Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Porissa Idän lukkari Juha Puhtimäen näytös – Lännelle jo kymmenes peräkkäisvoitto naisten Itä-Lännessä

Perinteiset Itä-Länsi-ottelut päästiin pelaamaan välivuoden jälkeen Porissa. Itä voitti miesten kohtaamisen ja Länsi naisten. Juha Puhtimäki ja Silja Syrjälä valittiin parhaiksi pelaajiksi.

Idän lukkari Juha Puhtimäki.
Idän lukkari Juha Puhtimäki palkittiin Itä-Länsi-ottelun parhaana pelaajana. Kuva: Elmeri Elo / All Over Press
STT Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Pesäpalloilun miesten Itä-Länsi oli lauantaina Porissa ulkopelin juhlaa. Idän miehet hyydyttivät tihkusateen ja 18-asteisen tuulisen sään värittämässä pelissä Lännen joukkueen 1–0 (3–1, 1–1).

– Eihän tämä aivan pesiksen juhlaa ollut, mutta ihan hyvä peli. Pitää ymmärtää, että tässä ollaan melkoisessa otteluruuhkassa, kommentoi ottelun parhaana palkittu Idän lukkari Juha Puhtimäki, 36.

Idän tilanteet rakensivat Puhtimäen taustalla joukkueen muut palkitut polttaja Tuomas Jussila (kl 6/7) ja vaihtajajokeri Juuso Myllyniemi (7/9).

– Täytyy olla tyytyväinen, että tuli valittua voittava joukkue, henkäisi 23. kerran Idän väreissä pelannut ja ottelun viimeisen palon kolmospolttajana heittänyt 45-vuotias Toni Kohonen.

Porissa piti alunperin pelata jo viime kesänä. Katsomokapasiteettia rajattiin koronapandemian varjossa ja otteluun myytiin vain 3 050 pääsylippua.

Kuudennen kerran Itä-Lännessä pelannut Puhtimäki, 36, oli avausjaksossa jokseenkin kaikessa mukana. Hän piti lautasen äärellä Lännen sisäpelin kurissa, löi kaksi juoksua ja toi sen joukkueensa kolmannen.

Toisen jakson juoksuhanat avasi Puhtimäen seuratoveri Manse PP:n väreistä, Henri Puputti lyödessään painepallon kakkospussiin. Puputti, 38, nousi 16. arvo-ottelunsa myötä kaikkien aikojen tilastossa jaetulle kakkossijalle. Erikoista oli se, että Puputti pelasi ensimmäistä kertaa Idän paidassa.

Lännen joukkueen parhaat olivat kakkosta hihassaan kantanut Jere Vikström (4/5) ja koppari Elmeri Anttila (3/6).

Vuoden 2022 Itä-Länsi pelataan Tampereella.

Länsi voitti loistavalla ulkopelillä

Naisten kamppailussa mikään ei muuttunut 2020-luvulle siirryttäessä. Länsi otti lauantaina Porissa kotikentällään jo kymmenennen peräkkäisen voiton. Sisäpelissään saamaton Itä antautui selkein lukemin 0–2 (1–4, 0–3).

Porilaiset käyttivät kotikenttäetunsa täydellisesti. Ottelun hahmot olivat vaihtotilanteissa etukentän tukkineet Porin Pesäkarhujen pelaajat, lukkari Minttu Vettenranta, sieppari Kaisa-Maija Rosvall ja kolmosvahti Emilia Itävalo.

– Koko talvi ja monta vuotta kun on reenattu yhdessä, se toki auttaa ulkopelissä. Yhteistyömme on raiteillaan. Ulkopelimme oli muutenkin loistavaa. Silja Syrjälä pelasi hyvin etulukijana. Sisälläkin löimme Itää laadukkaimmin, hehkutti viiden polttoheittonsa ansiosta Lännen kakkospalkinnon saanut Rosvall.

– Lännen puolella näyttää olevan paljon hyviä pelaajia, myhäili neljännen kerran Lännen voittoisalla puolella pelannut tuleva sairaanhoitaja Rosvall, 29.

Silja Syrjälä kuvattuna Itä-Länsi -ottelussa 2021.
Silja Syrjälä pelasi loistavan ottelun Lännen riveissä. Kuva: Elmeri Elo / All Over Press

"Peli oli koko ajan hyppysissämme"

Itä-Lännessä lisäkatsomot tukkivat jatkeet pesien takana, jolloin merkittäviä läpilyöntejä saa vain takakentältä. Pelin erikoisuus oli se, että kahdeksasta juoksusta vain yksi lyötiin merkkaamattomana. Lännen merkatuista onnistuneista kotiutuksista kolme syntyi ykkösrajanäpäyksellä.

Kotikentällään pelannut Pesäkarhujen jokerikotiuttaja Susanna Puisto kotiutti kahdesti ja löi avausjakson voittojuoksun loistavalla kierteisellä ykkösrajanäpäyksellä. Toisen jakson voittojuoksun iski neljästi pelissä kotiuttanut Lapuan Virkiän jokeri Janette Lepistö ykkösrajaleikkurilla.

– Emme saaneet sisäpeliämme lainkaan pyörimään, harmitteli Idän pelinjohtaja Sarita Heikkinen, joka oli vasta neljäs naispelinjohtaja Itä-Lännessä.

Yhdeksikön pelaajista sataprosenttisen sisäpelitilaston kirjautti ainoastaan ottelun parhaana pelaajana palkittu Lännen kolmospolttaja, Seinäjoen Maila-Jussien kakkospolttaja Silja Syrjälä (4 kärkilyöntiä/4 yritystä).

– Ulkopelipaikkani oli vähän uusi, mutta peli oli hyvin koko ajan hyppysissämme, painotti 23-vuotias Syrjälä.

Lue myös:

Itä-Länsi-ottelusta vetäytynyt tähtipelaaja inspiroitui Simone Bilesista, painii henkisen kuorman kanssa: "Kontakti hyvään urheilupsykologiin"

Suosittelemme