Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Ranskassa yli 200 000 protestoi taas koronapassia vastaan

Ranskassa sisäänpääsy useisiin paikkoihin vaatii todistusta koronarokotuksesta tai negatiivisesta testituloksesta. Passin käyttö on laajenemassa elokuussa ravintoloihin. Passia vastaan on osoitettu mieltä jo kolmena viikonloppuna eri puolilla Ranskaa.

Pariisissa tuhannet vastustivat taas koronapassia ja vaativat vapautta
Markus Myllyoja
Avaa Yle-sovelluksessa

Eri puolilla Ranskaa on järjestetty mielenosoituksia maassa käyttöön otettua koronapassia vastaan. Pariisissa liikkeellä oli lauantaina noin 15 000 ihmistä.

Myös muissa kaupungeissa kaduille arvellaan lähteneen yhteensä yli 200 000 ihmistä, kertoo muun muassa ranskalaislehti Le Monde. Koronapassin vastaiset mielenosoitukset jatkuvat Ranskassa jo kolmatta viikonloppua.

Osa protestoijista vastustaa erityisesti rokotteita ja uskoo niiden olevan vaarallisia. Äänekkäimmin lauantain mielenosoituksissa kuitenkin tunnuttiin vastustavan ylipäätään koronatodistuksen vaatimista ja huudettiin vapauden puolesta.

Ranskassa sisäänpääsy moniin paikkoihin edellyttää koronaterveyspassia. Esimerkiksi museoihin, elokuvateattereihin tai uimahalleihin ei ole asiaa ilman passia, josta käy ilmi todistus koronarokotuksesta tai negatiivisesta testituloksesta. Ranskan parlamentti hyväksyi tällä viikolla lain, joka laajentaa passin käytön muun muassa ravintoloihin, juniin ja sairaaloihin.

Koronatartunnat lähtivät Ranskassa jälleen kovaan nousuun heinäkuun alussa. Sairaalahoidon tarvetta tai kuolleisuutta tartuntamäärät eivät näytä toistaiseksi merkittävästi lisänneen.

Rokotuskattavuus on Ranskassa hieman EU:n keskiarvoa korkeampi. Euroopan tartuntatautiviraston ECDC:n mukaan noin 77 prosenttia aikuisväestöstä on saanut ainakin yhden rokoteannoksen, täysi rokotus on noin 60 prosentilla.

Suosittelemme