Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kaupunki alkoi käyttää formiaattia pyöräteiden kunnossapitoon: tiet pysyivät sulina, mutta pyörät alkoivat ruostua

Lahti lisäsi viime talvena formiaatin käyttöä kevyen liikenteen väylien kunnossapidossa. Kemiallinen liukkaudentorjunta-aine on perinteistä tiesuolaa ympäristöystävällisempi vaihtoehto, mutta se on aiheuttanut pyöräilijöille ongelmia.

Polkupyöräkorjaaja työnsä ääressä Järvisen pyörä-liikkeessä, Lahdessa.
Formiaatti ruostuttaa polkupyörät ja tuo huoltoliikkeille töitä. Kuva: Mikko Tuomikoski / Yle
Mikko Tuomikoski
Avaa Yle-sovelluksessa

Pyöräliikkeissä ei puolilla Lahtea on huomattu sama ilmiö: liikkeisiin tuodaan nyt epätavallisesti ruostuneita ajokkeja.

Syyttävä sormi osoittaa kemiallista formiaattia, jota käytetään Lahdessa talvisin liukkaudentorjuntaan. Formiaatin käyttöä laajennettiin viime talvena suuremmalle osalle kaupungin kevyen liikenteen väylistä. Nyt moni pyöräilijä on huomannut sen olevan haitallista polkupyörille.

Formiaatin käyttö aloitettiin Lahdessa muutama vuosi sitten. Se on perinteistä tieosuolaa ympäristöystävällisempi vaihtoehto, jota käytetään yhä enemmän erityisesti pohjavesialueilla.

Kalliin hintansa vuoksi formiaatin käyttö on Suomessa yhä vähäistä perinteiseen tiesuolaan verrattuna.

Pyörän vesipesu ei riitä

Kaupunki alkoi viime talvena saada nopeasti palautetta formiaatin huonoista puolista ja julkaisi muun muassa tiedotteen, jossa pyöräilijöitä muistutettiin ajokin säännöllisestä vesipesusta.

Soittokierros lahtelaisiin pyöräliikkeisiin kertoo, että vesipesu ei riitä.

– Ei se kyllä lähde ihan vesipesulla, ei edes painepesurilla. Olemme kokeilleet monenlaisia puhdistusaineita ja huomanneet, että kun formiaatti jämähtää esimerkiksi pyörän jarruihin tai vaihteistoon, pitää melkein käyttää teräsharjaa, sanoo Ville Järvinen Järvisen Pyörä ja Urheilu oy:stä.

Huoltoa odottavan polkupyörän keskiö
Polkupyörä pitäisi pestä loskakelillä jokaisen ajon jälkeen, ettei formiaatti aiheuta ongelmia. Kuva: Mikko Tuomikoski / Yle

Ajatus polkupyörän pesemisestä jokaisen ajokerran jälkeen on lähinnä huvittava.

– Eihän kerrostaloissa edes ole sellaisia tiloja, eikä ajatus muutenkaan ole järkevä. Loskakelillä näin kuitenkin pitäisi tehdä, tai se näkyy nopeasti pyörän kunnossa, sanoo Aki Tyynelä Lahden Polkupyörähuolto oy:stä.

Pyöräkorjaajat ovat Lahdessa panneet merkille, että formiaatti on hankala kaveri, eikä sen aiheuttamia haittoja välttämättä huomaa heti.

– Se tunkeutuu pienistäkin raoista esimerkiksi napojen sisälle ja keskiöihin. Vahinkoja syntyy, kun omistaja ei huomaa tätä ja puhdista likaantuneita osia, jotka alkavat syöpyä, kertoo Kristian Karppinen lahtelaisesta Fillaripiste-liikkeestä.

Auraus riittäisi pyöräilijälle

Lahdessa on käyty vilkasta keskustelua formiaatin käytöstä ja sen hinnasta. Aki Tyynelä pyöräilee ympärivuotisesti ja on sitä mieltä, että formiaattia ei välttämättä edes tarvita.

– Minusta se, että aurat saataisiin liikkeelle mahdollisimman nopeasti lumisateen jälkeen, toisi riittävän hyvät olosuhteet talvipyöräilylle.

Tyynelä ei enää aja kemikaalivetoisesti hoidetuilla väylillä, mikäli voi niitä välttää.

Lahden sula älypyörätie maaliskuussa. Kuvassa pyörilijä, sauvakävelijä ja pyörää ylämäkeen taluttava mies.
Lahden älypyörätie pidetään talvisin ajokuntoisena formiaatilla ja harjaamalla. Kuva: Tuija Veirto / Yle

Kaupunki tarkentaa talvikunnossapitoaan taas ensi talveksi. Kaupungininsinöörin Mika Lastikan mukaan säätöä tehdään koko ajan.

– Reittivalintoja tullaan tarkentamaan ensi talveksi ja kiinnitämme entistä enemmän huomiota siihen, minkä väylien talvikunnossapito hoidetaan harjausmenetelmällä, lupaa Lastikka.

Voit keskustella aiheesta keskiviikkoiltaan klo 23:een saakka.

Suosittelemme