Tokion olympialaisissa on nähty sensaatiomaiset maailmanennätykset 400 metrin aitajuoksussa, sekä miehissä että naisissa.
Ensin Norjan Karsten Warholm juoksi aidatun ratakierroksen aikaan 45,94. Hän paransi ME-aikaansa uskomattomat 76 sekunnin sadasosaa. Sitten Yhdysvaltojen Sydney McLaughlin paineli saman matkan aikaan 51,46. McLaughlinin omissa nimissä ollut maailmanennätys parani lähes puoli sekuntia.
Naisten finaalissa toiseksi sijoittunut Dalilah Muhammad juoksi myös alle entisen ME-lukeman. Muhammadin aika oli 51,58.
Miesten 400 metrin finaali oli historian kovin aidottu ratakierros.
Tokiossa matkalla juostiin maailman kaikkien aikojen kaksi parasta aikaa Warholmin ja Yhdysvaltojen Rai Benjaminin (46,17) toimesta. Brasilian Alison Dos Santos puolestaan jäi vain kaksi sadasosaa Warholmin heinäkuussa juoksemasta edellisestä maailmanennätyksestä.
Brittiläisten Neitsytsaarten Kyron McMaster juoksi neljänneksi ajalla 47,08, jolla hän olisi voittanut kultaa kuusissa edellisissä olympialaisissa. Ja niin olisi myös viidenneksi sijoittunut Qatarin Abderrahman Sambakin ajallaan 47,12.
Kaikkiaan miesten finaalissa nähtiin maailmanennätys, kolme maanosan ennätystä ja kuusi maan ennätystä. Naisten finaalissa nähtiin maailmanennätyksen lisäksi Hollannin ennätys ja kolme henkilökohtaista ennätystä.
Tokiossa on nähty muitakin kovia juoksuaikoja. Esimerkiksi Jamaikan Elaine Thompson-Herah teki sadalla metrillä uuden olympiaennätyksen ja 200 metrillä kaikkien aikojen toiseksi kovimman ajan.
Suomalaisista Sara Kuivisto on tehnyt kolme Suomen ennätystä.
Miksi juuri nyt kaikki onnistuivat niin hyvin? Tärkeimpiä syitä siihen on Suomen Urheiluliiton (SUL) valmennuksen ja koulutuksen johtaja Jarkko Finnin mielestä kolme.
– Tuuliolosuhteet olivat erinomaiset, radan pinta ilmeisen nopea sekä lisäksi käytössä oli uuden teknologian kengät. Kaikilla näillä on varmasti ollut osatekijänä merkitystä kovan kokonaistulostason kannalta.
New York Times kertoi juoksijoiden verranneen Tokion rataa jopa trampoliiniksi (siirryt toiseen palveluun)sen kimmoisuuden vuoksi. 400 metrin aitojen naisten olympiavoittaja Sydney McLaughlin ylisti Tokion mondo-pinnoitteen erinomaisuutta. Yhdysvaltalaisen mukaan kimmoisa rata ei ime juoksijan liikettä itseensä, vaan heijastaa sen takaisin.
Finnin mielestä radan erinomainen pinta voi tuoda juoksuun lisämahdollisuuksia nopeuden ja taloudellisuuden muodossa, mutta se ei ole läheskään kaikki kaikessa. Uuden kenkäteknologian hyötyjä ei taas vielä toistaiseksi pystytä kovin tarkasti todentamaan.
– Jotain vaikutusta sillä varmasti on, sillä yleinen taso ratakierroksilla on harpannut merkittävästi. Tulevat vuodet ja tarkemmat mittaukset tuovat varmasti konkretiaa tähän, Finni sanoo.
– Pitää kuitenkin muistaa, että näitä tuloksia ei tehdä ratapinnoilla eikä uusilla jalkineilla. Urheilijoiden ne kengätkin pitää maaliin aina kuljettaa, hän lisää.
Tokiossa on myös nähty, että kovat urheilijat ovat olleet kisoissa kovassa kunnossa. Olympialaisten yleisurheilun jäätävä tulostaso on osoittanut, ettei yleisön puuttuminen ole vaikuttanut ainakaan negatiivisesti urheilijoiden henkiseen latautumiseen kilpailutilanteessa.
– Ilman yleisön läsnäoloa latausta on haettava muualta. Se on varmasti myös yksilöllistä, mutta myös moni urheilija on jo tottunut kilpailemaan ilman yleisöä, Finni päättää.
Lue myös: