Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kreikassa tuhansia evakuoitu, Turkissa palotilannetta helpottanut sade – video näyttää metsäpalon hurjan vauhdin Turkin Milasin kylässä

Kreikassa paloja roihuaa ainakin Attikan niemimaalla, missä sijaitsee muun muassa maan pääkaupunki Ateena, maan toiseksi suurimmalla saarella Eviassa Ateenan itäpuolella ja Peloponnesoksen alueella maan lounaisosassa.

Turkissa tuli tuhosi Milasin kylän metsää - video on nopeutettu
Saana Uosukainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Turkissa ja Kreikassa ovat yrittäneet sammuttaa tuhoisia maastopaloja nyt yli viikon ajan.

Alueella kärvistellään pahimman helleaallon kourissa vuosikymmeniin. Asiantuntijoiden mukaan kova helle ja siihen liittyvät tulipalot johtuvat osaltaan ilmastonmuutoksesta.

Kreikassa tuhansia turisteja ja paikallisia asukkaita on evakuoitu maastopalojen vuoksi.

Ainakin kaksi ihmistä on tähän mennessä saanut surmansa vajaat kaksi viikkoa kestäneissä paloissa, joita sammuttamassa on liki 1 500 palomiestä ja 15 ilma-alusta.

Paloihin ei ole luvassa helpotusta, sillä lämpötilojen odotettiin lauantainakin kipuavan paikoin 38 asteeseen ja tuuli on navakkaa.

Paloja roihuaa ainakin Attikan niemimaalla, missä sijaitsee muun muassa maan pääkaupunki Ateena, maan toiseksi suurimmalla saarella Eviassa Ateenan itäpuolella ja Peloponnesoksen alueella maan lounaisosassa.

Kreikan pääministeri Kyriakos Mitsotakis vakuutti lauantaina, että maastopalojen tuhoamilla alueilla aloitettaan ennallistamistoimet mahdollisimman pian.

– Palaneille alueilla tullaan istuttamaan metsää. Kun tämä painajaismainen kesä on ohi, tulemme korjaamaan vahingot niin pian kuin mahdollista, pääministeri sanoi.

Kreikan uutistoimiston Anan mukaan kaksi ihmistä on otettu kiinni epäiltynä tuhopoltoista.

Turkissa Antalyan alueella helpotusta toivat lauantaina sateet. Manavgatin alueelle on luvattu rankkasateita tänään.

Viranomaisten mukaan Muğlan maakunnassa Lounais-Turkissa suuri osa paloista on saatu hallintaan. Alueella sijaitsee muun muassa turistien suosima Marmaris.

Viranomaiset kertovat palojen kuitenkin jatkuvan Milasin kylän alueella.

Maa- ja metsätalousministeri Bekir Pakdemirli tviittasi lauantaina Turkissa olleen yli 200 paloa yli puolessa Turkin 81 alueesta. Tulipaloja roihuaa viidellä alueella edelleen.

Suosittelemme