Osuuskauppa Suur-Savon toimitusjohtaja Heikki "Heke" Hämäläinen menehtyi sairauskohtaukseen lauantaina kotonaan Mikkelissä. Hämäläinen oli syntynyt Juvalla 5.4. 1966.
Hämäläinen teki yli 30-vuotisen uran S-ryhmän palveluksessa. Mikkelin ja Savonlinnan Prismoja hän johti 1990-luvun puolivälissä.
Osuuskauppa Suur-Savon toimitussjohtajaksi Hämäläisen valittiin vuonna 2007. Hämälainen palasi kotiseudulleen työskenneltyään Etelä-Karjalan Osuuskaupan kaupallisena johtajana ja Pohjois-Karjalan Osuuskaupan toimitusjohtajana. Hämäläinen istui myös viisi vuotta SOK:n hallituksessa.
Heikki Hämäläinen tunnettiin kovana kauppamiehenä ja urheilumiehenä. Heinäkuussa Hämäläinen kiersi viimeksi soutaen Partalansaaren 60 kilometrin taipaleen Sulkavalla.
Omassa leipälajissaan hiihdossa mies kilpaili läpi elämänsä. Hämäläinen toimi myös Hiihtoliiton liittovaltuuston puheenjohtajana. Hämäläisen poismeno tuli täytenä yllätyksenä.
– Tämä on suuri yllätys ja järkytys paitsi Heikin läheisille myös työyhteisölle. Tähän ei osattu varautua, sillä mies oli mitä parhaassa työiässä, Suur-Savon hallintoneuvoston puheenjohtaja Martti Lokka sanoo.
Lokan mukaan Hämäläinen oli vahva vaikuttaja Osuuskauppa Suur-Savon lisäksi koko S-ryhmässä ja sen menestyksessä.
– Ennen kaikkea hän oli vanhan kansan kauppamies, joka johti joukkojaan aina edestä. Hän piti työntekijöistä, arvosti perinteitä ja piti huolta läheisistä. Heke kiersi mielellään toimipaikoissa ja tapasi ihmisiä. Ryhmätasollakin hän oli toiminnan mies, kun uudistuksia laitettiin käytäntöön, Lokka kuvaa.