelystä epäilty on yli 180cm pitkä mies. Hän oli lyönyt uhria Kaivokadulla.
Epäiltyjen kuvat ovat nähtävillä poliisin sivuilla. Kaikki tiedot pyydetään osoitteeseen vakivaltavihjeet.helsinki@poliisi.fi tai numeroon 050 562 7405.