Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kommentti: Tuleeko Teemu Pukille orpo olo Valioliigassa? Yhteinen sävel uusien tuttavuuksien kanssa on löydettävä nopeasti

Teemu Pukki palaa Valioliigaan ilman tutkapariaan Emiliano Buendiaa. Norwich on siitä huolimatta tällä kertaa valmiimpi korkeimman sarjatason haasteisiin, kirjoittaa Yle Urheilun Jussi Vainikka.

Teemu Pukki Norwichin paidassa.
Teemu Pukki aloittaa lauantaina uransa toisen kauden Englannin Valioliigassa. Kuva: 2021 AMA Sports Photo Agency
Jussi Vainikka
Avaa Yle-sovelluksessa

Ihan kuin tämän olisi kirjoittanut ennenkin. Jalkapallon Englannin Valioliigaan noussut Norwich ja Teemu Pukki valmistautuvat kohtaamaan Liverpoolin kauden ensimmäisessä ottelussaan tuoreena sarjanousijana, aivan kuten kaksi vuotta sitten.

Tällä kertaa erona on vain se, että Norwich saa pelata lauantain ottelun kotikentällään Carrow Roadilla. Ja se, että Pukki joutuu tulemaan ensimmäistä kertaa Norwich-urallaan toimeen ilman tutkapariaan Emiliano Buendiaa.

Kaksikko teki tuhojaan kolme vuotta ja etenkin viimeisellä kaudella yhteys tuntui ajoittain lähes telepaattiselta. Lähes joka neljännen Pukin Norwich-maalin syöttänyt Buendia myytiin kesällä Aston Villaan 33 miljoonan punnan siirtosummalla.

Buendiaa on liki mahdoton korvata. Nyt samankaltaista viittaa asetellaan Norwichin kesän nimekkäimmälle värväykselle, kosovolaiselle Milot Rashicalle.

Werder Bremenissä viime vuodet tahkonneen laitapelaajan ja Pukin yhteispelistä ei vielä voi sanoa juuri mitään, koska korona sekoitti kummankin harjoituskautta ja kutisti peliminuutit minimiin. Pukki vahvisti Viaplaylle sairastaneensa taudin, ja pitkän poissaolon perusteella myös Rashica kuuluu tartunnan saaneiden joukkoon.

Teemu Pukki ja Emiliano Buendia juhlivat Mestaruussarjan voittoa keväällä 2021.
Teemu Pukki ei enää pääse nauttimaan tutkaparinsa Emiliano Buendian syötöistä. Kuva: 2021 Getty Images

Muita kesän merkittäviä pelaajahankintoja ovat keskikenttää vahvistavat ranskalainen Pierre Lees-Melou sekä Chelseasta lainattu 18-vuotias suurlupaus Billy Gilmour. Vanhoista tutuista hyvin Pukin kanssa yhteen pelaava Todd Cantwell jatkaa Norwichissa ainakin tulevan kauden.

Kokonaisuutena joukkueen pitäisi pystyä nyt tappelemaan sarjapaikasta tasapäisemmin. Jos näin käy, Pukki voi hyvinkin rikkoa edellisellä Valioliiga-kaudellaan tekemän 11 maalin rajan.

Uusien kasvojen on löydettävä yhteys Pukin kanssa mahdollisimman nopeasti, jottei putoamispeikko ala kummittelemaan jo syksyllä. Suomalainen on Buendian poistuttua aiempaakin selvemmin joukkueensa kirkkain tähti. Tulosvastuu hyökkäyspäässä kasvaa entisestään.

Norwichin akilleen kantapääksi osoittautui toissa kauden Valioliigassa puolustus, jota ei juurikaan Mestaruussarjan voiton jälkeen vahvistettu. Sen osa-alueen pitäisi olla nyt huomattavasti paremmalla tolalla. Puolustuspelin kohentuminen näkyi viime kaudella Mestaruussarjassa, sillä Norwich päästi sarjassa toisiksi vähiten maaleja, vain 0,78 ottelua kohden.

Valioliigassa rima nousee toki aivan eri korkeuksiin ja puolustus joutuukin alkukaudesta kovimpaan mahdolliseen testiin. Norwichin ensimmäiset neljä vastustajaa ovat Liverpool, Manchester City, Leicester ja Arsenal.

Forss kärkkyy näyttöpaikkoja

Pukki ei tällä kertaa voita automaattisesti suomalaisten maalipörssiä Valioliigassa, sillä myös Marcus Forssin edustama Brentford nousi korkeimmalle sarjatasolle, ensimmäistä kertaa historiassaan. Brentford isännöi kauden avausottelussa Arsenalia jo perjantai-iltana.

Forss, 22,ampui keväällä maalin, joka vei Brentfordin nousufinaaliin ja sitä kautta Valioliigaan. Turkulainen avasi kauden tehokkaana vaihtomiehenä ja sai vastuuta penkiltä melko tasaisesti läpi kauden. Kahdeksan maalia oli peliaikaan nähden kelpo suoritus.

Marcus Forss Brentfordin paidassa harjoitusottelussa West Hamia vastaan.
Marcus Forss tositoimissa harjoitusottelussa West Hamia vastaan. Kuva: MI News/NurPhoto

Brentfordin B-joukkueen kautta edustukseen noussut Forss, 22, on Valioliigassa lähtökohtaisesti vaihtopenkiltä aloittava pelaaja. Brentfordin kirkkain tähti, Mestaruussarjan maalikuninkuuden voittanut Ivan Toney pysyi seurassa ja kantaa suurta tulosvastuuta.

Forssin vastuu Mestaruussarjassa lisääntyi kauden loppua kohden. Avauskokoonpanonkin paikka aukesi muutamaan otteeseen, kun Brentford siirtyi käyttämään kahden hyökkääjän systeemiä. Valioliigassa Forss tullee saamaan tasaisesti peliaikaa vaihdosta ja saattaa silloin tällöin mahtua myös avauskokoonpanoon.

Forssin tilanne on kaikin puolin hyvä, sillä joulun alla solmittu jatkosopimus yltää kesään 2026 saakka. Onnistumiset Valioliigassa nostaisivat suomalaisen profiilia entisestään. Lainasiirto suureen rooliin Mestaruussarjaan olisi uran kannalta sekin hyvä, mutta tässä kohtaa epätodennäköinen vaihtoehto.

Brentford julkaisi kauden alla edustusjoukkueen pelaajien uudet pelinumerot. Aiemmin numerolla 15 pelannut Forss pääsee kantamaan Valioliigassa numeroa yhdeksän ensimmäisenä suomalaisena sitten Mikael Forssellin.

Lue myös:

18-vuotias suomalainen oli tyrkyllä hallitsevan Mestarien liigan voittajan riveihin tälle illalle – juniorivalmentaja vertailee Lukas Hradeckyyn

Näistä syistä Lionel Messi siirtyi juuri PSG:hen – jalkapallon supertähdestä tuli uusi mannekiini Qatarille ja kritisoiduille MM-kisoille

Suosittelemme