Puola myönsi maanantaina maahantuloviisumin valkovenäläiselle pikajuoksijalle Krystsina Tsimanouskajalle humanitaarisin perustein, kertoi maan ulkoministeriö. Mediatietojen mukaan Tsimanouskaja on tällä hetkellä Puolan suurlähetystössä Tokiossa, jonne hän saapui Suomen aikaa maanantaina päivällä.
Puolan apulaisulkoministerin Marcin Przydaczin mukaan Puola on valmis tekemään kaiken voitavansa, jotta pikajuoksija voi jatkaa urheilu-uraansa.
– Puola tarjoaa tukea Valko-Venäjän kansalaisille, jotka poliittisista syistä haluavat joko lähteä Valko-Venäjältä tai eivät halua palata Valko-Venäjälle, Przydaczi sanoi.
Przydacz kertoi jo aiemmin Twitterissä, että Tsimanouskayalle on tarjottu humanitaarinen viisumi ja hän voi jatkaa urheilu-uraansa Puolassa niin tahtoessaan.
Reutersin mukaan Tsimanouskajalle on hankittu lentoliput Varsovaan keskiviikolle. Ihmisoikeusjärjestö Vjasnan mukaan juoksijan mies ja lapsi ovat niin ikään lähteneet Valko-Venäjältä ja ovat parhaillaan Kiovassa Ukrainassa.
Valko-Venäjän urheilujohtoa rajuin sanankääntein arvostellut 24-vuotias Tsimanouskaja yritettiin lähettää väkisin kotimatkalle kesken Tokion olympiakisojen. Valko-Venäjän päävalmentaja oli tullut hänen huoneeseensa sunnuntaina urheilukylässä ja kertonut hänelle, että hänen on välittömästi palattava kotiin.
– Päävalmentaja tuli luokseni ja sanoi, että ylhäältä tuli käsky poistaa minut kisoista. En aio palata Valko-Venäjälle, Tsimanouskaja sanoi Reutersille.
Tsimanouskaja kieltäytyi sunnuntaina nousemasta koneeseen, johon hänelle oli hankittu lippu Valko-Venäjän joukkueen toimesta vastoin urheilijan omaa tahtoa. Hän myös sanoi pelkäävänsä oman turvallisuutensa puolesta.
Pikajuoksija vietti sunnuntain ja maanantain välisen yön turvattuna japanilaisen poliisin suojaamassa hotellissa. Myös monet muut Valko-Venäjän hallituksen kriitikot ovat aiemmin paenneet Puolaan.
Maan autoritaarinen hallitus ja presidentti Aljaksandr Lukašenka ovat ryhtyneet voimakkaisiin toimiin vastarinnan kukistamiseksi sen jälkeen, kun vuosi sitten järjestetyt presidentinvaalit laukaisivat ennennäkemättömien joukkomielenosoitusten aallon.
Tsimanouskaja herätti muutama päivä sitten huomiota sosiaalisen median julkaisullaan, jossa hän haukkui Valko-Venäjän olympiajoukkueen johdon. Kritiikki juontaa juurensa maan yleisurheilun dopingsotkuihin.
Amnesty Internationalin tutkija Heather McGill kertoo maan urheiluhallinnon olleen "suoraan hallituksen valvonnassa" presidentti Lukašenkan johdolla vuodesta 2004 lähtien.
– Valtio suosii urheilijoita ja yhteiskunta kunnioittaa heitä. Siksi ei ole yllättävää, että epäkohdista puhuvat urheilijat joutuvat kostokohteiksi, McGill sanoi BBC:lle.
Juttua muokattu 2.8. klo 18.27: Lisätty tietoja Tsimanouskajan tilanteesta.
Lue myös: