Tammelan Torronsuon kansallispuisto on saanut uusia pitkospuita. Pitkoksia on tehty Kiljamolta Härksaareen. Pitkoksia on teetetty paitsi urakoitsijoilla, myös vankityövoimalla. Vanhat pitkospuut korjataan pois suolta talven aikana.
Metsähallitus on myös remontoinut Torronsuon läntisen katselulavan. Molemmille kansallispuiston katselulavoille pääsee tätä nykyä esteettömästi.
– Tavoitteena on, että huonokuntoiset pitkospuut ja taukopaikat saadaan kuntoon. Olemme yrittäneet tätä useana vuonna. Muutoinkin Torronsuon reitistö on nyt aikaisempaa toimivampi, kertoo puistonjohtaja Tuula Peltonen Metsähallituksesta.
Suon parkkipaikkaongelmiin Metsähallitus etsii edelleen ratkaisuja. Ongelmana on, että kävijät pysäköivät autojaan suota halkovan Somerontien varteen.
Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.