Fanni Noroila on feministi, joka puhuu sisäistetyistä rakenteista ja misogyniasta (naisvihasta). Hän somettaa tyttöystävänsä äidin virkkaamista paidoista, kainalokarvoista ja mielenterveysongelmistaan. Noroila on myös Teatterikorkeakoulusta valmistunut näyttelijä ja Sofa-yhtyeestä tunnettu räppäri.
Noroila on kokenut omakohtaisesti Suomen musiikkipiirien ongelmat, joita viime viikkoina on käyty läpi metoo-liikkeeseen pohjautuvilla Instagram-tileillä.
Noroila itse ylläpitää Suomirapstoo-tiliä, jolla julkaistaan nimettömästi ihmisten kokemuksia seksuaalisesta ahdistelusta Suomen räp-piireissä. Noroila ei kuitenkaan halua puhua roolistaan ylläpitäjänä tässä haastattelussa, ettei keskustelu ohjaudu pois uhrien kokemuksista.
Naisräppäreillä on jatkuva taakka todistaa kykynsä
Noroila perusti yhdessä ystävänsä Sonja Kuittisen Sofa-räpduon vuonna 2013. Molemmat opiskelivat tuolloin Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa. Noroila oli tuolloin 21-vuotias, Kuittinen 23. Noroila kuvailee Sofaa aikuiseksi kasvamisen turvaverkoksi.
– Se on ollut alusta, jolla olemme voineet yhdessä peilata maailmaa ja ymmärtää itseämme sekä omaa ja muiden todellisuuksia paremmin. Olemme kasvaneet aikuisiksi ja ammattilaisiksi, Noroila sanoo.
Mutta on duo kokenut muutakin.
Kahdeksan vuotta suomalaisessa räp-kulttuurissa naisena on vaatinut sinnittelyä ja ollut välillä lähinnä selviytymistä. Tilaa ei anneta, taitoja epäillään jatkuvasti ja kaikki täytyy tehdä viimeisen päälle, jotta voi todistaa kuuluvansa alalle. Miehillä vastaavaa todistustaakkaa ei ole.
Edelleen toistetaan myyttiä siitä, etteivät naiset vain ole yhtä hyviä räppäämään kuin miehet. Tosiasiassa taidoiltaan keskinkertaisen miehen on edelleen helpompi saada tehtyä uraa kuin hyvänkään naisen, Noroila tykittää.
– Se on täysin omanlaisensa raivo, jota keskinkertainen, valkoinen cis-heteromies (identiteetti vastaa syntymässä määriteltyä sukupuolta) lavalla aiheuttaa. Miehet saattavat olla kännissä lavalla muistelemassa omia sanoituksiaan. Me emme voisi koskaan astua lavalle ja väittää olevamme artisteja, jos tekisimme mitään keskinkertaisesti tai intohimottomasti.
Toisaalta jos ura ei olisi tuonut myös paljon hyvää ja opettanut, Sofa ei keikkailisi edelleen.
– Juuri viime viikolla tapasimme Sonjan kanssa ja mietimme, miten on ihme että olemme edelleen tässä.
Rakenteiden kanssa taistelu on tehnyt Noroilasta sellaisen, kuin hän nyt on, eikä hän toivo, että olisi tullut jotain toista reittiä. Kahdeksan vuoden aikana tilanne alalla on hänen mielestään myös parantunut. Räppäreiksi on yhä enemmän feministejä ja muita kuin miehiä.
Noroila kertoo edellisviikonlopun keikasta Turun Kesärauha-festivaaleilla, jossa esiintyivät myös F ja Yeboyah, jotka kuuluvat Sofan ohella tämän hetken tunnetuimpiin naisräppäreihin. Yhteisön luominen on ollut tärkeää ja voimauttavaa, mutta on myös vaatinut ajatustyötä olla näkemättä muita naisia kilpailijoina.
– Yhteiskunta ajaa edelleen vahvoja naisia toisiaan vastaan ja minullakin on sisäistettyä naisvihaa, josta on pitänyt opetella pois.
