"Huono vitsi."
"Epäreilua."
"Katastrofi."
Uuden-Seelannin olympiakomitean kesäkuinen päätös sai osan kuulijoista suunniltaan. Laurel Hubbardin valitseminen maan edustajaksi naisten painonnostokilpailuun nousi olympialaisten alla kuumaksi puheenaiheeksi.
Hubbard on sukupuolenkorjauksen 35-vuotiaana läpikäynyt nainen.
Hubbardin tie Tokioon avautui muutama vuosi sitten, kun Kansainvälinen olympiakomitea KOK muutti sääntöjään. Transsukupuoliset urheilijat saavat uusien sääntöjen myötä kilpailla naisten sarjoissa, mikäli heidän testosteroniarvonsa jäävät mittauksissa tietyn raja-arvon alle.
Näin ollen Hubbardin valinta kisoihin on mennyt kaikkien sääntöjen mukaisesti. Kohu ratkaisun ympärillä perustuukin johonkin aivan muuhun kuin itse urheiluun. Tapaus on ennennäkemätön.
Ehkä lähin vertailukohta löytyy juoksumaailmasta. Intersukupuolisen Caster Semenyan osallistuminen naisten sarjoihin kohahdutti jo yli kymmenen vuotta sitten. Eteläafrikkalainen määritettiin syntyessään naiseksi ja hänellä on XY-kromosomi sekä luonnostaan koholla olevat testosteroniarvot. Semenya voitti olympiakultaa 800 metrillä sekä Lontoossa että Riossa.
Tokiossa hän ei kuitenkaan puolusta voittojaan, sillä kansainvälisen yleisurheiluliiton sittemmin tekemä linjaus testosteronirajoista estää hänen osallistumisensa mielimatkoilleen. Joidenkin arvioiden mukaan uusi sääntö laadittiin nimenomaan estämään Semenyan kilpaileminen. Testosteroniarvoja voisi madaltaa lääkkeillä, joilla on kuitenkin sivuvaikutuksia.
Hubbardin taustat ovat olleet esillä vain vähän. Syy tähän piilee urheilijan omassa tahdossa, sillä yksityisyyttään tarkoin varjellut Hubbard ei ole juurikaan tavoitellut julkisuutta. Haastatteluja, tai lausuntoja ylipäätään, hän on antanut vain harvoin.
Aucklandin entisen pormestarin lapsi kilpaili painonnostajana jo nuoruudessaan ja teki juniorisarjoissa kansallisia ennätyksiä. Urheilu-ura jäi tauolle parikymppisenä, Hubbardin omien sanojen mukaan identiteettikriisin takia.
Identiteettikriisi oli aikoinaan ollut myös Hubbardin lajivalinnan taustalla.
– Ajattelin, että ehkä valitsemalla maskuliinisen lajin minustakin tulisi juuri sellainen. Niin ei kuitenkaan käynyt, Hubbard sanoi vuonna 2017 Uuden-Seelannin yleisradio RNZ:n haastattelussa.
23-vuotiaana hän lopetti kilpailemisen. Paluu kilpatoimintaan tapahtui vasta toistakymmentä vuotta myöhemmin, naisten sarjassa.
Muutos on urheilullisesta näkökulmasta järisyttävä. Hubbard, 43, on saanut kritiikkiä esimerkiksi siksi, miten myöhään hän kävi läpi sukupuolenkorjausprosessinsa.
Epäilijöiden mielestä sukupuolenkorjaus ei poistanut 35 vuoden aikana saavutettuja voimaetuja, joita on kommenteissa verrattu jopa dopingiin.
– Haluan ensinnäkin korostaa, että mielipiteeni tästä tapauksesta ei liity kyseisen urheilijan identiteettiin. Tiedostan, että transsukupuolisten kilpailemiselle on vaikea asettaa aikarajoja, sillä erilaisia tilanteita on loputon määrä, belgialaiskilpailija Anna Vanbellinghen on sanonut.
Kyse on siitä, antaako kaksi vuosikymmentä murrosiästä 35-vuotiaaksi asti miehen hormonijärjestelmällä Hubbardille edun kilpailussa naisia vastaan.
Etu on havaittu myös tutkimuksissa. Esimerkiksi viime vuonna valmistunut tutkimus havaitsi transsukupuolisten naisten juoksunopeuden olleen vuoden hormonihoitojen jälkeenkin keskimäärin yhdeksän prosenttia syntyperäisesti biologisia naisia edellä. Etumatka oli kaventunut, mutta ei kadonnut.
Mahdollisuudet jopa mitaliin
Hubbardin paluu valokeilaan alkoi vuonna 2017, jolloin hän kilpaili naisena ja voitti useita kilpailuja.
Australaasian mestaruuskilpailuissa Hubbard oli ykkönen 268 kilon yhteistuloksella. Ero samoalaiseen hopeamitalistiin oli 19 kiloa.
– Jos kilpailisin samassa luokassa, tilanne ei tuntuisi tasapuoliselta. Jos tilanne ei ole tasapuolinen, miksi edes kilpailemme, kritisoi kaksiin olympialaisiin osallistunut australialaisnostaja Deborah Acason.
Muiden kilpailijoiden kommentit olivat lievempiä ja kiertelevämpiä. Useimmat korostivat, ettei Hubbardin sukupuolenkorjaus ollut heille mikään ongelma, mutta Hubbardin kilpaileminen naisten ja samoista edustuspaikoista kamppaileminen tuntui kyseenalaiselta.
185-senttinen Hubbard on naisten painonnoston kilpailijoista selkeästi vanhin ja todennäköisesti myös painavin. Miesten sarjoissa hänen nuoruusvuosiensa tulokset näyttivät korkeintaan kohtalaisilta, mutta naisten sarjassa hänen on arvioitu taistelevan hyvänä päivänä jopa olympiamitalista.
Mitalieita hän on jo saavuttanut kansallisella tasolla ja maanosakilpailuissa. Mitali oli tavoiteltavissa myös Kansainyhteisön kisoissa vuonna 2018, mutta silloin kultakisat päättyivät katastrofaaliseen loukkaantumiseen. Kyynärpäävamma oli niin kivulias ja pelottava, että Hubbard oli lähellä jopa uransa lopettamista. Mieli muuttui, kun toipumisen kanssa oli onnea matkassa.
Hubbard on niin hyvinä kuin huonompinakin hetkinä pitänyt kiinni tiukasta linjastaan ja kieltäytynyt useimmista haastatteluista. Päätöksen haittavaikutuksena hänen sijaansa ääneen ovat päässeet esimerkiksi muiden urheilijoiden valmentajat, jotka ovat antaneet katkeriakin kommentteja.
– Toivottavasti Kansainvälinen olympiakomitea tekee tälle jotain. Pitkässä juoksussa tämä satuttaa lajiamme. En ole lainkaan sinut tämän kanssa, kultaa Hubbardin edestä MM-kilpailuissa voittaneen amerikkalaisurheilijan valmentaja Tim Swords sanoi kisojen yhteydessä.
Muutamaa vuotta myöhemmin Tokiossa tuskin vältytään soraääniltä, ainakaan, mikäli Hubbard saavuttaa varteenotettavaa menestystä. Hänelle vaarana on päätyä pelinappulaksi, jolle tulos suuntaan tai toiseen johtaa vaikeaan jatkoon.
Epäonnistuminen kisoissa olisi tietysti pettymys itsessään. Onnistuminen puolestaan kirvoittaisi luultavasti vain lisää kritiikkiä.
Korjaus 2.8.2021 klo 8.13: Uuden-Seelannin pääkaupunki on Wellington. Ei Auckland, kuten jutussa aiemmin todettiin.
Lue myös: