Hyppää sisältöön

Yle seurasi tulospäivää: OP ja Metsä Group tuplasivat tuloksensa alkuvuonna, Cargotec ja Konecranes niin ikään myötätuulessa

Pörssiyhtiöiden osavuosikatsauksissa ja alkuvuoden tuloksissa näkyi tänäänkin huimaa nousua. Vertailukohtana on tosin viime kevät, jolloin koronapandemia antoi säikäyttävän ensi-iskunsa maailmalle, taloudelle ja yritysten tuloksille.

Osuuspankin liput liehuvat pääkonttorin edustalla.
Osuuspankin alkuvuosi oli voittoisa ja vakaa. OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallion mukaan asuntolainojen kysyntä jatkui vilkkaana ja sijoitusrahastot kiinnostivat asiakkaita. Kuva: Petteri Bülow / Yle
STT,
Anna Näveri
Avaa Yle-sovelluksessa

Kesän tuloskausi jatkui tänään, kun suomalaisista pörssiyhtiöistä muun muassa OP Group, Sanoma, Konecranes, Metsä Group ja Cargotec julkaisivat alkuvuoden tuloksensa ja huhti–kesäkuun osavuosikatsauksensa.

Vertailukohta, eli vuoden 2020 tammi–kesäkuu, ei tosin ole kaikkein tavanomaisin, sillä silloin koronaviruspandemia levisi maailmalla ensi kertaa ja kuritti myös monien, joskaan ei kaikkien yhtiöiden voittoja.

OP:lta huima alkuvuoden tulos

OP Ryhmän alkuvuoden tuloksessa ei liiemmin tappioita näy. Pankkikonsernin tammi–kesäkuun tulos ennen veroja kasvoi 96 prosenttia viime vuoden alkupuoliskon lukemista, ollen 561 miljoonaa euroa.

Yhtiön tulos parani niin vähittäispankin, yrityspankin kuin vakuutustenkin puolella. Kulut puolestaan pysyivät suurin piirtein viime vuoden lukemissa. Myös sijoitustoiminta toi tuottoja.

– Erinomainen tulos on osaltaan osoitus siitä, että pankki- ja vakuutusliiketoimintaan keskittyvä strategiamme toimii. Olemme strategiamme mukaisesti onnistuneet laajentamaan tuottopohjaamme ja pitämään samaan aikaan kulut kurissa, kuvailee OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio.

– Asiakasliiketoiminnan tuotoista vakuutuskate ja nettopalkkiotuotot kasvoivat. Lisäksi tulosta kasvatti saamisten arvonalentumisten lasku, ryhmä kertoo osavuosikatsauksessaan.

Ritakallio kuvailee pankin asiakkaiden luotonhoitokyvyn säilyneen hyvänä. OP:n vakavaraisuusasteen hän kuvailee olevan Euroopan suurten pankkien parhaimmistoa.

Metsä Groupin tulos kohosi rutkasti

Metsäteollisuuskonserni Metsä Groupin alkuvuoden luvut näyttävät huomattavasti vuoden 2020 tammi–kesäkuuta valoisammilta.

Konsernin liikevaihto oli reilut 2,94 miljardia euroa, kun viime vuoden alkupuoliskolla liikevaihto oli 2,45 miljardia. Voittoa konserni teki enemmän kuin tuplasti viime vuoden tammi–kesäkuuhun nähden. Metsä Groupin alkuvuoden vertailukelpoinen liiketulos oli 416 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin se oli 158 miljoonaa.

– Vuoden 2020 viimeisellä neljänneksellä alkanut kysynnän kasvu ja hintojen nousu selluliiketoiminnassa sekä mekaanisissa puutuotteissa jatkui koko kauden ajan. Myös kartonkiteollisuus jatkoi vahvaa suorittamistaan, Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä kuvailee pörssitiedotteessa.

Konserni aikoo kasvattaa Ruotsissa sijaitsevan Husumin kartonkitehtaan vuotuista kapasiteettia 200 000:lla tonnilla vastatakseen kysyntään, jonka se ennakoi kasvavan Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa.

Metsä Groupin liiketoiminta-alueita ovat puutuotteita valmistava Metsä Wood, sellunjalostus eli Metsä Fibre, kartonkituotteita valmistava Metsä Board, pehmo- ja tiivispaperit eli Metsä Tissue sekä puunhankinta ja metsäpalvelut eli Metsä Forest.

