Tuula Tenkanen kilpailee Laser Radial -luokassa vahvasti olympiamitalista.
Torstain lähdöt nostivat 30-vuotiaan espoolaisen jo kilpailun toiseksi. Tanskan Anne-Marie Rindom johtaa kilpailua 25 pisteellään, Tenkasella on kasassa 46 pistettä ja kolmantena olevalla Ruotsin Josefin Olssonilla 47. Neljäntenä ennen viimeisiä lähtöjä olevalla Belgian Emma Plasschaertilla on kasassa 49 pistettä.
Päivän ensimmäisessä lähdössä Tenkanen oli kuudes ja toisessa lähdössä kolmas. Mitalilähtöä edeltävät kaksi viimeistä lähtöä purjehditaan perjantaina.
– Tänään oli hauska purjehtia. Keli oli sellainen, joka on minun vahvuuteni, Tenkanen kertoi kilpailun jälkeen.
Kokonaiskilpailun toiselle sijalle noussut Tenkanen myöntää tilanteen olevan kutkuttava, mutta välttelee asian ajattelemista.
– En vielä ajattele kokonaissijoitusta. Huomenna pidetään hauskaa kahdessa lähdössä ja katsotaan, mikä tilanne on sen jälkeen. Kisaa on kuitenkin vielä paljon jäljellä.
Tapperille hylkäys torstain avauslähdössä
Laser-luokassa purjehtivalla Kaarle Tapperilla oli kaksijakoinen päivä olympiavesillä. Toisessa lähdössä hän oli hienosti kahdeksas, mutta ensimmäisessä hänet hylättiin.
– Sain tuomaristolta toisen keltaisen, mikä tarkoittaa, että joutuu jättämään lähdön kesken. Olen rikkonut silloin jotain sääntöä. En ole vielä käynyt kysymässä tuomaristolta, että mistä on kysymys, Tapper totesi Yle Urheilun haastattelussa.
Tapper oli tyytyväinen toiseen lähtöönsä ja purjehdukseensa muuten, mutta päivän tulos oli pettymys. Hän putosi kokonaistuloksissa sijalle 13. Kilpailu 10 parhaan joukkoon pääsystä on kuitenkin tiukkaa ja mitalilähtöpaikka on vain kolmen pisteen päässä.
– Ei auta kuin tsempata loppuun asti. Vielä on kaksi lähtöä jäljellä ja toivottavasti myös mitalilähtö, josta saa tuplapisteet. Kyllä tässä on vielä mahdollisuuksia nousta.
Taktiikka perjantain lähtöihin on Tapperin mielestä selvä.
– Täysillä vaan.
Petäjä-Sirénin loppusijoitus 14:s
Lontoossa 2012 olympiahopeaa RS:X-luokassa voittanut Tuuli Petäjä-Sirén karsiutui Tokion olympiaregatassa mitalilähdöstä.
Torstain ensimmäisessä lähdössä Petäjä-Sirén oli 22:s, toisessa 12:s ja kilpailun viimeisessä yhdestoista. Kokonaiskilpailussa espoolaisen sijoitus oli 14:s. Lauantaina mitalilähtöön selviytyi kisan kymmenen parasta.
RS-X -luokassa neljänsiin olympialaisiinsa osallistunut Petäjä-Sirén kertoi kilpailun jälkeen valinneensa tietoisen riskin saavuttaakseen paikan mitalilähdössä.
– Jälkikäteen voi ajatella, että ei olisi ehkä kannattanut pelata itseään niin pahasti pihalle ensimmäisessä lähdössä. Lähdin hakemaan muihin kilpailijoihin verrattuna vasempaan laitaan, mutta se ei nyt toiminut, vaikka sääennusteiden ja edellisten päivien perusteella niin ajateltiin.
Päivän jälkimmäiset lähdöt olivat Lontoon hopeamitalistin mielestä hyvää perustekemistä.
– Hyviä ohituksia ja oli todella hauska kisata. Edellä olleet sijat jäivät harmittavasti todella lähelle, mutta kymppijoukkoon ei nyt vauhti riittänyt.
Kokonaisuutena Petäjä-Sirén kertoi olevansa tyytyväinen neljänteen olympiaregattaansa.
– 12 kisasta voin olla kymmeneen tyytyväinen. Mitalilähtömahdollisuus oli olemassa viimeiseen päivään asti, joten ei mennyt millään mittarilla alakanttiin. Tilastollisesti sitä, mitä voi odottaakin.
RS:X-luokan kalusto jää pois olympiavesiltä Tokion jälkeen. Pariisissa purjelautailut kilpaillaan iQFoil-luokan välineillä ja myös Petäjä-Sirénin tähtäin on asetettu kolmen vuoden päähän.
– Kyllähän tämä on yhden aikakauden loppu ja voi olla, että se menee vielä enemmän tunteisiin lähipäivien aikana.
Nacra-kaksikon haaveet mitalilähdöstä yhä elossa
Nacra 17 -luokan suomalaisedustajat Akseli Keskinen ja Sinem Kurtbay sijoittuivat päivän avauslähdössään sijalle 13. Kakkoslähdössä kaksikon sijoitus oli 14:sta ja päivän viimeisessä kymmenes. Kokonaistilanteessa suomalaiset ovat sijalla 13.
Kilpailua johtava italialaispari Ruggero Tita - Caterina Banti on tehnyt regatassa lähes täydellistä työtä. Kuuden lähdön jälkeen parivaljakolla on kasassa 8 nettopistettä. Nacra 17 -luokan peruskilpailussa purjehditaan 12 lähtöä.
– Eilen vene kulki ihan hyvin, mutta meille tuli omia virheitä. Tänään oli huomattavasti vähemmän säätöä, mutta emme saaneet venettä kulkemaan kovin hyvin ja jäimme jalkoihin. Tämä päivä jäi vauhdista kiinni, Kurtbay kertoi Yle Urheilulle.
Lue myös: