Hyppää sisältöön

Ministeriö ja Suekin hallitus käsittelevät Liisa Liljan tapauksen käänteet – paratriathlonisti syyttää Suekia uusista virheistä: “Neljä viikkoa on ollut ihan karmivaa”

Paratriathlonisti Liisa Lilja sanoo, että hän ei saanut Suomen urheilun eettiseltä keskukselta riittävää tukea takautuvan erivapaushakemuksen tekemiseen. Liljalle myönnettiin takautuva erivapaus astmalääkkeeseen, ja hän saa osallistua Tokion paralympialaisiin.

Liisa Lilja kuvattuna Rion paralympialaisten triathlonissa 2016.
Paratriathlonisti Liisa Lilja sai takautuvan erivapauden astmalääkkeeseen, joten hän saa osallistua Tokion paralympialaisiin. Kuva: Harri Kapustamäki / Lehtikuva
Tuulia Kössö,
Emma Hyyppä
Avaa Yle-sovelluksessa

Opetus- ja kulttuuriministeriö aikoo käsitellä Liisa Liljan tapauksen Suomen urheilun eettisen keskuksen kanssa. Paratriathlonisti Lilja antoi kesäkuussa positiivisen dopingnäytteen astmalääkkeen vuoksi. Lilja oli saanut Suekilta virheellistä tietoa siitä, että lääke ei vaadi erivapautta.

– Urheilijan täytyisi voida luottaa siihen, että hän saa kaikissa tilanteissa Suekista oikean informaation. Vaikka pääsääntöisesti asiat ovat Suomessa sujuneet hyvin, yksittäisetkin tapaukset, joissa on ollut tietokatkoksia ovat valitettavia ja ne pitäisi pystyä kitkemään pois, OKM:n ylijohtaja Esko Ranto totesi.

Suek on myöntänyt tehneensä virheen Liljan tapauksessa, jonka juuret juontavat vuoteen 2019. Tuolloin Liljalle myönnettiin erivapaus munuaislääkkeeseen, mutta Suek ei toimittanut saatekirjettä asiakirjan mukana. Saatekirjeessä olisi ollut tarkemmin tietoja siitä, mihin lääkkeisiin munuaislääkettä käyttävän on hankittava erikseen erivapaus. Suek toimitti kirjeen Liljalle liki kaksi vuotta myöhässä, kun paratriahtlonisti oli antanut positiivisen dopingnäytteen astmalääkkeestä. Kyseinen astmalääke kuuluu sallittujen lääkeaineiden joukkoon, mutta juuri munuaislääkettä käyttävälle se on ilman erivapautta kielletty.

Opetus- ja kulttuuriministeriö rahoittaa Suekin toimintaa. Myös Suekin hallitus aikoo selvittää tapahtumien kulkua seuraavassa kokouksessaan. Puheenjohtaja Pia Ekin mukaan hallitus on seurannut tilannetta. Ek toteaa, että tilanne on harmittava urheilijan ja Suekin kannalta.

– Tarkoitus on käsitellä sisäisesti sekä sitä, mitä tapahtui, että mitä pitää tehdä jatkossa, jotta tällaisilta virheiltä vältytään, Ek kertoo.

Hallituksen puheenjohtaja ei halua ottaa kantaa siihen, miten Suekin olisi pitänyt toimia Liljan tapauksessa.

– Suhtaudumme asiaan vakavasti ja otamme nämä tilanteet ihan tosissamme. Tällaisia virheitä ei pitäisi Suekille sattua.

Liisa Lilja i Björneborg våren 2021.
Kuva: Mikael Oivo / Yle

Lilja syyttää Suekia uusista virheistä

Lilja haki astmalääkkeelle takautuvaa erivapautta kansainväliseltä lajiliitolta ja Wadalta. Erivapaus myönnettiin hänelle sunnuntaina, jolloin Lilja valittiin edustamaan Suomea elokuun lopussa alkaviin Tokion paralympialaisiin. Lilja kertoo Yle Urheilulle, ettei hän saanut Suekilta riittävää tukea erivapaushakemuksen tekemiseen.

– Neljä viikkoa on ollut ihan karmivaa. Voin sanoa, että luotto Suekiin on todella nolla. Minusta on tehty aika huolimattomasti töitä. Tällä hetkellä minulla on enemmän luottoa Googleen. Urheilijaa olisi pitänyt ohjeistaa ja neuvoa paljon enemmän, Lilja sanoo.

Liljan mukaan Suekin lääketieteellinen asiantuntija Pekka Rauhala oli ohjeistanut häntä menemään spirometriaan. Siinä Lilja käytti uudelleen hänelle kiellettyä astmalääkettä, jota varten Lilja haki erivapautta. Liljan mukaan myös Olympiakomitean ylilääkäri Maarit Valtonen oli konsultoinut asiassa Rauhalaa.

Lilja kokee ohjeen olleen väärä, ja että Suek ohjasi häntä toistamiseen käyttämään kiellettyä ainetta. Hän pelkäsi, että dopingtestaajat olisivat testanneet hänet kyseisenä päivänä ja testi olisi uudestaan positiivinen.

– Silloin ei ole kaikki ihan kohdallaan, jos urheilija joutuu jännittämään illalla, tulevatko testaajat vai ei, Liisa Lilja sanoo.

Olympiakomitean ylilääkäri haki neuvoja Suekilta

Liljaa hakemuksen tekemisessä auttoi Olympiakomitean ylilääkäri Maarit Valtonen. Valtonen kertoo olleensa yhteydessä Suekiin ja hakeneensa sieltä neuvoja poikkeukselliseen tilanteeseen.

– Tällaisessa haastavassa tilanteessa urheilija ja hoitava lääkäri eivät näitä päätöksiä lähtökohtaisesti yksin tee, eli kyllä sitä apua Suekista haetaan, kun on tällainen monimutkaisempi asia, Valtonen sanoo.

– Suek on ainoa asiantuntijaorganisaatio, josta me haemme tietoa siitä, miten antidopingasioissa pitää toimia. Tietyt asiat ovat hyvin rutiinia meille urheilussa toimiville lääkäreille. Jotkut asiat ovat meillekin vieraampia, eikä meillä oikeastaan ole muuta tahoa kuin Suek, joka meitä näissä auttaa.

Olympiakomitean ylilääkäri Maarit Valtonen kuvattuna Tokiossa heinäkuussa 2021.
Olympiakomitean ylilääkäri Maarit Valtonen ehti auttaa Liisa Liljaa takautuvan erivapaushakemuksen kanssa ennen lähtöään Tokion olympialaisiin. Kuva: Lehtikuva

Valtosen mukaan spirometriatutkimus oli tehtävä, jotta lääketieteellinen välttämättömyys Liljan lääkkeen käytölle pystyttiin osoittamaan. Perusteet olisi ylilääkärin mukaan hyvin haastavaa osoittaa objektiivisesti ilman spirometriatutkimusta ja siinä käytettyä, Liljan tapauksessa kiellettyä ainetta.

– Takautuvassa hakemuksessa on käyty läpi tämä spirometria, ja on ollut koko ajan Wadan tiedossa, että Liisa on spirometriassa käynyt ja kyseistä lääkettä saanut.

Valtonen kertoo, että hän aikoo käydä tapausta läpi Suekin kanssa paralympialaisten jälkeen ja selvittää, tehtiinkö spirometriaohjeistuksessa virheitä.

– Tämä on sellainen kysymys, jonka haluan itsekin Suekin kanssa käydä läpi, eli miten tällaisessa akuutissa tilanteessa toimitaan. Jos olisi pitänyt jotenkin muuten toimia, mikä se olisi ollut, Valtonen toteaa.

Takautuva erivapaus kattaa spirometrian

Suomen urheilun eettisen keskuksen pääsihteerin Teemu Japissonin mukaan Liisa Liljalle ei voi tulla minkäänlaisia sanktioita astmalääkkeen käytöstä. Takautuva erivapaus kattaa myös spirometriatutkimuksen ajankohdan.

Suekin pääsihteeri kertoi aiemmin Yle Urheilulle, että Suek tekee kaikkensa, jotta Lilja saa takautuvan erivapauden astmalääkkeeseen. Liljan tapausta järjestö aikoo nyt selvittää sisäisesti paralympialaisten jälkeen.

– Me tulemme sisäisesti selvittämään todella tarkasti sen, miten me olemme ohjeistaneet taannehtivan erivapauden hakemisesta. Teemme johtopäätökset ja tarvittavat muutokset toimintaamme, Japisson toteaa.

Japissonin mukaan Suekin tehtävä ei ole säännöstön mukaan tehdä takautuvaa erivapaushakemusta kansainvälisen tason urheilijan puolesta, vaan sen tekee urheilija ja häntä hoitava lääkäri. Suek neuvoo urheilijaa prosessissa.

Liisa Lilja kuvattuna Rion paralympialaisten triathlonissa 2016.
Kuva: Harri Kapustamäki / Lehtikuva

Japisson kertoo, että Suek pyrki vauhdittamaan Liljan erivapaushakemuksen hyväksymistä ottamalla yhteyttä kansainväliseen triathlonliittoon ja Wadaan. Hakemus hyväksyttiin Japissonin mukaan viikossa. Säännöstön mukaan erivapaushakemus tulee käsitellä 21 päivän aikana.

– Nyt on kaikkein tärkeintä että Liisa Liljalle on saatu taannehtiva erivapaus ja hän pääsee kisoihin. On hienoa, että hän ja häntä hoitanut lääkäri sen asian hoitivat niin, että erivapaus myönnettiin, Japisson sanoo.

Yle Urheilu ei ole tavoittanut Suekin lääketieteellistä asiantuntijaa Pekka Rauhalaa kommentoimaan asiaa, vaan Suekista asiaa kommentoi pääsihteeri Japisson.

Lilja: Tapaus vaikeutti paralympialaisiin valmistautumista

Liljan mukaan tapaus on vaikeuttanut hänen valmistautumistaan Tokion paralympialaisiin.

Lilja sanoo, ettei pystynyt tekemään tehoharjoittelua moneen viikkoon ilman tarvitsemaansa astmalääkettä. Hän ei myöskään päässyt heinäkuussa alkaneelle kansainvälisen harjoitusryhmän leirille, koska asian selvittely oli kesken.

Tällä viikolla Lilja pääsi lähtemään harjoitusleirille Espanjaan ja sai ottaa myös astmalääkkeen käyttöönsä.

Suekin hallituksen puheenjohtaja Pia Ek uskoo, että luottamusta on mahdollista palauttaa tapahtuneen jälkeen.

– Sinänsä uskon, että kunhan prosessit ovat täysin läpinäkyviä ja se, miten toimitaan on läpinäkyvää ja kaikille selvää, niin se varmasti palauttaa myös luottamusta.

Lue myös:

Liisa Liljalle myönnettiin takautuvasti erivapaus astmalääkkeeseen – maailmanmestari valittiin Tokion paralympialaisiin

Suek antoi virheellistä tietoa astmalääkkeen erivapaudesta – Liisa Liljan dopingnäytteestä löytyi kiellettyä ainetta

Suosittelemme sinulle