Hyppää sisältöön
koronavirus

Koronapassin valmistelu alkaa, hallitus haluaa teatterit auki syksyllä – Hallitus päätti uusista ravintolarajoituksista ja nuorten rokottamisesta

Hallitus on yhtenäinen siitä, että rokotuspassia viedään eteenpäin. Kahden metrin turvaväleistä sisätapahtumissa saatetaan luopua, jotta esimerkiksi teatterit saataisiin avattua. Hallitus päätti jo kokouksen alussa koronarokotusten laajentamisesta 12–15-vuotiaisiin sekä uusista ravintolarajoituksista.

Ari Hakahuhta,Annika Martikainen,Mia Gertsch
  • Koronapassin valmistelu aloitetaan. Hallitus toivoo, että se mahdollistaisi rajoituksista luopumisen ja yhteiskunnan avaamisen.
  • Hallituksen toiveena on myös, että kulttuurilaitokset voisivat avata ovensa syksyllä. Kahden metrin turvaväleistä luopumista harkitaan.
  • Hallitus päätti kokouksen aluksi, että 12–15 -vuotiaiden nuorten koronarokotukset alkaisivat ensi viikolla.
  • Lisäksi hallitus tiukensi ravintoloiden aukioloa pääkaupunkiseudulla, Pirkanmaalla, Varsinais-Suomessa sekä Kymenlaaksossa. Myös tanssi- ja laulukielto palaa leviämisvaiheen alueille.
Annika Martikainen

Seuranta päättyy

Seuranta päättyy tähän. Kiitos, että olit mukana.

Annika Martikainen

Soteministeri Sarkkinen: Kolmatta rokotuskierrosta ei ole vielä suunnitteilla

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen.
Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen kommentoi koronapassia medialle hallituksen koronakokouksen jälkeen Säätytalolla Helsingissä 5. elokuuta. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen (vas.) sanoo, että hallitus ei vielä valmistele kolmatta rokotuskierroksesta. Sitä ennen odotetaan kansainvälisten tutkimusten tuloksia.

Annika Martikainen

Kahden metrin turvavälit saattavat poistua teattereista ja sisätapahtumista

Hallitus harkitsee kulttuurialan tapahtumien kahden metrin turvaväleistä luopumista. Pääministeri Sanna Marinin mukaan hallituksen selvä tahto on se, että teatterit ja muut kulttuurilaitokset saataisiin auki syksyllä terveysturvallisesti.

Marinin mukaan osa rajoituksista tekee kulttuuritapahtumien järjestämisen mahdottomaksi tai kannattamattomaksi. Hallitus etsii nyt ratkaisuja yhdessä kulttuurialan kanssa.

Kovien rajoitusten aika ei välttämättä ole vielä ohi, sanoo pääministeri Marin. Hän toivoo, ettei niihin tarvitse enää turvautua, mutta se riippuu tautitilanteesta.

Annika Martikainen

Pääministeri Marin: Tavoitteena on pitää yhteiskunta auki syksyllä

Pääministeri Sanna Marinin mukaan koronapassin valmistelua jatketaan nyt ministeriöissä.

– Paljon on vielä avoimia kysymyksiä, joihin tarvitaan vastauksia. Tässä vaiheessa on vielä mahdotonta vielä luvata, että passi tulee tai milloin se tulee. Hallitus näytti vihreää valoa sille, että valmistelutyötä tehdään.

Hybridistrategian päivittäminen on vielä kesken. Johtoajatuksena on se, että kuinka yhteiskuntaa tullaan pitämään auki syksyllä.

Hallituksen huolena on ollut, että syksyn opiskelijatapahtumissa korona leviäisi. Opetusministeriö aikoo käydä keskustelua opiskelijajärjestöjen ja korkeakoulujen kanssa siitä, kuinka taudin leviäminen saataisiin estettyä koulujen alkaessa.

Kovien rajoitusten aika ei välttämättä ole vielä ohi, sanoo pääministeri Marin. Hän toivoo, ettei niihin tarvitse enää turvautua, mutta se riippuu tautitilanteesta.

Voit katsoa ministereiden kommentit koronatilanteesta yllä olevasta tallenteesta.
Annika Martikainen

Elinkeinoministeri Lintilä: Koronapassin valmistelu alkaa

Mika Lintilä.
Elinkeinoministeri Mika Lintilä kertoi medialle koronapassin valmistelun alkavan. Lintilä kertoi uutisen hallituksen koronakokouksen jälkeen Säätytalolla Helsingissä 5. elokuuta. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

Hallitus antoi vihreää valoa koronapassille, sanoo elinkeinoministeri Mika Lintilä. Valmistelu alkaa saman tien.

Lintilän mukaan hallitus on erittäin yhtenäinen koronapassin suhteen.

– Se on merkittävä työkalu, ettei meidän tarvise mennä rajoituksiin, sanoo Lintilä.

Koronapassia ei voisi käyttää julkisissa palveluissa, vaan esimerkiksi ravintoloissa ja tapahtumissa.

Lakialoite voisi olla eduskunnassa syyskuussa, sanoo Lintilä.

Annika Martikainen

Mielenosoittajat vaativat samoja sääntöjä kaikille

Pieni mutta äänekäs joukko kulttuurialan toimijoita on kokoontunut Säätytalon lähelle osoittamaan mieltään samaan aikaan, kun hallitus kokoustaa koronatilanteesta.

Mielenosoittajat vaativat samoja sääntöjä kaikille. Kulttuuri- ja tapahtuma-ala on ollut näreissään siitä, että rajoitukset ovat estäneet heidän työntekonsa pian puolitoista vuotta. Samaan aikaan esimerkiksi kauppakeskukset ovat saaneet olla auki normaalisti.

– Ratkaisuja, ei rajoituksia, huusivat mielenosoittajat.

Annika Martikainen

Pääministeri Marin kommentoi kokousta klo 16 maissa

Lähetys alkaa. Pääministeri Sanna Marin on luvannut tulla median eteen kertomaan kokouksen johtopäätöksistä klo 16 maissa. Ministereitä saattaa tulla ulos kokouspaikasta ja kameran eteen jo ennen sitä.

Videostriimin lähetystä juontaa politiikan toimittaja Ari Hakahuhta paikan päällä Säätytalon portailla.

Annika Martikainen

Ministeriö korjaa kiihtymisalueiden rajoituksissa ollut virhettä

Sosiaali- ja terveysministeriö korjaa tämän aamun koronatilannekatsauksessa ollutta virheellistä tietoa, että kiihtymisvaiheen alueille tulisi uusia rajoituksia ravintoloiden aukioloon. Kiihtymisvaiheen alueille ei siis ole tulossa uusia ravintoloiden aukiolorajoituksia.

Annika Martikainen

Kuuntele ministereiden kommentit kokouksen jälkeen klo 15.30 alkaen

Hallituksen ensimmäinen isompi kokous kesälomien jälkeen on käynnissä parhaillaan Säätytalossa Helsingissä.

Yle seuraa videostriimissä ministereiden poistumista kokouksesta klo 15.30 alkaen.

Suosittelemme sinulle