Pitkästä hellejaksosta huolimatta Suomenlahden levätilanne on ollut tänä kesänä varsin kohtuullinen, kertoo Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Seppo Knuuttila.
– Tänä kesänä on ollut erittäin mielenkiintoista havainnoida levätilanteen kehittymistä. Tutkijana minua kiinnostaa, kuinka minäkin kesänä onnistumme leväriskiennusteessamme.
Kuuma keli saa esimerkiksi sinilevän kukoistamaan. Tänä kesänä kuumaa keliä onkin ollut yllin kyllin: helleputki kesti miltei kolmekymmentä päivää.
Lisäksi Knuuttila kertoo, että Suomenlahden ravinnetilanne oli levän kannalta erittäin suotuisa. Ympäristökeskus antoikin kesälle huomattavan leväkukinnan riskin.
Hämmentävää kyllä, levää ei Suomenlahdella hirvittävästi näkynyt. Päinvastoin.
Tähän mennessä Knuuttilan ja kollegoiden havaintojen mukaan leväkesä on ollut Suomenlahdella koko 2000-luvun helpoimpia. Saaristo- ja Perämerellä levää oli hieman enemmän.
Syitä helpon leväkesän takana ei ole vielä täysin selvitetty, mutta tarkempaa analyysia tehdään syksyn mittaan. Knuuttila uskaltaa kuitenkin jo nyt esittää toiveikkaan veikkauksen.
– Näen, että Suomenlahden ravinnekuorman väheneminen alkaisi vaikuttaa.
Knuuttilan mukaan esimerkiksi sinilevälle tärkeän fosforin määrä on Suomenlahdessa laskenut 60 prosenttia pahimmista ajoista. Fosfori on juuri niitä maalta ihmisen toiminnan takia mereen valuvia ravinteita, jotka vahingoittavat Itämerta.
– Tämä kesä antaa toivoa, Knuuttila sanoo.
Uusi helleputki loppukesän aikana voisi kuitenkin vielä saada Suomenlahden levätilanteen pahenemaan.
Voit keskustella aiheesta tänään tiistaina 3.8.2021 kello 23 saakka.
Lue lisää:
Rakkolevän kainalossa vilisee elämää – ravistele rakkohaurua ja kerro havaintosi levän eläimistä