Rakentajat ja remontoijat ovat tuskailleet sahatavaran nousevia hintoja pitkin kevättä. Korona sai liikkeelle maailmanlaajuisen rakentamisbuumin. Elvytyspaketit lisäsivät julkista rakentamista ja kotiin vetäytyminen innosti kansalaisia tee se itse -rakentamiseen.
Tutkimusjohtaja Paula Horne Pellervon taloustutkimuksesta arvioi, että sahatavaran hintojen nousu pysähtyy syksyä kohti mentäessä. Hänen mukaansa hintataso jää kuitenkin totuttua korkeammalle eli rakentamisen hyvä suhdanne jatkuu.
Patoutunut rakentamistarve on kuitenkin purkautunut.
– Suomessa ja muuallakin on nähty höylätyn puutavaran erittäin vahva kysyntä, niin että terassilaudat loppuivat. Kysyntä loivenee kun koronan jälkeen palataan normaalimpaan arkeen ja ihmiset viettävät vapaa-aikaa muuallakin kuin kotona, Horne sanoo.
Hornen mukaan sahatavaran vientihinnat nousivat alkuvuonna vuoden takaisesta parikymmentä prosenttia ja kotimaan hinnat saattoivat nousta vielä enemmän.
– Hinnat ovat aika ennätysmäisissä lukemissa, joten ei ole realistista odottaa, että ne tästä enää kovin paljoa nousevat.
Yhdysvalloissa rakentamisen huippu näyttää taittuneen, sillä historiallisen kovat hinnat putosivat kesällä. Tämä voi näkyä myös suomalaisen terassirakentajan lähirautakaupassa.
Hornen mukaan sahatavaran hinnanlasku Yhdysvalloissa heijastuu puun hintaan välillisesti, vaikka Suomesta ei merkittävästi viedä puutavaraa suoraan Yhdysvaltoihin. Esimerkiksi Saksa ja Ruotsi vievät kuitenkin paljon sahatavaraa USA:han .
– Jos hintataso laskee, niin Amerikan-markkina on vähemmän houkutteleva eurooppalaisille tuottajille kuin tähän asti. Ehkäpä hinnan laskun myötä tavaraa jää enemmän Eurooppaan, mikä saattaa ruveta laskemaan hintatasoa myös Euroopassa.
Sahateollisuus ry:n puheenjohtaja Tommi Sneck toppuuttelee Yhdysvaltain hintojen romahduksen merkitystä.
– Amerikassa hinnat ovat kuitenkin vielä historiallisen korkealla. Ne markkinat menivät varmaan jonkin verran överiksi viime aikoina.
Lisäksi Kanadan isot metsäpalot supistavat tarjontaa, mikä voi hillitä hintojen laskua Yhdysvalloissa.
Kasvuluvut ovat kovia myös siksi, että viime vuoden alku oli erittäin heikko. Tuotantoa hidasti ensin lakkoilu ja sen jälkeen korona. Kysyntä alkoikin kesällä yllättäen virota.
Samaan aikaan puun saantia vaikeuttivat Keski-Euroopan tuotanto-ongelmat ja Kanadassa hyönteistuhot.
Kovasta kysynnästä seuraa, että sahurit maksavat metsänomistajille puusta entistä enemmän. Sen seurauksena puuta saadaan hyvin myyntiin.
Tukkien hinnat ovat noin 15 prosenttia korkeammalla ja kauppamäärät ovat kaksinkertaistuneet viime vuoden alkuun verrattuna.
Alkuvuodesta kauppojen ja sahojen varastot ammottivat tyhjillään. Nyt varastoja on Hornen mukaan joillekin sahoille kertynyt.
– Nyt ostajat miettivät, millä hinnalla he ostavat seuraavalle kvartaalille sahatavaraa eli heidän pitää ennustaa kysyntä. Kukaan ei halua kallista tavaraa varastoon seisomaan.
Sahoille investointeja
Sneckin mukaan sahat ovat käyneet täysillä, mutta tuotantoa ei ole nostettu. Kysynnän lisäys tarkoittaa kovempia hintoja.
Suomen sahat tuottavat vuodessa 12 miljoonaa kuutiometriä sahatavaraa. Tuotantokapasiteettia on Sneckin mukaan vaikea lisätä ainakin lyhyellä tähtäimellä. Yksi syy on hänen mukaansa hakkuukeskustelu.
– Esimerkiksi Ruotsissa hakataan metsää vuotuisen kasvun verran. Suomessa vuotuinen kasvu on noin 120 miljoonaa ja me hakataan se 70–80 miljoonaa. Periaatteessa metsissä olisi potentiaalia, mutta tuntuu, että yleinen ilmapiiri on sitä vastaan.
Tuotannosta yhdeksän kuutiota eli kolme neljäsosaa menee vientiin. Sahatavara on Suomen viidenneksi suurin vientituote.
Hyvä kysyntä on kuitenkin auttanut monia sahoja investoimaan. Suomen sahat ovat Sneckin mukaan jääneet teknologiassa jälkeen kilpailijoista ja nyt on rahkeita korjata investointivelkaa.
Investoinneista ovat kertoneet muun muassa Kalajoella toimiva Junnikkala, vierumäkeläinen Versowood sekä Sneckin työnantaja Koskisen saha Järvelässä.
Aiemmin päätetty Metsä Groupin Raumalle tuleva saha valmistuu mullistamaan puumarkkinoista vuonna 2022. Uuden uden sahan vuosituotanto on noin 750 000 kuutiota mäntysahatavaraa.
Puurakentamisen suosio pitäisi hinnat korkeammalla
Sneckin mukaan on vaikea tulkita, mikä osa kysynnästä on puurakentamisen kasvua ja paljonko on koronan synnyttämää remontti- ja rakentamisintoa.
– Toivotaan, että puurakentaminen oli vihdoinkin kunnolla lyömässä läpi ja olisi pidempi hyvä kysyntäjakso edessä, Sneck sanoo.
EU ja Suomen hallitus kehuvat puurakentamisen tärkeyttä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Suomessa tavoitteena on, että puurakentamisen markkinaosuus kaikesta julkisesta uudisrakentamisesta on liki kolmannes vuonna 2022 ja liki puolet vuonna 2025.
– Puu on ainoa suuri rakennusmateriaali, joka on uusiutuva. Meidän prosessissa sitoutuu hiiltä paljon enemmän kuin me tuotetaan eli siinä mielessä meillä on puhtaat paperit, Sneck sanoo.
Hornen mukaan puurakentamista voitaisiin suosia esimerkiksi julkisen hankintalain ympäristöperusteissa.
Puurakentamiseen kannustetaan monessa muussakin Euroopan maassa, esimerkiksi Ranskassa, mikä on eduksi sahojen Euroopan-viennille.
Lue myös: