Välimerestä on löytynyt ainutlaatuinen alus, joka todistaa yli kahden vuosituhannen takaisesta katastrofaalisesta tapahtumaketjusta. Hyvin säilynyt kaleeri on sotalaiva, joka pahaksi onnekseen oli ankkurissa paikassa, josta sillä ei ollut mitään mahdollisuutta paeta, kun kaupunki luhistui sen ympäriltä.
Ankkuripaikka oli kanavassa Amonin mahtitemppelin vieressä. Temppelistä sinkoilleet kivet pommittivat kaleerin upoksiin. Ilmeisesti maanjäristyksesta alkaneessa katastrofissa mereen meni suuri osa muustakin Thônis-Herakleionin loistokkaasta kaupungista. Tuolloin elettiin noin vuotta 140 eaa.
Osa asukkaista sinnitteli kaupungin rippeissä vielä vuosisatoja, läpi roomalaisajan, aina arabiajan alkupuolella, kunnes meri nielaisi kaupungin lopullisesti 700-luvulla. Jäljelle jäivät vain muinaisten tekstien maininnat, ja ennen pitkää niidenkin arveltiin viittaavan pelkkään legendaan.
Vasta tämän vuosituhannen alussa Euroopan meriarkeologisen instituutin IEASM:n perustaja Franck Goddio paikallisti rauniot vuosien kartoitusten ja merenpohjan tutkimusten jälkeen. Laivalöytö on Goddion tutkimusryhmän uusin lisä Thônis-Herakleionin tarinaan.
Niilin läntisen haaran suulla sijainnut kaupunki ehti olla satojen vuosien ajan Egyptin portinvartija, pakollinen pysähtymispaikka kaikelle Kreikasta tulleelle meriliikenteelle ja oivallinen kohta verojen keruulle.
Auringon jumalalle Amonille rakennettu valtava temppeli, jonka kreikkalaishistorioitsija Herodotos mainitsee 400-luvulta eaa. säilyneessä tekstissä, oli kaupungin alkupiste ja sydän – ja mahdollisesti myös sen täystuhon käynnistäjä.
Herodotos kertoi myös seurapiirijuoruja: kaunis Helena ja hänet ryöstänyt Paris olivat käyneet Thônis-Herakleionissa ennen Troijan sotaa – tietysti olettaen, että he olivat olleet olemassa ja legendojen kuvaama sota oli totta.
Thônis-Herakleion oli kukoistavimmillaan 400–600-luvuilla eaa. Niilin suulle rakennetun, siltojen yhdistämän ja kanavien halkoman kaupungin voi kuitenkin sanoa seisoneen savijaloilla. Ne eivät kestäneet mahtavan arkkitehtuurin painoa, loppujen lopuksi eivät ehkä etenkään Amonin valtavaa temppeliä.
Savinen maaperä antoi helposti periksi tulville, maanjäristyksille ja hyökyaalloille. Loiston päivät Egyptin suurimpana Välimeren-satamana päättyivät Aleksandrian perustamiseen 330-luvulla eaa., jo pari vuosisataa ennen suurta tuhoa.
Rauniot löytyivät Abū Qīrin lahden länsilaidalta, runsaan kuuden kilometrin päästä rannasta, lähes kymmenen metrin syvyydestä. Voit kurkistaa Abū Qīrin pohjaan tässä Franck Goddion videossa ja lukea hänen työstään englanniksi hänen kotisivultaan.
Nyt löydetty alus on pituudeltaan yli 25-metrinen. Vauhtia sille antoivat sekä airot että iso purje. Pohja oli tasainen ja köli litteä, joten alustyyppi sopi käyttöön niin Niilillä kuin sen suistossa ja edustalla Välimerellä.
Alus oli kreikkalaistyyppinen mutta siinä oli myös egyptiläisiä piirteitä. Rakentamisessa käytettyä kierrätyspuuta tutkijat pitävät lisätodisteena siitä, että kaleeri oli egyptiläistä tekoa.
Iältään alus on arkeologinen aarre. Samalta ajalta on löytynyt ennestään vain yksi alus, kertoo Franck Goddio. Tuo sotalaiva upposi Sisilian vesillä 200-luvulla eaa. Tutkijat ovat päätelleet sen osallistuneet ensimmäiseen puunilaissotaan, jossa Rooma kukisti Karthagon.
Niin harvinainen kuin kaleerilöytö onkin, se ei suinkaan ole Thônis-Herakleionin ainoa hyvin säilynyt laiva. Sukeltajat ovat paikallistaneet yli 70 alusta.
Niiden ei uskota uponneen vahingossa, eikä niitä myöskään hylätty loppuun käytettyinä, päättelevät tutkijat. Heidän mukaansa ne todennäköisesti upotettiin tahallaan estämään vihollislaivojen pääsy satamaan.
Ankkureita on löytynyt yli 700, mikä osaltaan todistaa Thônis-Herakleionin merkityksestä satamakaupunkina.
Uusimmissa tutkimuksissa Thônis-Herakleionin vetisistä raunioista löytyi myös laaja kreikkalainen kalmisto.
Amonin temppelin lähellä sijainnut kreikkalaisalue runsaine hautaesineineen tuhoutui yhdessä temppelin kanssa, ja rauniot sekoittuivat toisiinsa. Yksi egyptiläisesine kreikkalaisen keramiikan seassa oli Bes-jumalaa esittävä kultainen amuletti.
Kreikkalaiset olivat saaneet 300-luvulla eaa. luvan asettua kaupunkiin, jota he kutsuivat Herakleioniksi. Thônis oli sen egyptiläinen nimi.
Ennen kaupungin löytymistä historioitsijat luulivat, että kyse oli kahdesta eri paikasta. Kaksi löytöä oikaisi harhaluulon.
Toinen oli kreikankielinen kultainen laatta, joka kertoo Herakleen temppelin rakennuttamisesta tai mahdollisesti remontista, toinen puolestaan hieroglyfein kirjoitettu kivisteela, farao Nektanebo I:n veromääräys Thônisille:
"Annettakoon kymmenesosa kullasta, hopeasta, puutavarasta, elintarvikkeista ja kaikesta Välimereltä tulevasta tavarasta pyhänä uhrina äidilleni Neithille."
Meriarkeologia ei ole malttamattomille. Vedessä huljuva sedimentti pyrkii tekemään sukelluspukuisten kaivajien työtä tyhjäksi sitä mukaa kuin kaivaus etenee.
Abū Qīrin lahdessa näkyvyys on ylipäätään huono ja pohjakin panee vastaan. Se on kovaa savea. Kaleerin päälle sitä oli kasautunut viisi metriä.
Edistyneet kartoitusmenetelmät auttoivat kuitekin selvittämään, mitä saven ja siihen sekoittuneiden temppelinjäänteiden alla piili.
Esimerkiksi ydinmagneettisen resonanssin mittaaminen magnetometrillä auttaa luomaan karttoja merenpohjan magneettikenttien vaihteluista. Ne voivat antaa vihjeitä hautautuneiden arkeologisten kohteiden koosta ja sijainnista.
Yksi tuhon uhreista oli myös Hapi-jumalan patsas, jo aiemmin löydetty kymmentonninen punainen graniittijättiläinen, joka katseli Niilin suulla mereltä tulevia kauppa-aluksia.
Kun maa Hapin jalustan alla alkoi täristä ja muuttua savivelliksi, Hapi kellahti mereen. Se vei muutamia silmänräpäyksiä. Patsaan meriarkeologisiin kaivauksiin meni pitkälti kolmatta vuotta, kertoo Franck Goddio.
Thônis-Herakleionin rauniot kertovat rikkaasta sivilisaatiosta, jossa aika pysähtyi. Satamaa vahtinut Hapin patsas oli ehkä suurin, mutta kaupungissa oli muitakin valtavia patsaita ja muhkeaa arkkitehtuuria.
Löydöistä esimerkiksi 150-metrinen suojamuuri lienee ympäröinyt jotakin lukuisista temppeleistä, joita kaupungin saarilla oli monikerroksisten asuintalojen ja leveiden katujen lisäksi.
Pienikokoisia löytöjä on paljon: koruja, rahoja, rituaaliesineitä, keramiikkaa. Niiden laatu ja määrä todistavat kaupungin vauraudesta.
Thônis-Herakleionin elämästä on paljon tietämättä. Franck Goddio arvioi, ettei kaupungista ole löydetty vielä kymmenesosaakaan.
Tähän saakka on hahmottunut ennen muuta papiston ja muun eliitin elämä. Tutkijoiden toiveena on, että tulevat löydöt kertovat lisää tavallisten kaupunkilaisten arjesta, satamien ahtaajista ja katujen lakaisijoista, pyykkäreistä ja keittäjistä.
Jotakin muistoja jo on myös vähäväkisistä: satama-altaisiin aikoinaan heitetyt lahjat, joita vaarallisesta matkasta selvinneet merimiehet uhrasivat jumalille. Moni kiitti satamaan päästyään pikkuruisella ankkurilla, joka oli tehty pronssista, lyijystä tai kivestä.