Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Olvi-konserni teki historiansa parhaan puolivuotistuloksen

Panimoyhtiö Olvilla on takanaan hyvä alkuvuosi. Myyntivolyymi, liikevaihto, liikevoitto sekä nettotulos kasvoivat edellisvuodesta.

Eri valmistajien kolmosolutta hyllyssä kaupassa.
Olvi Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
Jukka Eskanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Iisalmelaisen panimokonserni Olvin liiketoiminta kehittyi vahvasti alkuvuonna. Katsauskausi on Olvin historian paras puolivuotistulos.

Konsernin myyntivolyymi kasvoi tammi-kesäkuussa kahdeksan prosenttia ja oli yli 413 miljoonaa litraa. Liikevaihtoa kertyi alkuvuonna 217 miljoonaa euroa ja se nousi vajaat kuusi prosenttia.

Investointeihin Olvi käytti alkuvuonna noin 17 miljoonaa euroa. Olvi-konsernin liikevoitto oli tammi-kesäkuussa lähes 29 miljoonaa euroa.

Konsernin tulos verojen jälkeen oli alkuvuonna vajaat 22 miljoonaa euroa. Huhti-kesäkuussa tulos 15 miljoonaa euroa.

Tammi-kesäkuussa Olvi-konsernin keskimääräinen henkilöstömäärä oli runsaat 2 000 henkilöä. Koko vuoden osalta Olvi odottaa liikevoiton pysyvän edellisvuoden tasolla tai kasvavan hieman.

Lue lisää:

Olvilla takanaan taas uusi ennätysvuosi

Suosittelemme