Tuula Tenkanen on sijoittunut viidenneksi Tokion olympialaisten purjehduksen laser radial -luokassa. Tulos sivuaa Tenkasen parasta sijoitusta olympiakisoissa.
Suomalainen lähti Tokioon mitalitoivein, mutta jäi pronssista 12 pistettä. Tenkanen oli seitsemäntenä ennen sunnuntain mitalilähtöä, mutta otti ratkaisevassa lähdössä neljännen sijan ja nousi kokonaiskilpailussa viidenneksi.
Mitalisaumojen karkaaminen ei lopulta ollut Tenkaselle pettymys, sillä viime vuosina hänen arvokisaregattansa ovat menneet pitkälti alakanttiin.
– Halusin purjehtia tasaisen viikon, mutta minulla oli kaksi liian huonoa kisaa. En silti voi olla kovin tyytymätön, koska tämä oli minulle viimeisen viiden vuoden paras arvokisatulos. Mielestäni purjehdin pääsääntöisesti tosi hyvin niitä kahta lähtöä lukuun ottamatta, Tenkanen sanoi.
Tenkanen oli haastattelussa hyvin liikuttunut, sillä Tokion olympiaregatta oli hänen uransa viimeinen kilpailu huippu-urheilijana.
– Olen iloinen. Tämä liikutus ei johdu surusta. Se tuo tunteet pintaan, kun tietää, että tämä on viimeinen kisani tällä tasolla.
Purjehtiminen ei kuitenkaan varmaan lopu?
– Ei, ei ikinä, Tenkanen niiskutti.
Pohjoismaat menestyksekkäitä
Tenkanen oli päätöspäivänä varmassa vireessä ja purjehti kärjen tuntumassa koko kilpailun. Mitaliin olisi kuitenkin vaadittu aivan kärkisijoja ja pahimpien vastustajien jättämistä taakse.
– Oli ihan kivat olosuhteet tänään. Tykkään tuollaisesta aallokosta. Oli vaiherikas ja jännä kisa.
Tenkasen olympiaregatan kohokohtia olivat kolmannet sijat kuudennessa ja kahdeksannessa lähdössä. Kokonaisuudessaan suomalainen purjehti nousujohteisen kilpailun.
Olympiakultaa voitti Tanskan Anne-Marie Rindom. Kultamitali on Tanskan ensimmäinen Tokiossa ja kokonaisuudessaan maalle kisojen neljäs mitali. Rindom oli mitalilähdössä vasta seitsemäs, mutta pääsi juhlimaan kultaa kolmen pisteen erolla.
Hollannin Marit Bouwmeester valahti toiselta sijalta kolmanneksi, kun Ruotsin Josefin Olsson kiri mitalilähdön voitollaan hollantilaisen edelle toiseksi.
Neljännen sijan otti mitalilähdössä toiseksi purjehtinut Belgian Emma Plasschaert kahdeksan pisteen erolla Tenkaseen.
Mitalilähtö alkoi dramaattisesti, kun kuudentena ennen päätöspäivää ollut Italian Silvia Zennaro hylättiin varaslähdön takia.
Tokion olympialaiset olivat 30-vuotiaalle Tenkaselle uran kolmannet. Vain 18-vuotiaana vuoden 2008 kisoissa Pekingissä hän sijoittui olympiaregatassa sijalle 22. Hän ei päässyt Lontoon olympialaisiin, mutta ylsi Rio de Janeirossa vuonna 2016 niin ikään viidenneksi.
Yle Urheilun asiantuntija Eero Lehtinen osasi odottaa näkevänsä Tenkasen hätyyttelemässä mitalisijoja.
– Tämä oli Tenkasen regatan ihan parhaimpia startteja. Fiksua, kypsää purjehdusta ja hyvä suoritus. Tenkanen toisti Rion sijoituksen, mikä ei ollut mikään pommi suuntaan tai toiseen. Vahva esitys häneltä.
Tapper nousi yhdeksänneksi
Aiemmin sunnuntaiaamuna Kaarle Tapper nousi miesten laser-luokan lopputuloksissa yhdeksänneksi. Kymmenenneltä sijalta mitalilähtöön startannut Tapper nappasi regatan huipennuksessa kahdeksannen sijan. Siten hän nousi lopulta Uuden-Seelannin Sam Meechin edelle.
25-vuotias suomalainen kilpaili Tokiossa uransa toisissa olympialaisissa. Viisi vuotta sitten Riossa hän jäi sijalle 26, joten nyt parannusta tuli roimasti.
Olympiakultaan purjehti Australian Matt Wearn ylivoimaiseen tyyliin: eroa toiseksi tulleeseen Kroatian Tonci Stipanoviciin oli lopussa peräti 29 pistettä. Wearn otti regatassa kaksi ykkössijaa ja mitalilähtö mukaan lukien neljä kakkossijaa.
Pronssin vei Norjan Hermann Tomasgaard. Norjalla on koossa kolme mitalia, yksi kutakin väriä.
Asiantuntija Eero Lehtisen mukaan yhdeksäs sija laserissa on suomalaiselta erittäin hyvä suoritus.
– Tapper asetti mitalitavoitteen, mitä pidettiin tosi kovana mutta hän näytti, että siinä oli realismia. Jos keltaiset liput olisi otettu pois, hän olisi ollut siellä mitalitaistossa, Lehtinen sanoo.
Nacra 17 -luokassa Sinem Kurtbay ja Akseli Keskinen eivät yltäneet kymmenen parhaan venekunnan mitalilähtöön. Kaksikko sijoittui viimeisessä lähdössä 12:nneksi ja lopputuloksissa 13:nneksi.
Suomalaispurjehtijoiden urakka Enoshiman olympiavesillä päättyi. Sunnuntaina kilpailleiden purjehtijoiden lisäksi Suomen joukkueeseen kuului purjelautailija Tuuli Petäjä-Siren, joka sijoittui 14:nneksi.
– Oli hieman pettymys, että meillä oli vain neljässä luokassa edustaja. Naisten 49 FX jäi todella pienestä kiinni. kun katsotaan eteenpäin kohti Pariisin olympialaisia, niin olisi hyvä päästä 6-7 luokan tasolle, missä Lontoossa ja Riossa oltiin, Lehtinen arvioi.
Lue myös:
Katso tästä sunnuntain olympiaohjelma ja tv-lähetykset
Mitä Tuula Tenkasen purjehdusluokassa oikein tapahtui? Suomen päävalmentaja avaa ihmeellistä draamaa