Hyppää sisältöön

Kymenlaaksossa 10 uutta koronatartuntaa – niitä todetaan nyt tasaisesti maakunnan eri päissä

Kymmenestä tiistaina todetusta tartunnasta kuusi on todettu Kouvolassa ja loput Etelä-Kymenlaaksossa. Viimeaikaiset tartunnat ovat jakautuneet tasaisesti maakunnan pohjois- ja eteläosien kesken.

Miina Sillanpää
Avaa Yle-sovelluksessa

Kymenlaaksossa on tänään tiistaina raportoitu kymmenen uutta koronatartuntaa.

Tartuntoja on viime päivinä ollut tasaisesti maakunnan eri osissa. Eilen, maanantaina tartuntoja kirjattiin yhteensä vain neljä, mutta viikonloppuna todettuja tartuntoja oli yhteensä 19.

Koko maassa tartuntoja on todettu tiistaina hieman yli 600. Uusien raportoitujen tartuntojen määrä on koko maassa kasvanut viime viikkoina jyrkästi.

Sairaanhoidon kuormitus ei kuitenkaan ole lähtenyt vastaavaan nousuun. Kymenlaaksossa on tällä hetkellä koronan takia sairaalahoidossa kolme potilasta.

Edellisen viikon aikana Kymsote on tutkinut yhteensä 2630 koronatestissä jätettyä näytettä.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kymenlaaksosta.

Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Suosittelemme sinulle