Sotkamon Jymy piti linjastaan kiinni vierailtuaan torstaina Superpesiksen merkeissä Hyvinkään Pihkalassa. Kotijoukkue Tahko kiusasi kainuulaisia tiukasti, mutta hävisi Jymylle jo 12:nnen kerran peräkkäin loppulukemin 0–2 (1–2, 3–4).
– Emme olleet kovin suuria suosikkeja tähän peliin. Hienoa oli nousta lopussa toisen jakson tappiotilanteessa tällaisessa jo hieman syksyisemmässäkin kelissä, jossa pallo ei kulje ihan kesän lujimpaa, korosti Jymyn pelinjohtaja Jani Komulainen.
Tahko aloitti pelin terävästi kolmella kolmostilanteella ja Juha Korhosen komealla kakkosjatkeen laakakotiutuksella, mutta sen jälkeen isäntien etenijöitä ei avausjakson aikana kolmospesällä nähtykään. Jymyn Joni Rytkönen toi jaksovoittoon riittäneet kaksi juoksua jokerien Lauri Rönkön ja Roope Korhosen kotiuttamana.
Toisella jaksolla Tahkon pistetoiveita piti elossa Jymyn kakkoskoppari Kalle Kuosmasen tontilta helpon kumurakunnarin (1+1) iskenyt Luka Raesmaa. Roope Korhosen viimeisen vuoroparin avaavan kaksi kotiutusta isäntien kakkosvahti Kalle-Tapio Huuskon ja kakkoskoppari Mikko Haukkalan tonteilta takasivat kuitenkin vieraille täyden kolmen pisteen potin.
Tahkon parhaat olivat jokerietenijä Raesmaa (6 kärkilyöntiä/9 yritystä) ja kaksi juoksua lyönyt jokerikotiuttaja Korhonen (3/5).
Jymystä palkittiin neljä juoksuaan viidestä kotiutuspaikasta lyönyt Roope Korhonen (6/7) ja yhden mojovan tappoheiton lingonnut Kuosmanen (4/8).
Koplalle 15:s peräkkäinen voitto Koskenkorvasta
Koskenkorvan Urheilijat ei saanut helpotusta taisteluun sarjapaikastaan, kun Kouvolan Pallonlyöjät vieraili Ilmajoelta. Vain yhden pisteen Koplalta viimeisistä 15 kohtaamisesta viiden vuoden aikana ottanut KoU hyytyi tappioon 0–2 (6–8, 4–5).
Avausjaksolla kotijoukkuetta puraisi oma kasvatti, kun kouvolalaistunut Matti Latvala sivalsi neljännen vuoroparin avaavalla tasatilanteessa 5–5 kolme (1+2) juoksua.
KoU oli toisen jakson kolmostilanteissa edellä 9–6, mutta kaksi juoksua mieheen KPL:lle jaksolla tuoneet Tommi Mäentausta ja Matti Saukko olivat isännille liian liukkaalla juoksutuulella. Koplan jakson viimeiset juoksut löivät harvemmin kotiutushommissa olevat Ville Pesu ja Valtteri Hämäläinen.
Kuudennen peräkkäistappionsa kokeneiden ilmajokisten osaavimmat olivat kuusi juoksua lyönyt jokeri Petteri Kortelainen (7/13) ja kaksi juoksua tuonut vaihtaja Ville-Veikko Olli (5/5).
Koplan luottomiehet olivat mailan varressa vain yhdessä kolmosvaihdossa epäonnistunut Latvala (7/8) ja juoksun sekä lyönyt että tuonut jokerietenijä Pesu (5/5).
Veto kostoretkellä Joensuun Mehtimäellä
Tiistaina Saarikentältä voiton hakenut Joensuun Maila ei pystynyt uudistamaan temppua kotikentällään. JoMa antautui Vimpelin Vedolle 0–2 (0–4, 4–10). JoMan peli piiputti kotiutusosastolla kolmostilanteiden mentyä tasan 14–14.
Veto voitti avausjakson kolmella sisävuorolla, joissa joukkue kotiutti etenijänsä kolmoselta sataprosenttisella teholla. Janne Mäkelä löi ja Olli Heikkala toi juoksuista kaksi.
Toisella jaksolla isäntien toiveita hyydytti tehokkaimmin ensimmäisen vuoroparin avaavalla Vedon kuuden juoksun sumassa 1+2 juoksua iskenyt Tuomo Lönnmark.
JoMan pirteimmät olivat kolmesti kotiuttanut jokeri Patrik Wahlsten (3/6) ja yhden juoksun tuonut kärki Konsta Piironen (6/8).
Vedon osaavimmat olivat 1+3 juoksua lyönyt sieppari Lönnmark (7/10) ja kolme juoksua lyönyt, mutta joukkueen ainoana kotiutuspaikan hukannut Mäkelä (4/7).
Lue myös:
Manse PP lähellä runkosarjan valloittamista, tamperelaisille kymmenes peräkkäinen voitto