Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

KOK selvittää Valko-Venäjän skandaalia, Jan Vapaavuoren mukaan urheiluliikkeen vaikutusvalta on rajallinen – "Todella vakava kysymys, jos urheilijat joutuvat pelkäämään"

Jan Vapaavuoren mukaan on vakavaa, jos urheilijat joutuvat pelkäämään mielipiteidensä ilmaisemisen tai kotiinpaluunsa puolesta. Mediatietojen mukaan Krystsina Tsimanouskaja aikoo matkustaa tällä viikolla Puolaan, jonne hän sai humanitaarisen viisumin.

Jan Vapaavuori
Kuva: Mikko Ahmajärvi / Yle
Juuso Koskinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kaiken Tokion olympialaisista löydät Yle Urheilun kisaoppaasta täältä.

Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) on ilmoittanut tekevänsä virallisen selvityksen Valko-Venäjän pikajuoksijan Krystsina Tsimanouskajan kohtelusta.

Valko-Venäjän urheilujohtoa rajuin sanankääntein arvostellut 24-vuotias Tsimanouskaja yritettiin lähettää väkisin kotimatkalle kesken Tokion olympiakisojen.

Tsimanouskaja kieltäytyi sunnuntaina nousemasta koneeseen, johon hänelle oli hankittu lippu vastoin urheilijan omaa tahtoa. Pikajuoksija kertoi pelkäävänsä oman turvallisuutensa puolesta ja pyysi apua KOK:lta ja Japanin poliisilta.

Suomen olympiakomitean hallituksen puheenjohtajan Jan Vapaavuoren mukaan KOK on selkeästi ilmoittanut haluavansa selvittää asian. Myös Vapaavuoren kanssa keskustelleet suomalaiset KOK:n jäsenet vahvistavat asian.

– Urheilun ja olympialiikkeen tulokulmasta olennaista on, että urheilijoilla pitää olla oikeus ilmaista mielipiteitään ja näkemyksiään, myös kriittisiä sellaisia. Siksi on olennaista puolustaa urheilijoita, Vapaavuori painotti.

– Aina on parempi selvittää asia ensin perusteellisesti ennen johtopäätösten tekemistä. Tämä on varmasti kinkkinen tapaus kansainvälisen olympiakomitean kannalta, mutta on tärkeää, että asia otetaan vakavasti ja se selvitetään, hän lisäsi.

Valko-Venäjän tilanne näyttää Vapaavuoresta huolestuttavalta.

– Urheilun kannalta on todella vakava kysymys, jos urheilijat joutuvat pelkäämään mielipiteidensä ilmaisemisen tai kotiinpaluun puolesta.

Valko-Venäjän Krystsina Tsimanouskaya
Krystsina Tsimanouskaja on kertonut pelkäävänsä oman turvallisuutensa puolesta. Kuva: Getty Images

Vapaavuori kuitenkin myöntää kysymyksessä olevan asia, johon urheiluliikkeellä on varsin vähän vaikutusmahdollisuuksia.

– Tottakai me omalta osaltamme pyrimme rakentamaan parempaa maailmaa. Olympialaiset ovat tavallaan maailman suurin rauhanliike ja sen takia on tärkeää, että myös olympialiikkeen arvovallalla asiaan kiinnitetään huomiota, Vapaavuori paalutti.

Dramaattisessa tilanteessa useat maat tarjosivat Tsimanouskajalle apua, ja Puola myönsi hänelle humanitaarisen viisumin maanantaina. Medialähteiden mukaan hän aikoo lentää Varsovaan myöhemmin tällä viikolla.

Valkovenäläinen kertoi toivovansa jatkaa uraansa tulevaisuudessa, mutta toistaiseksi hänen turvallisuutensa on etusijalla.

– He tekivät selväksi, että kun palaan kotiin, minulla on ehdottomasti edessä jonkinlainen rangaistus, pikajuoksija kertoi The Associated Pressille videopuhelun välityksellä tiistaina.

Katso alta, kun Tsimanouskayaa ympäröi japanilainen poliisisaattue Tokion Hanenda lentokentällä sunnuntaina.

Lue myös:

Aljaksandr Lukashenkan palveluksesta eronnut Anatoli Kotov auttaa nyt Krystsina Tsimanouskajaa pakenemaan – kertoo Ylelle olympiajuoksijan karusta tilanteesta

Valko-Venäjän urheilujohtoa kritisoinut pikajuoksija hakee turvapaikkaa Puolasta – "En aio palata Valko-Venäjälle"

Valko-Venäjän joukkueessa skandaali Tokion olympialaisissa – maan urheilujohtoa kritisoinut pikajuoksija yritettiin lähettää pois kisoista vastoin tahtoaan

Kohun keskellä olevalle valkovenäläisurheilijalle sataa tukea Euroopasta – useat maat tarjonneet apua

Suosittelemme