Hämälä ottaa tiedotteessa kantaa myös ajankohtaiseen teemaan, metsien käyttöön ympäristönsuojelun ja talouden näkökulmasta. Aihe on ajankohtainen EU-komission hiljattain esittämän ilmastopaketin ja EU:n metsästrategian vuoksi.

Hämälän mukaan metsätaloutta on edelleen kehitettävä sekä suuremman puuntuotannon ja siten hiilensidonnan aikaansaamiseksi että menetelmiltään paremmin biodiversiteetin ylläpitoa tukevaksi.

– Olemme edelleen valmiit tekemään kehitystyössä osamme. Toimiala edellyttää ennustettavaa ja vakaata toimintaympäristöä, Hämälä ilmaisee.

Asuntolainat ja rahastosijoittaminen kiinnostavat, pankkien yhdistymiset jatkuvat

Alkuvuonna OP:n luottokanta kasvoi vain prosentin edellisvuoden tammi–kesäkuuhun nähden. Ritakallion mukaan erityisesti yritysten luotonkysyntä investointeja varten on pysynyt matalalla tasolla.

– Sen sijaan asuntoluottojen kysyntä jatkui vilkkaana, ja asuntorahoituksen uusmyynti oli OP Ryhmässä ennätystasolla toisella vuosineljänneksellä, Ritakallio kuvailee tiedotteessa.

Sijoitusbuumi näkyy alkuvuoden lukemissa myös. OP:n sijoitusrahastoihin tuli Ritakallion mukaan tammi–kesäkuussa yli 100 000 uutta osuuden omistajaa. Myös muiden sijoituspalveluiden kuin rahastojen kysyntä oli korkealla tasolla.

OP on aiemmin kertonut pankkien yhdistymisistä, ja Ritakallion mukaan trendi jatkuu. Pääjohtajan mukaan osuuspankkien määrä tulee tähän mennessä päätettyjen fuusioiden myötä laskemaan 121:een vuoden loppuun mennessä, kun viime vuoden lopussa osuuspankkeja oli 137.

Sanoman mainosmyynti elpyi koronakuopasta

Mediakonserni ja oppimateriaalien valmistaja Sanoman tammi–kesäkuun liikevoitto kasvoi seitsemän prosenttia vuoden takaisesta, mutta tilikauden tulos jäi 27 prosenttia pienemmäksi kuin viime vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Sanoman tammi–kesäkuun tulos oli kaikkiaan 12,6 miljoonaa euroa, kun vuoden 2020 tammi–helmikuussa se oli 17,1 miljoonaa.

– Vuoden alkupuolisko oli meille kaikilla mittareilla vahva. Liikevaihto kasvoi ja tulos parani yritysostojen ja orgaanisen kasvunseurauksena sekä Learningissä että Media Finlandissa, kuvailee toimitusjohtaja Susan Duinhoven puolivuosikatsauksessa.

Sanoma Learning -liiketoimintaan kuuluu esimerkiksi digitaalisten oppimateriaalien valmistus, joissa Sanomalla on jalansijaa eri maissa Euroopassa.

Duinhoven kuvailee, että huhti–kesäkuussa Sanoma Median mainosmyynnin toipuminen oli huomattavaa vuoden 2020 huhti-kesäkuuhun verrattuna. Tuona aikana tilausmäärissäkin näkyi kasvua, esimerkiksi Helsingin Sanomien tilaajamäärä kasvoi Duinhovenin mukaan kolmella prosentilla.

Konecranesin oikaistu liikevoitto ampaisi yli 73 prosenttia ylöspäin

Konecranesin nostureita.
Konecranesin saamat tilaukset kasvoivat viime vuoden tammi-kesäkuun lukemista mukavasti. Kuva: AOP

Nosturiyhtiö Konecranesin puolivuosikatsaus osoittaa alkuvuoden tilauksien piristyneen viime vuoden tammi–kesäkuuhun verrattuna. Saatujen tilauksien arvo oli tammi–kesäkuussa 1 569,5 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin summa oli 1 318,5 miljoonaa euroa.

Yhtiölle alkuvuosi oli edellisvuotta selvästi voittoisampi. Konecranesin oikaistu liikevoitto oli tammi–kesäkuussa 104,8 miljoonaa euroa, kun viime vuonna vastaavaan aikaan summa oli 60,6 miljoonaa euroa. Oikaistu liikevoitto ampaisi siis ylös miltei 73 prosenttia viime vuoden tammi–kesäkuun lukemista.