“Musiikkialalla raha menee turvallisuuden edelle”
Juuri tällä hetkellä Noroila tuntee väsyneensä Suomen hiphop-piireihin ja niissä työskentelyyn. Musiikkialan seksuaalista häirintää ja väärinkäytöksiä perkaava metoo-keskustelu on tuonut pintaan Noroilan omia, uraan liittyviä traumaattisia hetkiä.
Lisäksi takana on turhautuminen siihen, miten hän ja Kuittinen ovat puhuneet piirien vääristyneestä valta-asetelmasta haastatteluissa jo vuosia, eikä kukaan ole reagoinut mitenkään.
– Mikään ei muutu elleivät valtaapitävät, kuten levy-yhtiöt ja kaupalliset radiokanavat ole kiinnostuneita asiasta. Tapahtumajärjestäjät ovat nyt onneksi reagoineet. On surullista mutta totta, että musiikkiala on bisnes ja raha menee useimmiten ihmisten turvallisuuden edelle. Toivottavasti nyt saadaan konkreettisia muutoksia aikaan.
Mitä näyttelijyys voi olla?
Noroila valmistui Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta vuonna 2016. Hän on näytellyt esimerkiksi Kansallisteatterissa, Turun Linnateatterissa, sarjoissa ja pienemmissä teatteriproduktioissa. Syksyllä hänellä alkavat Kansallisteatterin Hamletin harjoitukset. Koronan ajan hän on lukenut työkseen äänikirjoja.
Näyttelijän ammatti-identiteetti on vaatinut työstämistä, eikä vähiten sen takia, että Noroila pääsi Teatterikorkeakouluun ensimmäisellä yrittämällä heti lukion jälkeen 19-vuotiaana. Opiskeluaika osui kiihkeimpiin identiteetin rakennusaikoihin.
– Tiedostavan ja valtakriittisen ihmisen ei ole millään alalla helppoa löytää omaa paikkaansa. Olen joutunut pohtimaan, mikä on se näyttelijyys, mitä minulle tarjoillaan, ja onko se minua varten. Olen pystynyt onneksi luomaan omannäköiseni urapolun.
Suuri syy kyseenalaistamiselle on ollut Noroilan mukaan myös suomalaisen teatteri-instituution jäykkyys ja sukupuolittuneisuus.
– Valmistuin vuonna 2016 ja silloin feministinen keskustelu oli vasta aivan alussa, hän sanoo.
Nykyisin keskustelijoita on jo paljon enemmän. Teatterikorkeakoulun opetuksesta käytiin keskustelua esimerkiksi viime vuodenvaihteessa, kun Suomen Kuvalehden (siirryt toiseen palveluun) julkaisemassa artikkelissa koulun opettajat ihmettelivät opiskelijoiden vaatimuksia opetukselle. Keskustelu kääntyi nopeasti siihen, rajoittavatko intersektionaalisen feminismin (alistettujen ryhmien valtasuhteita tutkiva) vaatimukset liikaa sananvapautta. Julkiseen keskusteluun osallistui niin opettajia, oppilaita kuin koulun ulkopuolisiakin henkilöitä.
– Keskustelu ei yllättänyt, mutta riemastutti. Osittain se oli patriarkaatin vastaankorahtelua, mutta onneksi myös opiskelijoiden ääni kuului. Olen onnellinen, kun intersektionaalisen feminismin ääni kuuluu alalla, joka todella tarvitsee sitä.
Ei aktivismia vaan elämää
Fanni Noroilan intersektionaalinen feminismi on läsnä myös sosiaalisessa mediassa. Hän päivittää aktiivisesti Instagramiin ja Tiktokiin esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ja romanien oikeuksista, mielenterveysongelmista ja kehorauhasta. Hän ei silti halua käyttää itsestään sanaa someaktivisti.
– Omasta elämästäni kertomisen ei pitäisi olla aktivismia. Kuulun marginalisoituihin ryhmiin suunnilleen kaikilla elämän osa-alueilla. Elämäni on yksi poliittinen huutomerkki, ja se nähdään radikaalina, kun puhun arjestani.
