Hyppää sisältöön

Etelä-Eurooppaan odotetaan alkuviikosta jopa 44 asteen helteitä – Turkissa, Italiassa ja Kreikassa maastopalojen sammutustyöt eivät lopu

Maastopaloja sammutetaan parhaillaan Turkin Marmariksen ja Manavgatin kaupungeissa. Myös Italiassa ja Kreikassa sammutustyöt ovat olleet käynnissä viime päivinä.

Viime viikon aikana Turkissa on riehunut yli sata erillistä maastopaloa
Elsa Osipova
Avaa Yle-sovelluksessa

Eri puolilla Etelä-Eurooppaa on viikonlopun aikana sammutettu lukuisia maastopaloja.

Maastopalot on riivanneet ainakin Turkkia, Kreikkaa, Espanjaa ja Italiaa.

Viime päivinä monessa Välimeren maassa on mitattu korkeita lämpötiloja ja lämpömittarin odotetaan nousevan maanantain ja tiistain aikana paikoin jopa 44 asteeseen.

Euroopan unionin datan mukaan kuluvan kesän maastopalot ovat olleet keskimääräistä tuhoisampia.

Liekit nousevat maastopalossa Massis del Montgrin alueella Gironassa, Espanjassa.
Maastopalo Massis del Montgrin alueella Gironassa, Espanjassa 22. heinäkuuta. Kuva: David Borrat / EPA

Turkin etelärannikolla maastopalot riehuneet liki viikon

Maanantaina Turkin maa- ja metsätalousministeriö julkaisi kuvamateriaalia sammutustöistä. Kuvissa näkyy, kuinka metsäpaloja yritetään sammuttaa helikoptereiden avulla Marmariksen ja Manavgatin kaupunkien yllä.

Maassa on kuuden päivän aikana riehunut yli sata erillistä maastopaloa, viranomaiset kertovat. Viranomaisten mukaan suurin osa Turkissa viime päivinä riehuneista tulipaloista on saatu hallintaan.

Maa- ja metsätalousministeri Bekir Pakdemirlin mukaan metsäpaloja sammutetaan yhä rannikkoseudulla Manavgatissa, Marmariksessa sekä sisämaassa Milasin kaupungissa.

Viikonloppuna Turkin laajat maastopalot levisivät rannikkokaupunkien lomakohteisiin.

Maastopalojen vuoksi Marmariksen lomailijoita evakuoitiin hotelleista turvallisemmille alueille. Lisäksi tuhansia paikallisia on evakuoitu kodeistaan.

Sunnuntaina Turkin rannikon läheisyydessä Bodrumin turistikaupungissa turisteja, hotellien henkilökuntaa ja paikallisia asukkaita evakuoitiin maastopalojen tieltä veneillä.

Liki viikon aikana Turkin maastopaloissa on kuollut yhteensä kahdeksan ihmistä.

Venäjä, Ukraina, Azerbaidžan ja Iran ovat lähettäneet palomiehiä auttamaan sammutustöissä. Myös Euroopan unioni on auttanut sammutustöissä. Sunnuntaina EU lähetti Turkkiin kolme sammutuskonetta.

Metsäpaloja myös muualla Etelä-Euroopassa

Brittiläinen The Guardian kertoo, että Italiassa on käynnissä yksi historian pahimpia helleaaltoja. Italian Pescarassa ainakin viisi ihmistä loukkaantui maastopaloissa viikonloppuna. Noin 800 ihmistä evakuoitiin.

Italian Sisilian saarella palomiehet taistelivat kaksi päivää Catanian kaupungissa riehuvia maastopaloja vastaan. Maastopalojen takia monet joutuivat jättämään kotinsa ja paikallisen lentokentän toiminta jouduttiin pysäyttämään.

Maastopalossa palanut rantapaikka Cataniassa, Sisiliassa.
Maastopalossa palanut rantapaikka Cataniassa, Sisiliassa 31. heinäkuuta. Kuva: Orietta Scardino / EPA

Kaikkiaan Italian viranomaisten mukaan yli 800 maastopaloa on sammutettu viikonlopun aikana lähinnä maan eteläosissa.

Kreikassa ainakin viiden kylän asukkaat evakuoitiin maastopalojen tieltä. Kreikan länsiosissa maastopalojen takia 15 ihmistä joutui viikonloppuna sairaalahoitoon.

Espanjassa taas lauantaina syttyi laaja maastopalo 40 kilometrin päässä maan pääkaupungista Madridista.

Lue lisää:

Turkissa lukuisia maastopaloja, neljä ihmistä kuollut – Suomi-baarin pitäjä Alanyassa: "Toivomme sydämestämme, ettei missään tapahtuisi tällaista"

Poikkeuksellisen suuri maastopalo osui toisen kerran Kalajoelle – iso roihu koettiin myös 50 vuotta sitten, ja tulevaisuudessa palojen määrä kasvaa

Kesäkuu oli Pohjois-Amerikassa mittaushistorian kuumin, Euroopassa toiseksi kuumin

Suosittelemme sinulle