Vuoden 2021 toinen vuosineljännes poikkesi merkittävästi vertailukaudesta. Markkinatilanteen palautuminen viime vuoden vaikeasta pandemiatilanteesta sekä vuoden 2020 lopulla alkanut taloudellisen aktiviteetin vilkastuminen lisäsivät edelleen ratkaisujemme kysyntää. Tärkeimmät kysyntäajurimme – satamissa käsiteltävien konttien määrä, rakentamisaktiviteetti, uusien alusten tilausmäärät – olivat kaikki vahvassa kasvussa alkuvuonna.

Cargotecin tilaukset kasvoivat "ennätyksellisen korkealle"

Satamien, laivojen ja terminaalien lastinkäsittelyyn koneita toimittava Cargotec sai alkuvuonna nauttia tilausmäärien suuresta kasvusta. Yhtiön sai huhti–toukokuussa tilauksia lähes 1,28 miljardin euron edestä, eli tilaukset kasvoivat 101 prosenttia edellisvuoden toiseen vuosineljännekseen verrattuna.

Koko tammi–kesäkuun tilausmäärässä kasvua on yhteensä 69 prosenttia viime vuoden alkuvuoteen verrattuna. Saatujen tilauksien arvo oli tammi–kesäkuussa kaikkiaan 2,6 miljardia euroa. Yhtiö kuvailee puolivuosikatsauksessaan tilausmääriä ennätyksellisen korkeiksi.

Vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi tammi–kesäkuussa 28 prosenttia viime vuoden alkupuoliskoon nähden ja oli 121 miljoonaa euroa.

– Vuoden 2021 toinen vuosineljännes poikkesi merkittävästi vertailukaudesta. Markkinatilanteen palautuminen viime vuoden vaikeasta pandemiatilanteesta sekä vuoden 2020 lopulla alkanut taloudellisen aktiviteetin vilkastuminen lisäsivät edelleen ratkaisujemme kysyntää, kuvailee Cargotecin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen tiedotteessa.

Cargotec ja Konecranes ovat aikeissa sulautua yhteen, mutta sulautuminen vaatii vielä eri maiden kilpailuviranomaisten siunauksen. Cargotecin tiedotteessa todetaan yhtiöiden olevan luottavaisia siihen, että hyväksynnät heltiävät ja yhteensulautuminen tapahtuu ensi vuoden alkupuoliskon loppuun mennessä.

Koronarokotetta valmistavan Pfizerin tulos nousi huimasti

Yhdysvaltalaisen rokotevalmistaja ja lääkeyhtiö Pfizerin tulos nousi selkeästi toisella vuosineljänneksellä. Nousu johtui pääasiassa sen ja saksalaisen Biontechin kehittämän koronarokotteen menestyksestä, mutta myös esimerkiksi syöpälääkkeiden myynnin kasvusta.

Yhtiön toisen vuosineljänneksen liikevoitto oli 5,6 miljardia dollaria eli noin 4,7 miljardia euroa, kun se vuotta aiemmin oli noin 3,5 miljardia dollaria eli euroissa lähes 3 miljardia.

Samalla yhtiö nosti arviotaan koronarokotteensa myynnistä. Se arvioi myyvänsä rokotettaan tänä vuonna 28,3 miljardin euron arvosta, kun aiempi arvio oli 19,5 miljardia euroa. Yhteensä yhtiö arvioi toimittavansa rokotetta tänä vuonna 2,1 miljardia annosta.

Yhtiön toimitusjohtaja Albert Bourla kuvasi rokotuksien vauhtia "ennennäkemättömäksi".

Yhtiö tekee tällä hetkellä myös tutkimusta mahdollisesta kolmannesta tehosterokoteannoksesta.

Lue lisää:

Osavuosikatsaukset: Applen tulos lähes kaksinkertaistui, Googlen kolminkertaistui – Microsoft kiritti hurjasti toisella neljänneksellä

Tulospäivä: Nesteen alkuvuoden tulos jäi viime vuoden lukemista, Uponor paransi rutkasti, Lassila & Tikanoja antoi positiivisen tulosvaroituksen

Yle seurasi tulospäivää: UPM:n tulos teki kasvuloikan, Huhtamäen kasvu kiihtyi ja tulos parani, Innofactorilla ennätyksellinen tilauskanta

Yle seurasi tulospäivää: Nordean liiketulos nousi yli 1,3 miljardiin, mainonnan elpyminen auttoi Alma Mediaa, Stora Enso tuplasi operatiivisen liikevoittonsa

Yle seurasi tulospäivää: Kone paransi reilusti tulostaan – tilaukset kasvoivat kaikilla maantieteellisillä alueilla

Suosittelemme sinulle