Noroila seurustelee juontaja ja somevaikuttaja Laura Haimilan kanssa. Noroila on romanitaustainen ja kertonut avoimesti haasteistaan mielenterveyden kanssa.
Sen sijaan että kertoisi arjestaan enemmistön edustajille, Noroila kertoo tekevänsä sisältöä ensisijaisesti muille vähemmistöihin kuuluville.
– Jotta minun kaltaiseni ihmiset kokisivat tulevansa nähdyiksi ja tuntisivat itsensä tärkeiksi, ja isompi joukko marginaalissa olevia ihmisiä löytäisi oman äänensä.
Hänelle henkilökohtaisistakin asioista päivittäminen on tuntunut luontevalta. Etenkin korona-aikana sosiaalinen media on ollut tapa pitää päiväkirjaa ja vuorovaikuttaa muiden ihmisten kanssa.
Asialla kääntöpuolensakin. Noroila on joutunut vihapuheen kohteeksi, kun hänen kainalokarvansa ovat näkyneet estottomasti videopalvelu Tiktokissa.
– Se meni aluksi ihon alle. Koin myös surua siitä, että mitä jos joku nuorempi ja haavoittuvampi kokee sellaista. Minä sentään olen aikuinen ihminen ja vaikka niin ei saisi olla, myös tottunut tuollaiseen, Noroila sanoo.
Suurin osa palautteesta on kuitenkin myönteistä, ja Noroilalle ovat erityisen tärkeitä viestit, joissa kerrotaan hänen sisältöjensä auttaneen muita ihmisiä heidän itsetuntonsa kanssa tai rohkaisseen heitä olemaan enemmän oma itsensä.
– Ajattelen, että jos jokin asia hävettää minua, se hävettää todennäköisesti muitakin. Omien kipupisteiden kautta voin ehkä auttaa muita. Me ihmiset olemme lopulta kaikki pieniä rääpäleitä.
Sosiaalisen median lisäksi Noroila on tehnyt myös vapaaehtoistyötä vähemmistöjen puolesta. Hän oli esimerkiksi mukana järjestämässä romanien oikeuksia ajavaa Oikeus hengittää -mielenosoitusta.
– Sosiaalisen median kautta voi vaikuttaa, mutta konkreettista toimintaa tarvitaan.
Noroilan mukaan etenkin työ romanien oikeuksien puolesta vaatii vielä runsaasti toimia ja kenttätyötä, sillä romaneiden kohtelusta Suomessa ei vieläkään puhuta tarpeeksi.
Ihmisten kanssa toimiminen antaa Noroilalle energiaa.
– Se on ase apatiaa ja masennusta vastaan. Koen, että pystyn elämään tässä epäoikeudenmukaisessa ja väkivaltaisessa yhteiskunnassa siten, että teen oman osani sen muuttamiseksi.
Noroila kärsii yhä kiltin tytön syndroomasta
Noroilankaan energiavarasto ei ole ehtymätön.
– Olen aika herkkä ja kamppailen mielenterveyteni kanssa.
Omien rajojen vetäminen on vaatinut opettelua. Edelleen Noroila saattaa tuntea huonoa omaatuntoa tai pelätä, että hänestä ei pidetä, kun hän ilmaisee mielipiteensä. Tunne on tuttu etenkin monille naisille, jotka on kasvatettu olemaan vastuullisia ja kunnollisia.
– Olin koulussa se kympin tyttö. Purskahdin itkuun sen yhden kerran, kun näytti siltä että myöhästyn tunnilta pari minuuttia.
Tyttöjen ja naisten kasvattaminen kiltteyteen saattaa johtaa myös siihen, että sekä naiset että miehet syyttävät seksuaalisesta ahdistelusta naisia.
– Liian usein naiset miettivät, että ehkä se oli sittenkin oma syyni. Siinä on hirveä vääristymä, että naiset joutuvat tekemään kaiken tunnetyön aiheen ympärillä ja kertomaan miehille, että mitä pitäisi tehdä. Ja sitten vastaus on, että “ei kaikki miehet vaan vain ne muutamat kusipäät”. Jos kaverisi on kusipää etkä itse sano mitään, olet osa ongelmaa, Noroila sanoo.